sunnuntai 12. maaliskuuta 2017

Rauhoitu hyvä Nainen!

Joutenolo. 
Miten se voikin joskus olla niin vaikeaa.

Kun olisi lupa "vain olla", pari ylimääräistä vapaapäivää vaikkapa. Niin johan pitäisi alkaa suorittamaan. Viedä lapsi uimaan, pulkkamäkeen, luistelemaan pelata korttia, leikkiä ulkona - olla muistoja jättävä äiti. Hoitaa kotia. Nähdä ihmisiä, pyytää ihmisiä kylään. Tarjoutua ottamaan muiden lapsia hoitoon. Olla kumppanin kanssa kahden. Kirjoittaa. Katsoa leffaa. Leipoa. Liikkua ulkona. Hiljentyä, lähteä retkelle. Niin, Eihän noissa yksistään mitään, mutta kun pitäisi ehtiä KAIKKEA!

Ja sitten pää menee jumiin. Ei saa mitään tehtyä. Istuu sohvalla, on "pysäkillä". Sitten iskee hedari. Syyllisyys ja ankaruushan ne sieltä tervehtii. Ja tunteet "olen hyödytön" ja "huono".

Sitten yrittää koota päätä, hengitellä sitä järjestykseen. Muistella Sanna Wikströmin Hyvän elämän reseptit-kirjan vinkkiä. Kun on "omaa aikaa", ei suunnittelisi yhtään mitään. Ottaisi "Ei mitään"-aikaa. Istuisi alas ja olisi vain. Ja jos jokin on tullakseen hyvän fiiliksen saattelemana, niin ryhtyisi sitten siihen.


tiistai 7. maaliskuuta 2017

Älä pelkää särkymistä

Älä pelkää särkymistä
Se on harhaa
Jos jotain on tulossa sinusta ulos
anna sen tulla 
Ei se sinua särje
Se särkee jos väkisin pidät kehoa
Itseäsi kiinni
Se hajottaa sinua pikku hiljaa

Mutta kun antaudut

Sulje silmät
Hengitä hiljalleen ulos
Anna tulla mukana mitä tullakseen
Kun hyväksyt
Kehosi, Mielesi, Sielusi myötäilee

Ja pysyt ehjänä
Vaikka kuinka kipeää tekisi

maanantai 6. maaliskuuta 2017

Ken on kaikkein älykkäin

Katsoitteko Haluatko miljonääriksi-jakson, jossa kilpailuaan aloitti Mira ja sitä seurannutta somettelua? Kirsi Salo kirjoitti asiasta omalla facebook sivullaan mm. näin: 

Miksi ihmisen täytyisi olla sivistynyt tai fiksu, jotta hän on arvokas ihmisenä? Vaikka Mira ei tietäisi MISTÄÄN mitään, hän on ihminen ja ansaitsee meidän rakkauden ja kunnioituksen. Ihan omana itsenään. Milloin älystä tuli ihmisarvon mitta? On paljon muita ominaisuuksia, jotka tuovat maailmaan enemmän arvoa kuin "sivistys" (mikä ei ole mitään muuta kuin vanhojen faktojen ulkoa opettelua).

Näin jakson, mutta en ole vaivautunut lukemaan kommentteja mitä somessa kuulemani mukaan on pyörinyt. Mutta Kirsin kommentin myötä mietin minäkin, että tosiaan, miksi ihmisten tietämättömyys on ivan ja pilkan kohde. Kuka määrittelee sen mitä meillä pitäisi ja kuuluisi tietää. On varmasti oletuksia, että oman maan asioista, yleistiedosta ja sivistyksestä jne kuuluu tietää asioita - ja jos et ole kartalla, ihmiset voivat sitten tuhahdella, pyöritellä silmiä ja taivastella toisten tyhmyyttä.

Minua ei ikinä saisi noihin kilpailuihin mukaan jo sen vuoksi, että tiedän hyvin vähän "sivistäviä" asioita (täällä kirjoitinkin joskus asiasta), mutta en myöskään kestäisi sitä naurua mitä seuraisi siitä, etten tiedä jotain monelle "päivänselvää" asiaa.

En siis seuraa isommin politiikkaa, ja monessa asiassa tipun kärryiltä jo alkuvaiheessa. Uutisia katson vähän - koska miksi katsoa maailman pahuutta, kun en sillä tiedolla voi loppujen lopuksi kovinkaan paljon muuta tehdä kuin voivotella ja lähettää vaaleanpunaisia ajatuksia. Maantieteellisesti haparoin, tiedän vain muutaman "yleispätevän nähtävyyden", kirjallisuudesta muistan hyvin vähän kirjoittajien nimiä, termien tietävyys vähäistä jne. "Miten et voi tuota tietää?" Niin, miten voin olla tietämättä. Olenko sitten tyhmä. Ja jos olen, niin miksi sen haukkuminen olisi "luvallista".

Tässä maailmassa on heikkolahjaisuutta, yksinkertaisuutta, älykkyyttä montaa sorttia, osaamista ja tietämistä. Mutta se joka tietää, voi olla tunnemaailmalta köyhä ja se joka ei tiedä, voi olla tunnemaailmaltaan rikas. Joskus ei ole tietoa eikä rikasta tunnemaailmaa - mutta jos Luoja sellaiseksi loi, niin rakkaudella niin olkoon.

Ja sitä paitsi joskus se, joka ei tiedä mitään, on paljon onnellisempi, kun se joka tietää paljon...




lauantai 4. maaliskuuta 2017

Hyvä kiertää

Kaj Kunnas sanoi hienosti Inhimillisessä tekijässä kiusaamisesta, pahan puhumisesta:
...Tuntuu niin keljulta -- En puhu kenestäkään pahaa -- Julkisesti en puhu pahaa -- Hyvä lähtenyt kiertoon -- Hyvä lähtenyt kiertämään -- Mullekin puhutaan tosi vähän pahaa... (Kommenttiin sisältyi muutakin, monia muitakin hienoja juttuja, mutta poimin sieltä täältä parit sanat.)

Tänä päivänä pyrin juuri tuohon. Että mahdollisimman vähän pahan puhumista. Purettava on ihmissuhteiden synnyttämiä kuvioita, mutta sellainen pahan jauhaminen, sitä yritän välttää. Nuorempana olin epäkypsempi, jauhoin enemmän, mutta tänään osaan ja haluan suunnata ajatuksia mahdollisimman paljon hyvään. Koska juuri tämän hyvän kiertämisen valossa, toivon että minusta ja minulle puhutaan hyvää. Vastaavasti myös paha kiertää - jos toistuvasti jauhaa pahaa muista, on pahan ilman lintu ja ilkeä, niin voiko elämä, maailmankaikkeus tuoda paljon muuta takaisin?

Ihanaa lauantaita kaikille, hyvän ilman tuulia Teille <3 Jostain nousi teille runo tähän viikonloppuun, ehkäpä se on juuri jollekin teistä tarkoitettu <3

Mene lähelle
Vaikka pelottaa
Mene ja kosketa

Minkään ei tarvitse muuttua
Vaikka kaikki olisikin muuttunut


maanantai 20. helmikuuta 2017

Keskinkertainen mutten toivottavasti yksinkertainen

Keskinkertaisuus. Oman jutun löytyminen. Ensimmäisestä kirjoitteli jokunen aika sitten Minäkö keski-ikäinen Tiia K ja jälkimmäisestä Aamukahvilla Henriikka.

Minä ajattelen, että olen melko keskinkertainen. En ole missään huippu, enkä ole koskaan ollutkaan. Missään kouluaineessa en ole loistanut, oikeastaan olen ollut alle keskitason melkeinpä kaikessa. Missään lajissakaan en ole koskaan ollut huippu, vaikka olen aina tykännyt voimistelusta ja tanssista. Suurimmaksi osaksi olen inhonnut koulun liikuntalajeja. En loista missään peleissä enkä varsinkaan älykkyyttä vaativissa jutuissa.

Jossain vaiheessa minua rajoitti suuresti se, että en osaa kympillä. Koska täydellisyyden tavoittelu. Yhdessä nämä saivat minut empimään asioiden tekemistä, koska olen vain keskinkertainen, jos sitäkään. Nousi paineita siitä, että saako keskinkertaisuudesta nauttia ja vieläpä tuoda sen ilmi muillekin. Mutta kokeilemisen halu, luovuuden ruokkiminen, innostus, hullaantuminen ovat saaneet minut kokeilemaan erilaisia asioita.
Lopetin voimistelun murrosiän taitteessa. Olin poissa kaikesta tanssiin vivahtavasta useita vuosia. Kunnes jossain vaiheessa alkoi kipinä taas nousta. Silloin pitäjässä ei ollut isommin tanssitunteja tarjolla, mutta polte ajoi minut kysymään, että saisinko mennä mukaan "hengailemaan" nuorten tanssiporukkaan. Sain luvan - hävetti ja nolotti oma räpiköinti, koin alemmuutta, mutta sain myös tuntea tanssin iloa. Kipinä oli vahvempi negatiivisia tunteita. Jonkin aikaa veivasin mukana, mutta sitten löysin naisten ryhmän. Sitten olen ollut vaihtelevasti eri kausina mukana, joko tanssin tai voimistelun puolella. Keskinkertaisena, mutta nauttien todella. Juuri nyt kokeilussa tankotanssi, haaveissa muukin ilma-akrobatia.

Kouluajoilta oli selvää, että käsityöt ei ole minun juttu. Mutta aikuisiällä sain jostain kipinän opetella ompelemista. Siinä huumassa tuli pipoja, pari laukkua, keskosten pusakoita jne. Jonkun piponkin innostuin virkkaamaan. Sitten sain tarpeeni tyydytettyä ja sen koommin käsityöhommat ei ole kiinnostaneet. Jossain välissä oli myös askartelu- ja korujentekobuumi. Vaikka aina ajattelin, että hitto minun kärsivällisyys niihin riitä, niin olipas mukavaa. Siihen asti, kun innosti.
Tällä hetkellä tunnen suurta vetoa hevosen hoitamiseen ja ratsastamiseen sekä taidemaalaamiseen. Juttuihin, joista en uskonut ikinä edes hitusenkaan kiinnostuvan saati että osaisin niiden suhteen yhtään mitään. Mutta nyt osaamisella ei ole niin väliä, haluan tuntea miltä ne tuntuu. Ratsastustunti melkein varattu, maalauspohja ja siveltimet odottavat uskallusta. Taka-alalla odottaa myös vahva halu teatteri/ilmaisutaiteeseen, josta yläasteella sain mielihyvän tunnetta ja jonka seuraamisesta sytyn liekkiin.

Se mihin haluaisin saada kipinän, on leivonta ja ruoanlaitto. Niihin haluaisin hurmioitua - tällä hetkellä tekeminen on melko mekaanista. Musiikin soittaminen on tällä hetkellä sellainen osa-alue, jonka ajattelen olevan täysin poissuljettu. Eipäs sittenkään - pianon soitto haavehan elää jossain taustalla. Villasukkien tekoon minun pitäisi varmasti saada kipinä - lämpimät varpaat ei kai voi ikuisesti olla anopin harteilla...

Kirjoittaminen on asia mikä on aina tuntunut Mun jutulta. Ja niin kauan, kun se tuntuu Mun jutulta, minä kirjoitan. Vaikka sitten keskinkertaisesti.

Niin tai näin. Olen kokeilija ja innostuja. Suurin osa on varmasti niin, että ne käyvät osana elämääni ja jatkavat sitten kulkuaan. Eikä kaikki yhtä aikaa toki elämään mahtuisikaan. Mutta jostain ehkä tulee loppuelämän kumppani. Mutta pointti on se minkä olen tässä vuosien varrella viisaammilta oppinut ja josta minun pitää itseäni aika ajoin muistuttaa. Jos tunnet kipinää jonkin asian äärellä, niin tee ja toteuta. Vaikka sitten paskasti. Pääasia, että nautit!

torstai 16. helmikuuta 2017

Ei kenenkään

Ei kenenkään, en kenenkään
En mihinkään, ei mihinkään
Kenen maa, minun ja sitten ei
Kasvot kasvojen joukossa mutta
palat epäsopivia keskenään

Mille, kenelle
Minä
Kenelle ja mihin

Mihin ja kelle
Minä kuulun
Minulla on kontakteja, yhteisiä sydämen sykkeitä, korvaamattomia. Tärkeitä ihmisiä, syvää yhteyttä, rakkaita ja rakkautta. Täyteläisiä hetkiä. Yksilöitä.

Joskus minä havahdun porukoissa. Ihmisten keskellä. Että haen omaa laumaani. Jossain syvällä kaikuu toisinaan tunne En kuulu oikein mihinkään.

Jokin yhteisö, heimo, lauma. Tunne, että Tässä on minun perheeni. Sellainen kaipuu minussa välillä kuiskailee.

Joskus istun porukassa ja mietin, että olen väärä palanen paletissa. Näen itseni kukkulalla, kuun loisteessa. Ulvomassa kuin susi. Kutsumassa laumaani.

Ja sitten joskus taas sujahdan sisään porukkaan. Tunteella. Nauran, iloitsen, tunnen vahvasti. Ihana porukka, minäkin olen osa tätä. Istun täydellisesti.

Ja olenhan minä osa, monenlaista juttua, porukoita, ihmisiä. Tätä elämää, maailmankaikkeutta. Joten onhan se vähän hassua, että minusta nousee kuulumattomuutta. Ihan hassua.

sunnuntai 12. helmikuuta 2017

Kiitos riittää!

Herkkyys minussa. On joskus rasittavaa, kuluttavaa. Mutta se on myös sydämen laulua ja elämistä joka solulla. Ennen kaikkea se on rikkautta, vaikka joskus sen kiroankin.

Herkkyys minussa. On toisinaan hankaluutta olla vaatteissa, kosketuksessa. Toisinaan se on sietämättömän sekavaa "pääntilaa" hälyisässä paikassa. Se on tarkkailua ja analysointia, sanoihin takertumista. Se on häiriintymistä väärästä rytmistä, asennoista, kulmista, väärässä paikassa liikkuvista tekijöistä. Se on vahvaa kehoreagointia. Se on hiljaisuuden kaipuuta.

Herkkyys minussa. On myös vahvaa myötäelämistä. Se on ilon tunteeseen hullaantumista. Joskus taas raskautta, joka painaa sisuksia tiiviiseen pakettiin. Se on innostusta, joka saa minut haluamaan montaa asiaa yhtä aikaa. Se on pakahduttavaa raivoa epäoikeudenmukaisuuden ja vääryyden edessä.
Mutta herkkyyteni. Joskus se on liikaa vinksallaan energiaa vieviin asioihin. Viime vuoden lopulla (vielä nyt alkuvuonnakin) huomasin, että olin jotenkin kallellaan useammin kuin pitkiin aikoihin. Pienet asiat saivat pasmani kuohahtamaan ja olotilan värisemään. Hengitys vaikeutuu, vatsan yläosaa puristaa ja möyrii. Se vie voimia hurjan paljon.

Kun paahdan menemään, ilman että otan itselleni rauhoittumisaikaa, herkkyys menee epävireeseen. Se alkaa vinkua ja vonkua, säpsyä pienistä. Vaikka olen karsinut elämästä monia asioita, niin silti varsinkin tuon loppu vuoden aikana kiire-olotila oli pesinyt päähäni. Tuntui siltä, että juna puksuttaa eteenpäin, mutta minä roikun puoliksi ulkona. Ote on ollut lipsuva pään sisäisissä asioissa. Ajatuksissa on ollut tummia sävyjä. Ja ei ihme. Itseni hiljentäminen on ollut epäsäännöllistä ja jotenkin hiljentymiseen on ollut hankala keskittyäkin. Moni kertoo samaa - että juuri viime syksy ja tuo alkutalvi on ollut hyvin tahmaista kuljettavaa.
Mutta nyt, tammikuun aikana olen alkanut tietoisesti hiljentämään mieltäni, kehoani. Iltaisin soitan itselleni sängyssä rauhoittavaa musiikkia ja kirjaan ylös kiitoksen aiheita. Olen jäsennellyt paperille elämää - miksi pää tuntuu täydeltä, onko elämä oikeasti liian täynnä vai kaaosko sitä tekee. Olen Sanna Wikströmin Unelmakarttakirja-matkalla. Poimin lehdistä kalenteriin innostavia sanoja ja kuvia. Luen rauhassa monia innostavia kirjoja.

Ja nyt varsinkin tämän viikon aikana, kun aamut jo valoisampia, minusta on alkanut tuntua, että ehkäpä tämä nyt tästä valostuu. Että se raskauttava olotila alkaa väistyä. Olen täysin valmis päästämään siitä irti. Kiitos siitä, se opetti minulle jotain, mutta en tarvitse sitä enää. Herkkyyteni kanssa alkaa olla parempi olotila enkä vihastu niin nopeasti sen reagoinneille, vaan pyrin ymmärtämään ja paijaamaan, ja antamaan sille mitä se tarvitsee ollakseen mahdollisimman onnellisessa olotilassa. 

lauantai 4. helmikuuta 2017

Voimarumpu

Jo pitkään olen haaveillut omasta "shamaanirummusta"/"voimarummusta". Olin joskus vuosia sitten ryhmämeditaatiossa, jossa vetäjä soitti rumpua - ihastuin sen kumeaan ja rentouttavaan ääneen. Silloin minulla nousi koukuttava visio päähän, että olisin halunnut tehdä rumputanssi-esityksen, mutta se kuitenkin jäi silloin.

Aina välillä olen törmännyt kurssitiedotteisiin, joissa valmistetaan oma rumpu. Usein kurssit vaan on ollut kaukana minusta, joten olen jättänyt asian hautumaan. Loppuvuotta kohden minulle tuli fiilis, että nyt haluaisin rummun itselleni ja surffatessa päädyin Rumpu-Ukon nettisivuille ja facebookiin
Rumpu-ukon yritys (Kai Pulli ja Sari Autere) valmistaa siis erikokoisia rumpuja. Rumpuja löytyy verkkokaupasta valmiina, mutta sen lisäksi voi tilata rummun omien toiveidenkin mukaan. Rumpujen lisäksi verkkokaupasta löytyy myös seinävaatteita, suitsukkeita, muistikirjoja ja koruja. 

Rumpu-ukon sivuilla kerrotaan rummusta näin: 

Shamaanirumpu, lapinrumpu, noitarumpu, kehärumpu, intiaanirumpu....rummuillamme on monta nimeä ja käyttötarkoitusta. Ennen muinoin shamaanit (paikalliset parantajat) käyttivät niitä hoidoissa ja ennustuksissaan monissa eri maailmankolkissa. Nykyisin rumpuja käytetään meditaatioon, hoitoihin ja niitä soitetaan soittamisen ilosta.

Rummun äänellä on rentouttava vaikutus ja se karistaa kiireisen työpäivän jälkeiset ajatukset. Rummun soitto helpottaa myös silloin kun on masentunut tai vihainen, rummun ääni ja soittaminen kun purkavat tunteitasi. Ota vielä liike mukaan, niin karistat arjen ajatuksistasi.

Rummun kumiseva ääni menee syvälle kehon soluihin ja saat tervehdyttävää ääniterapiaa, joka yhdessä meditatiivisen rummuttamisen kanssa tekee keholle ja mielelle hyvää.

Rummut ovat suomalaista käsityötä. Kehä on koivuvaneria ja nahka suomalaista poronnahkaa, joka on värjäämätön tai värjätty vesipetsillä. Osaan rummuista taiteilija on maalannut käsin kuvan. Kapulaa varten metsästä on haettu kuivunut oksa, lyömäosa on joko villaa tai kangasta.

Rumpu on käytännöllinen, tervehdyttävä, kaunis sekä uniikki esine soitettavaksi ja seinälle ripustettavaksi.
Tilasin itselleni joululahjaksi ihanan, sinisen perus-rummun, jonka sain alennettuun hintaan. Halusin välineen, jolla saan rentoutettua, rauhoitettua ennen kaikkea itseäni, mutta toiveissa on myös toisille rummun avulla rentoutuksen pitäminen. Myös se tanssiminen rummun kanssa on vahvana visiona. Viime aikoina sisältä on taas herännyt kehollista tarinan kerronnan kaipuuta. Ja koska minä mystisyyttä rakastan, saattaa minulla olla muutama muukin salainen toive rummulle kuiskuteltavana ;)
Nyt on rumpu vihitty omaan käyttöön ja muutama soittokerta takana. Aluksi jännitin, että osaanko nyt sitten soittaa oikein, mutta niin kuin Rumpu-ukko Kai on sanonut: 

”Otetaan vain kapula käteen ja paukutetaan menemään. Jokaisella on oma tapansa soittaa, ei ole oikeata eikä väärää. Ihmiset aristelevat turhaa soittamista. Tarkoitus ei ole soittaa jonkin tietyn kaavan mukaan, vaan ääni ja tunne tulevat ihmisen sisältä”.

Niin minäkin sitten vain olen soittanut. Ja ilman sen kummempaa ajattelua, rytmi eli omaa elämäänsä, välillä vaihdellen tahtiaan. Mukana taisi mennä ainakin kiukkua, kun ihan hiki voimallisen soittamisen aikana tuli. Matka ja tutustuminen rummun kanssa jatkuu. Suosittelen <3

tiistai 24. tammikuuta 2017

Sanojen maailma

Olemassakaan. Olenko. Minä.

Olenko minä tässä tuulessa, tässä myrskyssä.
Olenko minä auringossa, maiseman tyyneydessä.
Olenko kauneudessa, joka pysähtynyt on paikalleen.

Olemassa. Mitä varten. Ketä.

Olen niin tässä. Väärässä paikassa. Virheellisenä.
Olen juoksuhaudassa, kiittämättömyyden kaivossa.
Olen siltojen polttama, omasta syystä.

Olemassa. Olenhan minä. Peili sen näyttää.

Olenhan uusissa aamuissa, uusissa mahdollisuuksissa.
Olenhan versoissa, jotka nuppuunsa puhkeamassa. 
Olenhan armollisuudessa. Väärällä tavalla silti oikeassa.

Olemassa. Tule ja piirrä rajani. Että tiedän.
Olen minä. Olemassa. 

Katso lempeästi. Että tiedän. Olemassa on hyvä juttu.

Joskus se on niin, että yhtäkkiä avautuu sanojen väylä, josta alkaa pulputa jotain mitä en tiedä odottaa. Niiden mukana tulee usein jokin tunne. Joskus ne on minua, kokonaan tai osittain, joskus taas jotakuta muuta. Mutta kun sanat ovat asettuneet, pysähtyneet, olo on seesteinen. Hiljaisuus.

Joskus ruokkimalla lähtee syntymään jotain. Tekstiä pitää kalastella, fiilistellä, makustella, huijailla. Sitten syntyy jotain. Jotain joka ehkä yllättää tai sitten se tuntuu ihan tutulta. 

Joskus taas ei lähde oikein mitään. Ärsyttää vain. Mutta silti tekisi mieli kirjoittaa. Ja silloin annan itselleni luvan kirjoittaa paskaa. Kirjoitan vaan ja unohdan lopputuloksen. Tulkoon surkeaa, kunhan saan vaan laitella sanoja perätysten. 

Joskus taas istun vain alas. Ja odotan. Tulkoon kun on tullakseen. 

(Kiitos Satu postauksesi otsikosta - siitä avautui väylä.)

perjantai 20. tammikuuta 2017

Näe minut

Näe minut.
Kokonaan.
Kunnolla.

Älä sillä tavoin mitä luulet minun olevan.
Älä omien olettamuksiesi läpi.
Älä paperiin kirjattujen sanojen läpi.
Älä mekaanisesti.

Näe minut kunnolla.
Siten kuin minä olen.
Halua katsoa minun kirkkain ja kiinnostunein silmin.
Näe minut kuin olisin ihme.
Ihastellen, kuunnellen.
Oikeasti kuunnellen.

Jos minä kerron raketeista ja pommeista.
Kuuntele minua ja näe minut silti.
Vaikket itse niistä pitäisikään.

Näe vaivaa.
Saada selville mikä minua kiinnostaa.
Mikä minua ajaa elämässä eteenpäin.

Älä tunge katseella läpi. Älä luokittele.
Älä määrittele. Älä pakolla.

Näe minut sellaisena kuin kulloinkin olen.
Näe puolitiehen.
Ja jaksa odottaa.
Jaksa odottaa että tulen puolitiehen vastaan.

Näe minut. Näe vaivaa.
Uskalla kohdata. Näe minut.
Voimauttavan valokuvan kurssilla puhuimme Näkemisestä, Katsomisesta. Ja jotenkin minä olen vähän sydän syrjällään. Mietin meitä ihmisiä. Piiloon jääviä, väärin-nähtyjä, unohdettuja. Ongelmien, haasteiden, diagnoosien alle hautautuvia. Lapsia, nuoria, aikuisia, ikäihmisiä.

Kuitenkin monien kasvojen takana on ihminen, joka haluaa tulla kohdatuksi. Vaikkei sitä itse ehkä tietäisi. Että joku kuuntelee, on minua varten. Että joku katsoo vilpittömästi, kauniisti, kuin ihmettä ja jotain puhdasta. Kaikesta huolimatta. 
Mietteissä palaan hiukan myös tähän postaukseeni. Ja mietin myös tätä Olavi Sydänmaanlakan kirjoitusta"Sydänmaanlakan resepti on yksinkertainen: lakkaamme kohtelemasta ja alamme kohdata. – Sinä ja minä, aamulla postilaatikolla ja kauppojen tuulikaapissa, ruuhkabussissa ja harrastusryhmissä, ihan tavallisessa arjessa."

tiistai 10. tammikuuta 2017

Luulo ei ole tiedon väärti

Kun se on joskus niin, että ihminen luulee tietävänsä ja hahmottavansa tilanteen kokonaan. Mutta eihän se aina niin ole. Jos asian yksi puoli on näin, toinen puoli ei välttämättä näy ja se voi olla ihan eri tavoin.

On helppo vetää johtopäätöksiä. Yksinkertaistaa. Todeta, että "jos kuule olisi minusta kyse, niin tekisin näin tai jos kuule kyseessä olisi minun äiti/lapsi/puoliso, niin toimisin näin tai kyllähän sen tietää mihin tuo johtaa". Mutta jos kyse ei ole minusta, niin en voi täysin tietää.
On asioita, joissa varmasti moni tekee parhaansa ja täysin eri tavalla. Kahdella ihmisellä voi olla täysin eri maailmakatsomus, tavat, periaatteet, uskomukset, pyrkimykset ja nämä tietysti vaikuttavat asioiden hoitoon ja suhtautumiseen. Mutta mikä on milloinkin se "oikea" ja onko sellaista lähellekään aina.

Ihmiset katsovat eri vinkkelistä asioita. Toisella voi olla asiaan tunneside, toisella ei. Reaktion takana voi olla jotain mitä ei näe. Tai toinen on ehkä kuullut jotain, toinen tietää totuuden tai sitten on kuultu molemmat eri tavoin. Jo nämä tekevät asiasta muuttuvaisen. Sellaisen, että toisen selkeä linjaus ei löydä alkuunkaan paikkaansa sen toisen kuviosta.
Ja siihen sitä aina välillä sortuu. Luulemaan, ennakoimaan, tekemään johtopäätöksiä puutteellisilla tiedoilla ja liian varhain. Luulemaan, että on vain yksi tapa toimia. Vaikka harvoin kuitenkaan on. 

sunnuntai 8. tammikuuta 2017

Sydäntä kuunnellen

Maaret Kallio kirjoitti sydämen äänen kuuntelusta, tai siitä että aina sydäntään ei kannata kuunnella. "Jos sydäntään kuuntelee varauksetta, ajaa itsensä mielihyvän harhaan, jolloin onni on lyhytnäköistä ja muutoksen mahdollisuudet karkaavat kauemmaksi." Ymmärrän hyvin tuon sanoman. Jäin miettimään omaa suhdettani sydämen ääneen.
"Jos nimittäin kuuntelee vain sydäntään, se neuvoo todennäköisesti välttelemään hankalalta tuntuvia tilanteita." Minä koen oman sydämen tekevän muutakin. Se ottaa hihasta kiinni ja sanoo Uskallat kyllä. Se sanoo Et sinä nyt tästä mihinkään luista vaikka pelottaa. Se seisoo edessä ja pakottaa kääntymään takaisin. 
"Laiskotuksen valtaama mieli on vakuuttunut, ettei lenkille lähtö kannata, vaikka ihminen hyötyisi suuresti pinnistelyn tuloksista." Sydämeni sanoo Mene ulos ja liiku. Se ei kannusta jatkuvaan laiskotteluun, koska tietää ettei se ole sille hyväksi. Minä Itse päätän laiskotella. 
"Viisaat päätökset nimittäin vaativat vaikeuksien sietokykyä ja hitaampaa pohdintaa." Sydämeni pitää minua kiinni kädestä, kun kamppailen vaikeiden tunteiden kanssa ja kärsivällisyyteni natisee liitoksista. Se tietää, että vaikeuksista hioutuu timantti. Se on liittolainen, tukiainen. Se kertoo Tämäkin menee ajan kanssa ohi. 

Sydämeni sai minut tekemään jotain mikä nipristi vatsan pohjasta. Voimauttavan valokuvauksen tiimoilta ja avulla halusin kohdata pelkoani, vahvistaa omaa voimaani ja rohkeuttani. Ja löysin jotain voimauttavaa tuosta ihanasta, voimakkaasta ja viisaasta eläimestä, hevosesta. Se mitä sieluni on parin vuoden halajanut, aistinut, koki nyt haluamansa. Hevosen, nyt Doran, läsnäolon ja voiman. Tuossa ei voi olla kuin läsnä tässä ja nyt. Enpä olisi uskonut, että joskus halaan hevosta. Ennen en uskaltanut edes juurikaan koskettaa.  Luulenpa, että tämä ei jää tähän.

"Olennaisinta on taito käyttää sekä järjen että sydämen ääntä". Sydämeni tarvitsee kyllä toisinaan järjenkin ääntä taltuttajaksi. Ja minäkin - kun en minä aina malta sitä sydämen ääntäkään kuunnella. Ja sitten on vielä se Ego - se ei ole sydämen eikä kyllä järjenkään kaveri. Otapa siinä välillä selvää, kuka puhuu. 

(Sitaateissa olevat Maaret Kallion tekstistä <3)
#voimauttavavalokuvaus

torstai 5. tammikuuta 2017

Uutuuksia

Tervehdyksiä Anna-Mari Westiltä ja minulta. Verkkokaupasta näitä ainakin löytyy. Löytyykö niistä kortti, jonka mielellään jollekin lähettäisit?








sunnuntai 1. tammikuuta 2017

Melkein 101 tavoitetta

Tämä vuosi 2017.

Olkoon tämä vuosi sinulle sopivan lempeä, sopivan kovisteleva. Olkoon se rakkaudellinen ja uusia tuulia nenääsi kuljettava. Olkoon läsnäoleva, juuri tässä ja nyt.

Näyttäköön sinulle kauniit ja parhaimmat puolensa, mutta myös ne joissa paikkailua on tehty ja miten niistä selvitty. Tuokoon tiellesi juuri oikeat ihmiset, jotka polullasi sinua tukevat ja ohjaavat. Valaiskoon sinulle kuvia, joita et vielä ole nähnyt ja joista saat inspiraatiota kulkea sydämen tiellä. Laulakoon kanssasi sielusi toiveita ja haltioituneekoon tähtihetkistä.

Tanssittakoon sinua revontulten lailla, näyttäköön juuri pimeästä löytyvät valon hetket. Tuokoon mukana runsautta ja opettakoon luopumaan turhasta. Auttakoon sinua päästämään irti katkeruudesta, pahasta mielestä ja tuokoon tilalle sydämen täyttävää kiitollisuutta.

Olkoon tämä vuosi vielä niin paljon enemmänkin.
Joitakin vuosia sitten matkailin Runotalon Sarin aarrekarttailukurssilla (joiden postaukset olen jotenkin saanut kadotettua) ja silloin tein mm. 100 tavoitteen listan. Voisinkin kertoa siitä myöhemmin lisää. Nyt Vastaisku ankeudelle-blogin Jenny vinkkasi 101 tavoitteen listasta, jota hän oli alkanut koostamaan, ja siitä sain idean koostaa lukuisia toiveitani jälleen ytimekkääksi listaksi. Tässä niistä muutama, myöhemmin ehkä lisää.

- Ulkomaanmatka koko perheen kesken
- Kiitollisuuden lisääntyminen
- Viettää puolison kanssa mukava viikonloppu Helsingissä
mm. cirque du soleilin parissa (liput viime yönä varattu)
- Tankotanssissa kehittyminen
- Naisten improryhmän syntyminen
- Luovuuden hetkille enemmän aikaa
- Enemmän valoa kuin pimeyttä
- Suoliston hyvä kunto
- Vireystason nousu

Onko sinulla tapana listata tavoitteita?  

(Arvonnan voittajaksi tuli Vickan, olemmekin jo maililla kommunikoineet ja tietosi on lähteneet Ole Hyvä Luonnontuotteelle. Raikkaita hetkiä tuotteiden parissa.)