Kiltteyden kipeät lastit

Kiltti sanana nostattaa minussa negatiivisen mielikuvan. Kiltti mies, kiltti tyttö, kiltti ihminen jne. Onhan kiltti myös ihana sana, kuvastaa sydämellistä ihmistä. Mutta.

Mutta minun mielikuvissa kiltteyteen yhdistyy sellaisia sanoja kuten: miellyttäjä, omien tunteiden ja tarpeiden tukahduttaja, piiloviha, pelko olla oma itsensä, rakkaudettomuuden haava jne. Kiltin ja kunnollisen takana voi olla niin paljon piilossa olevaa ja tukahdutettua. Ja ihan purematta en välttämättä aina niele sitä, kun ihmistä kuvataan sanalla kiltti. 
Älkää ymmärtäkö väärin, en tarkoita että kiltteyden kasvot olisivat aina valhetta, mutta siinä kiltteydessä millaisesta minä tiedän jotain, näin on jokseenkin ollut. Enkä myöskään missään nimessä sano, etteikö aidosti kilttejä olisi, on heitä, tiedän sen, tunnen heitä <3 

Mutta kirjoitan siitä mitä kiltti-sanan taakse voi kätkeytyä, siitä mitä muuta kiltteys voi olla kuin hyvyyttä. Siksi käytänkin nykyään harvoin sanaa kiltti. Jos kuvailen ihmistä, sitä kiltteyttä, käytän sanoja kuten hyväsydäminen, empaattinen, ihmiset huomioonottava, lempeä.
Heille joille kiltteys on taakka, valheellinen maski naamalla - heitä minä haluan rohkaista tulemaan esiin. Olemaan totta, kertomaan mikä suututtaa, astumaan valoon kokonaisena. Etteivät kiltteyteen hautaudu. Koska niin se harmiton kiltteys voi joskus tehdä. 

Oletko oikeasti kiltti? Vai koska et uskalla olla muuta?

Ole sinä ihana, hyväsydäminen, maailmaa rakastava. Ole kiltti, jos se on sinulle siunaus, eikä taakka. 
Mutta uskalla olla rebel, uskalla murtaa kiltteyden kuori, jos se tuntuu valheelta ja raskaalta kantaa. Koska sinä voit olla rebel jee ja silti kiltti. 

Uskalla olla sinä, vaikka et aina olisi kaikkien mieleen. Sinä saat olla totta. 


Tuntea läpi

Elämäni varrella on sattunut jos jonkinmoista. Monen kipeän asian kohdalla olen jollainlailla mielen tasolla käsitellyt ne, tuntenutkin niitä läpi, mutta silti - nyt jälkeenpäin katsottuna- olen varonut joidenkin asioiden kohdalla sitä arinta kohtaa (sitä syvintä kipua). Olen muokannut tilanteita niin, että en ole joutunut siihen hyytävimpään kohtaan. Olen hyväksynyt, sallinut ja ymmärtänyt asioita, jotta se syvältä hiipivä, raastavin tunne ei ole päässyt valloilleen. Psyykeeni ei ole ollut valmis. 

Viime vuosi toi elämään asioita, jotka saivat polvilleen. Kaikki se mitä olin pyrkinyt hyssyttelemään, ei suostunut olemaan enää hiljaa. Ja sieltä onkin sitten tullut ja tuntunut on, jokaista luuta myöden. Aikansa kun siirtää jotain, niin kyllä maailmankaikkeus pitää huolen, että loputtomiin se ei onnistu - hih ja huh. Joskus asiat tuodaan sitten raa´asti eteen, ota tai jatka kieltämisen tiellä. Toki sieltä polviltaankin voi jatkaa pakenemista, kieltämistä ja sulkea silmät. 
Joskus tunteet tuntuvat niin hirmuisen isolta, että ajattelee ettei niistä selviä. Sitten ehkä lähtee lääkitsemään sitä kipua vaikkapa riippuvuuksilla, itsetuhoisuudella, kipeällä kiltteydellä tms. Mitä tahansa muuta, kuin kohdata se pelottava tunne. Silloin aika ei ehkä ole vielä "kypsä", psyyke ei ole valmis? 

Viime vuosi koulutti minua tähän - että mitä se todella tarkoittaa, kun "kohdataan tunne". Kun antaa sille luvan, ottaa vastaan, katsoo sitä. Kun suostuu näkemään, kokemaan sen, jonka alle luuli kuolevansa. Kun voi vain maata paikallaan, antaa tunteen purkautua ulos - ilman selittämistä, analysointia, järkeistämistä. Siinä saattaa luulla, että se kipu ei lakkaa - mutta se lakkaa, hiipuu, vaimenee, muuttaa muotoaan. Ja silloin, kun ei itse usko siihen, ystävät/läheiset/terapeutti jne voi uskoa sinun puolesta. Kun saa kokemuksen siitä, että niiden kanssa selviää, muistaa ehkä seuraavalla kerralla kivun kourissa, että "tästä on selvitty ennenkin". Ja niin siitä selvitään <3 

Valoa kohti <3
Ja hei, yksin ei siis tartte selvitä.

(EDIT: Ja näköjään viime vuosi vei osan muististakin, koska olenhan jo kirjoittanut tästä samasta aiheesta elokuussa... Mutta tuolloin en vielä tiennyt mitä koen loppuvuonna ja miten tätäkin ajatusta haastettiin, joten ehkä tämä kertaus oli minulle tarpeen:))
PS. Viime vuoden lopulla sain itseni vihdoinkin kuuntelemaan mm. Eevi Minkkisen podcasteja, joissa on paljon myös tähän liittyvästä aiheesta. Niitä olen aina silloin tällöin pienten touhujen yhteydessä kuunnellut. Suosittelen, ja tähän linkitän yhden hänen artikkeleistaan Hidasta elämää-sivustolta, joka koskee kipeiden tunteiden kohtaamista.



Hiljaiset sillat

Hiljaiselo näköjään jatkuu täällä. Mutta hiljaakin tulee hyvä. Sanotaanko tätä vaikkapa luovaksi tauoksi. Jatkan kun olen voimaantunut. Mutta tähän väliin yksi runokuva. Ja hei, ihanaa tätä vuotta! (Instan puolella olen himpun verran aktiivisempi :))


Kuinka paljon oikeastaan tiedämme

On olemassa faktoja, jotka näemme. Sitten on olemassa arvauksia, siitä mitä näemme.

Olin työni puolesta keväällä Scit-koulutuksessa, jossa pohdimme monen muun asian lisäksi yllä olevaa ja sitä kuinka voisimme mielenterveystyössä tukea asiakkaita mm. parempaan vuorovaikutukseen.

Mutta faktat ja arvaukset - ihan kaiken kansan elämässä noista voi syntyä haasteita. Kun arvaukset määritellään ja uskotaan faktoiksi.

[Tekstissä käytän sanaa Me. Se on arvaus. Minä on fakta.]

Joskus asiasta voi olla ihan varma, se on fakta. Mutta hyvin usein me ihmiset sorrumme tekemään arvauksia ja päätelmiä ja vieläpä omien likaisten linssien kautta. Se mitä minä näen/koen, voikin toisen linssien kautta näyttää aivan toiselta. Asioista voi syntyä monia eri arvauksia ja tulkintoja. Me teemme hätiköityjä johtopäätöksiä, reagoimme nopeasti meissä heräävään tunteeseen. Teemme olettamuksia ja päätämme niiden olevan totta. Joskus arvaus osuu oikeaan, mutta usein mennään myös metsään.
Teen usein pohdiskelevia tulkintoja, sanon usein myös ääneenkin niitä. Ja sitten varmasti yhtä usein totean (ainakin mielessäni), että hitostako minä tiedän! Se on herkullista välillä, pohtia päätelmiä, joskus ihan tahallaan tulkita väärinkin. Joskus pohdinta on tarpeenkin, varsinkin jos vaistot piiputtavat reagointiaan.

Tulkinnat ja arvailut, voivat olla myös kuluttavia, ainakin jos vatuloinniksi muuttuvat. Jos tulkitsen jotain mikä järkyttää minua, pyrin kysymään/sanomaan. Ainakin silloin, jos vatulointi jää päälle - jos koen esimerksiksi loukkaantumisen tunteita. Toisten sanoja, tekemisiä ja tekemättä jättämisiä voi laittaa monien arvauksien ja vääristyneiden tulkintojen piikkiin ja pahoittaa sitten mielensä. Ja pysyä pahassa mielessään, katkeroituakin.

Me voidaan arvailla toisistamme monenlaisia asioita. Mutta kuinka varmoja voimme olla niistä? Joku erosi, joku jäi sairaslomalle, joku muutti pois, joku on hiljaisempi, joku on ostanut uuden auton, joku on myynyt talon, joku ei saa myytyä taloa - vaikkapa näitä ja monia muita voidaan arvailla. Ja mikä pahinta, laittaa eteenpäin juttua, joka oli arvaus, mutta muuttuikin puheissa todeksi.

Ja sitten ne pessimistiset arvaukset oman elämän suhteen. Kun "tiedämme", että tulemme epäonnistumaan, mokaamaan, kaatumaan, särkymään, kuolemaan.

Onko tämä totta? 100% totta? Olenko varma? Mitä arvelen tapahtuvan juuri nyt? Mitä tiedän varmasti tapahtuvan juuri nyt? Mikä on totta juuri nyt? Mitä voimme tietää huomisesta varmaksi?

Indican sanoin Ainoa varma on vain tämä hetki. [Jos edes sekään.]


Mikä on sinun voimaeläimesi

Minun voimaeläin on Susi. Sellainen muhkeakarvainen, pehmeä, hyvin ravittu ja kaunis.

Metsän lähettyvillä kävellessä olen salaa haaveillut, että susi tulisi minua vastaan. Siinä me seisoisimme hämärässä ja katsoisimme toisia syvälle silmiin. Pulssini hakkaisi - pelosta, jännityksestä, innostuksesta, kunnioituksesta. Hetki olisi maaginen, pysähtynyt. Ja sitten susi lähtisi jatkamaan matkaa. Ja minä olisin täynnä voimaa ja virtaa. 
Sain Tuuma-kustannukselta ihanan valovoimaisen Maaretta Tukiaisen ja Markus Freyn tekemän Pohjolan voimaeläimet-kirjan ja kortit. Kirjassa on avattu mm. eläimille kuuluvia ominaisuuksia, mitä symboleita ja merkityksiä eläimiin liittyy, minkälaisia myyttejä, tarinoita ja uskomuksia eäinten ympärille on muodostunut. 

Ensimmäisenä halusin etsiä kirjasta sen oman voimasuden, mitä siitä sanotaan?

Sitkeys. Pystyn venymään äärimmäisiin suorituksiin. Mhh, sitkeys. Piirre, jonka kohdalla koen puutetta. Haluaisin olla sitkeämpi. Mutta hetkinen, pystyn venymään äärimmäisiin suorituksiin? Viime vuoden tapahtumat osoittavat, että ehkä pystynkin venymään. Vielä, kun saan valjastettua sitkeyden pariin muuhunkin juttuun, niihin jotka liittyvät unelmiin.

Mikä olisi suurin muutos nykyiseen elämääsi, jos saisit käyttöön suden sitkeyden?
Mitä päätöksiä tekisit, jos sinulla olisi käytössä suden sitkeys ja voimat?

Entä inhokkini, käärme? Saan puistatuksia ihan jo pelkistä kuvista. Varsinkin viime vuosina inho ja pelko on lisääntynyt, vaikka en ole kohdannutkaan käärmeitä. Kirjasta löysin kyyn.

Vaikuttavuus. Voin vaikuttaa muihin. Millälailla vaikutan muihin? Millä tavoin haluan vaikuttaa muihin? Tietysti haluan vaikuttaa positiivisesti, en väärin tarkoitusperin enkä manipuloiden.

Millaista on, kun vaikuttaa muihin?
Mikä tulisi mahdolliseksi, jos ottaisit käyttöösi kyyn vaikuttavuuden?
Mikä voisi olla kyyn viesti sinulle juuri nyt?

Kortit ovatkin olleet jo työssäni käytössä. Olemme pohtineet asiakkaiden kanssa eri eläimiä ja niiden ominaisuuksia. Mikä niistä kuulostaisi eniten itseltä, mitä ominaisuuksia haluaisimme vahvistaa? Onko jokin eläimistä vastenmielinen, pelottava? Mikä tuo turvallisuuden tunnetta? Onko korttien kuvissa jokin, joka vetää eniten puoleensa?

Jos sinulla on jokin eläin, joka tuntuu voimaeläimeltä, olisi kiva kuulla? Entä onko jokin eläin, jota et voi sietää tai jopa pelkäät? Olisi kiva kuulla myös, jos sinulla on "mystisiä näkemyksiä" johonkin tiettyyn eläimeen liittyen tai ihan käytännön, vaikuttavia kokemuksia ja kohtaamisia eläinten kanssa.

Suosittelen tutustumaan kirjaan ja kortteihin. Näitä voi hyödyntää monessa tekemisessä - yhdessä tai uppoutua niiden pariin ihan itsekseen <3




Luottamus

Minä olen melko luottavainen ihmisten suhteen. Haluan uskoa hyvään ja antaa ihmisille  useimmiten mahdollisuuden. Joku voisi sanoa, että olen liian sinisilmäinen, naiivi. Ja ehkä olenkin toisinaan. En haluaisi uskoa, että ilkeyttään toisia satutetaan ja rikotaan luottamusta. Tiedän kuitenkin, että sellaistakin on, toki. Uskon kuitenkin myös hukassa olemiseen, siihen että suden hetkillä ihminen voi töppäillä, ja sitten ryhdistäytyä. Osa on töppäilyn kierteissä, niin että ryhtiliike ei onnistu, mahdollista se kuitenkin on. Osa meistä kasvaa jossain kohtaa kieroon niin tiukasti, että on sitä hautaan saakka.

Kun saa muihin kohdistuvaan luottamukseen säröjä, voi muuttua varovaisemmaksi. Joidenkin kolhujen jälkeen näin käynyt. Kuinka paljon annan itsestäni muille, kuinka nopeasti uskallan luottaa, voinko luottaa vaistooni, voinko luottaa ollenkaan? Jos kerron itsestäni jotain, käytetäänkö tietoa väärin ja jos käytetään, niin mitä siitä seuraa? Entä jos uskalsin antaa itsestäni, ja joku ei siihen kunnioittaen suhtautunut, kenestä se kertoo eniten? Kuka on luottamukseni arvoinen?

Vaisto - kun saa kolauksen, voi olla että hetkellisesti hukkaa sen tuntemuksen. Toki, vaisto voi olla väärässäkin. Mutta voi olla, että kuulee vaistonkellon kilisevän, mutta ei tiedä miten siihen reagoida. Onko tämä minun omaa pelon ääntä, vai onko tässä jotain hämärää?

Joidenkin, harvojen, ihmisten kanssa nousee karvat pystyyn "selkäpiissä", ja koen puistatuksia. Siihen yleensä luotan, jotakin sellaista ihmisessä on, että en halua antaa itsestäni siihen mitään. Joidenkin kanssa on heti hirmu hyvä olla, välillä virtaa lämpö. Joidenkin kanssa ei saa kiinni, että missä mennään, on ristiriitoja ristiriitojen päälle, hämmennystä.

Iskuista, vääristä tulkinnoista huolimatta, haluan uskoa hyvään ihmisissä, luottaa heihin. Mutta pyrin siihen, että en anna astella omalle tontilleni sillä varjolla, noin vain. Kaikki ei silti ole "minun ihmisiä", oli heissä hyvää vaikka kuinka paljon. Vaikka olen melko avoin, jotkut asiat kuuluvat vain "luottamuksen piiriin". Sitä haluan muistaa kuunnella - joskus huomaan rajojeni löystyvän, mutta tunnen sen kyllä sitten ja muistan taas selkeyttää niitä. Joskus taas annan itsestäni liikaa, ja lopulta siitä syntyykin hyvää.

Rakkaus, luottamus, avoimuus, hyvän näkeminen - niihin pyrin ihmissuhteissani, vaikka joskus kompuroin.


Yrttiä päähän ja suihketta kainaloon

* Kaupallinen yhteistyö - tuotteet saatu.
Joskus ystävän luona törmäsin ihan taivaalliseen shampooseen. Se oli tämä ihana tahnamainen, pakurisaippua, jonka sain kokeiluun Saltlife-yritykseltä. Teelusikallinen tahnaa riittää vallan hyvin pesemään hiukset ja vartalon. Pieni määrä tahnaa käsiin ja hieroen - enpä ole koskaan paremmin vaahtoutuvaa, pehmeää samettia hieronut päähän ja iholle kuin tämä. Saippua sisältää 37 eri yrttiä, kuten esimerkiksi pakurikääpä, siankärsämö, nokkonen, kamomillasainio, ryytisalvia, keltamo, sitruunamelissa, mänty, sianpuolukka, koivunterva, linnunruoho, isohirvenjuuri, tervaleppä, ruusujuuri, ohdake, valkohankajäkälä, naava, siperianmänty, rohtoimikkä, rohtosalkoruusu, rohtosuopayrtti jne - lue täältä lisää. Ja ei muuta sanottavaa, kun että toimii! Puhdasta tulee! 

Lisäksi sain lihasjumivaivaisena testattavaksi Magnesiumsuihkeen. "Imeytyy helposti suoraan ihon läpi, rasittamatta ruoansulatuskanavaa ja munuaisia. Tehokkain tapa täydentää magnesiumin puutetta." Olen melko skeptinen sen suhteen, että voiko magnesium imeytyä ihon kautta, mutta päätin että ehdottomasti annan tälle mahdollisuuden.

Öljystä kirjoitetaan olevan apua vaikkapa
  • kramppeihin, lihaskipuihin, suonenvetoihin, niska- ja hartiakipuun
  • migreenikipuun
  • kalsiumin imeytymiseen
  • pehmeän kudoksen kalkkiutumisen ehkäisyyn
  • sydämen hyvinvointiin: auttaa kaikkia lihaksia rentoutumaan
  • korkeaan verenpaineeseen: laajentaa verisuonia
  • iho-ongelmiin, erityisesti psoriakseen
  • ihon yleiskuntoon

Minulla on ilm sen verran tiukka jumi yläselässä, että ihan pelkällä öljyllä sitä ei vielä ole taltutettu. Sen sijaan olen huomannut, että kun hieron iltaisin kookosöljyyn sekoitetulla magnesiumöljyllä kuopuksen jalat, hän rauhoittuu hyvin ja levollisesti nukkumaan. Lisäksi olen kokeillut pääkivussa öljyn suihkauttelua oman niskan alueelle ja ennen nukkumaanmenoa jalkoihin - uni on tullut hyvin. Luulenpa kuitenkin, että tuote vaatii vielä lisää testiä alleen ja muistamista suihkutella useamman kerran päivässä. Ja toisaalta, kaikki nuo mainitut vaikutuksethan eivät näy ulospäin.

Ekodödöt on ollut testissä muutamilta eri merkeiltä, mutta ne ei joko pidä hajuja kurissa tai iho reagoi ikävällä tavalla. Nyt sain testiin Saltlifen kaksi spray dödöä - Melon & Cucumber ja  Lavender & Vanilla. Ehkä ensimmäinen noista oli lievemmän tuoksuinen, jälkimmäisessä enemmän tuoksua, mutta silti mielestäni hillitty - tosin jos ei tykkää hirveästi laventelista, niin tämä saattaa jäädä pitämättä, mutta toisaalta vanilja pehmentää sitä kivasti.

Nämä pitivät hyvin hienhajun kurissa, mutta valitettavasti ihoni taas päätti ottaa itseensä. Jossain aiemmassa kokeilussa ruokasooda taisi olla se mitä ihoni ei kestänyt, näistä en osaa sanoa mikä se on. Yksi syy voi olla, että kainalot jotenkin jäävät kosteiksi? Olkoon iho sitten rauhassa, hyödynnän näitä nyt tuoksuttamalla huoneilmaa :) 
Sellainen setti testauksia. Jos sinulla kokemuksia näistä, kuulisin mielelläni <3

Ja kerrassaan miten hitaalla käyn mm. postauksien suhteen. Mutta pikku hiljaa pienissä erissä :) 


Jos seisoisin valokeilassa?

Netissä tuli vastaan kommentti, jossa kiusaajille ehdotettiin rangaistukseksi pitää luokassa esitelmä aiheesta: Miksi kiusaan. Ajatukseni liukui siitä eteenpäin.

Maailma on täynnä järjettömyyksiä ja omassa toiminnassa voi olla viilattaa. Pohdin mitä tapahtuisi erinäisille asioille, jos niiden kanssa nousisi lavalle ja kertoisi perusteluja toiminnan puolesta? Voisiko lavalla seistä selkäsuorana ja vakuuttavana? Voisiko ylipäänsä myöntää toimintansa?

Miksi hakkaan puolisoani?
Miksi tuhoan elämääni päihteillä?
Miksi puhun aina vain itsestäni?
Miksi olen väkivaltaisessa parisuhteessa?
Miksi pelaan kaikki rahani?
Miksi viiltelen itseäni?
Miksi haukun ja mollaan itseäni?
Miksi olen valheellinen?
Miksi haukun ihmisiä?
Miksi varastan?
Miksi en harrasta liikuntaa?
Miksi oksennan syömäni ulos?
Miksi pidän itseäni nälässä?
Miksi petän?
Miksi kiusaan?
Miksi annan pettää itseäni?

Varmasti mm. noille kaikille on myös vakuuttavia perusteluja, varsinkin jos on hyvä puhumaan.  Mutta väitän, että moni niistä perusteluista saattaisi siinä valokeilassa murentua, ainakin jonkinlaisen kolauksen kokea. Vaikka valokeila olisikin ihan hypoteettinen. Niin miltä oma toiminta näyttäisi siinä valokeilassa. Voisinko toimiakin toisin? Onko tämä ainoa oikea keino? Ainoa totuus?

Toki monen asian takana on paljon monimutkaisempi vyyhti kuin mustavalkoisesti ajattelisi. Moneen kuuluu varmasti paljon tiedostamatontakin, syvää kieltämistä, kipuilua, vahvoja uskomuksia ja pakenemisyrityksiä omasta itsestä. Osan kohdalla perusteluja puolesta ei löydykään, mutta ei osaa muutakaan. Mutta herättelyä se voisi silti saada aikaan - vaikka valokeilassa ei oikeasti seisoisikaan.

Voisinko tehdä jotain muutoksia?





Kuka sua vakauttaa

Luin ja täyttelin Maaret Kallion Mielen työkirjaa, ja siellä tuli vastaan osio siitä, kuinka vaikeuden hetkillä tärkeää, että on vastalääkettä olemassa - vakauttavia ihmisiä, eheyttäviä asioita ja tapahtumia, fiiliksiä ja kokemuksia. Jäin miettimään ihmisiä.

Saan olla kiitollinen, että minulla on vierellä ihmisiä, joiden seurassa kompassini rauhoittuu, vakaudun. (Silloinkin, kun elämässä ei ole isompia myrskyjä.) On tärkeää, että on seuraa missä saa maadoittaa itseään. Jos kaikki ympärillä on epävakaata, kuinka löytää oman tasapainon ja saa pidettyä sitä yllä?

Pohdin millaisissa ihmissuhteissa voin hyvin, mikä tasaa minua? Aitous, sydämellisyys. Kannustavuus, positiivishenkisyys. Samanhenkisyys (halu kehittyä ihmisenä, ajatusten suuntaaminen siihen mitä sydän halajaa jne...), puhuminen. Vastavuoroisuus ja luotettavuus. Tasaamista on yhteiset kävelylenkit, saunominen, syöminen, sohvalla istuminen, elokuvissa käyminen - oikeastaan kaikki yhteinen tekeminen.
Eihän elämä ja ihmissuhteet toki pelkästään höttöpumpulia voi olla. Tarvitsenhan minä peilejä joista voin oppia jotain itsestäni, toisinaan raadollista rehellisyyttä, joskus ristiriitoja ja niiden setvimistä. Mutta on olemassa myös turvallisuuden tunnetta horjuttavia ihmissuhteita. Ihmissuhteita, joissa tahallaan horjutellaan, käytetään henkistä ja fyysistä väkivaltaa, ollaan jatkuvasti epäluotettavia ja hylkääviä. Joskus ihmissuhde voi olla liian epävakaa, jos haluaa saavuttaa oman vakauden. Toisinaan on tarpeen tutkailla ihmissuhteita tästä näkökulmasta - onko tosiaan itsellä tarpeen vielä kehittyä ja "mennä itseen", tsempata ja ymmärtää vai onko horjuttava asia itseni ulkopuolella. Tähän suosittelen luettavaksi tämän Anna Taipaleen kirjoituksen. Kuunnellaan sydäntä, mikä meitä tasapainottaa <3
Ihmisten lisäksi vakauttamista voi tehdä niin monella tapaa. Tänään vakautan itseäni levolla, musiikilla, kuopuksen halimisella ja elokuvalla. Kirjoitan myös ehkä tekstiviestin, johon tarve purkaa päänsisäistä vyyhtiä - puhuisin, jos kähisevä ääni jaksaisi.

Vakauttavaa viikonloppua Sinulle <3






Antaa tuntua vaan!

En ole ainut, jolla elämässä hiukan myrskyää, eihän kukaan meistä ole ainut. Ystävän kanssa pohdimme tunteita ja sitä kuinka hyvä sitä on korjaamaan ja muovaamaan itseään toisten - joko olemassa olevien tai kuviteltujen - odotusten mukaan. Kun tuuli horjuttaa, sitä yrittää helposti siirtyä kohtaan, jossa tuuli olisi tyynempi ja missä tuulen iskut ei tuntuisi vasten kasvoja. Aikansa ihan hyvä tuossakin, mutta kun joskus se armoton myrsky on tullut syystä ja sen tuomat viestit olisi hyvä ottaa vastaan. Se kipu, tuntemus, viiltävät kyyneleet.

"Näinä vaikeina aikoina" olen nyt tosissani "opetellut" tunteiden tuntemista - sitä että saa tulla ja tuntua siltä kun tuntuu. Ystävällä sama. Olisi niin helppo jännittyä, yrittää olla ottamatta vastaan, paeta kun niin pelottaa kohdata sitä tunnetta. Yhdessä päätettiin, että perk--e antaa tuntua. Tätä voisi höystää cheerleading hypyillä ja huudahduksilla.  Tul-koon lun-ta tu-paan. Tulkoon ahdistus, en estä en! Kestän, selviän.

Ja totta tosiaan, kun tunteille antaa luvan, ne ei tapakaan. Ja niiden parissa voi silti olla täysin turvassa. Ja jos tuntuu, ettei yksin selviä, ei tarvitsekaan. Voi kääntyä ystävän puoleen ja/tai ammattilaisen, vapaaehtoisen tai kaapata eläimen kainaloon.
Jos haluaa vahvistusta tämänkaltaisille ajatuksille, niin suosittelen "seuraamaan" mm. Anna Taipaletta ja Eevi Minkkistä. Heidän teksteistä saa juuri tähän sopivaa lohtua, voimaa ja uskoa. Vaikka lopulta se työ onkin itsellä tehtävä. Mutta joskus on hyvä hakeutua sellaisten ihmisten, tekstien ja paikkojen äärellä, jotka tukevat omaa polkua.

Tämän voisi päättää mielikuvaan, minkä taisin jossain Eevin tekstissä nähdä. Kun seuraavan kerran tunteiden vyöry. kipeä tunne tulee, käy makaamaan lattialle, levitä kädet ja anna tunteelle lupa tulla. Älä pidättele, anna tulla mitä tullakseen on. En muista oliko se ihan näin, mutta sen lattialla makaamisen muistan ja se tuntuu juuri passelilta keinolta olla hangoittelematta vastaan.

Ja jos siihen ei vielä pysty, niin myötätunto, itsemyötätunto, siitä olen viime aikoina jotain oppinut. Ei haittaa, jos ei vielä uskallakaan. Kaikki ajallaan. Kunhan myötätunto, lempeys, sallivuus.