torstai 16. helmikuuta 2017

Ei kenenkään

Ei kenenkään, en kenenkään
En mihinkään, ei mihinkään
Kenen maa, minun ja sitten ei
Kasvot kasvojen joukossa mutta
palat epäsopivia keskenään

Mille, kenelle
Minä
Kenelle ja mihin

Mihin ja kelle
Minä kuulun
Minulla on kontakteja, yhteisiä sydämen sykkeitä, korvaamattomia. Tärkeitä ihmisiä, syvää yhteyttä, rakkaita ja rakkautta. Täyteläisiä hetkiä. Yksilöitä.

Joskus minä havahdun porukoissa. Ihmisten keskellä. Että haen omaa laumaani. Jossain syvällä kaikuu toisinaan tunne En kuulu oikein mihinkään.

Jokin yhteisö, heimo, lauma. Tunne, että Tässä on minun perheeni. Sellainen kaipuu minussa välillä kuiskailee.

Joskus istun porukassa ja mietin, että olen väärä palanen paletissa. Näen itseni kukkulalla, kuun loisteessa. Ulvomassa kuin susi. Kutsumassa laumaani.

Ja sitten joskus taas sujahdan sisään porukkaan. Tunteella. Nauran, iloitsen, tunnen vahvasti. Ihana porukka, minäkin olen osa tätä. Istun täydellisesti.

Ja olenhan minä osa, monenlaista juttua, porukoita, ihmisiä. Tätä elämää, maailmankaikkeutta. Joten onhan se vähän hassua, että minusta nousee kuulumattomuutta. Ihan hassua.

sunnuntai 12. helmikuuta 2017

Kiitos riittää!

Herkkyys minussa. On joskus rasittavaa, kuluttavaa. Mutta se on myös sydämen laulua ja elämistä joka solulla. Ennen kaikkea se on rikkautta, vaikka joskus sen kiroankin.

Herkkyys minussa. On toisinaan hankaluutta olla vaatteissa, kosketuksessa. Toisinaan se on sietämättömän sekavaa "pääntilaa" hälyisässä paikassa. Se on tarkkailua ja analysointia, sanoihin takertumista. Se on häiriintymistä väärästä rytmistä, asennoista, kulmista, väärässä paikassa liikkuvista tekijöistä. Se on vahvaa kehoreagointia. Se on hiljaisuuden kaipuuta.

Herkkyys minussa. On myös vahvaa myötäelämistä. Se on ilon tunteeseen hullaantumista. Joskus taas raskautta, joka painaa sisuksia tiiviiseen pakettiin. Se on innostusta, joka saa minut haluamaan montaa asiaa yhtä aikaa. Se on pakahduttavaa raivoa epäoikeudenmukaisuuden ja vääryyden edessä.
Mutta herkkyyteni. Joskus se on liikaa vinksallaan energiaa vieviin asioihin. Viime vuoden lopulla (vielä nyt alkuvuonnakin) huomasin, että olin jotenkin kallellaan useammin kuin pitkiin aikoihin. Pienet asiat saivat pasmani kuohahtamaan ja olotilan värisemään. Hengitys vaikeutuu, vatsan yläosaa puristaa ja möyrii. Se vie voimia hurjan paljon.

Kun paahdan menemään, ilman että otan itselleni rauhoittumisaikaa, herkkyys menee epävireeseen. Se alkaa vinkua ja vonkua, säpsyä pienistä. Vaikka olen karsinut elämästä monia asioita, niin silti varsinkin tuon loppu vuoden aikana kiire-olotila oli pesinyt päähäni. Tuntui siltä, että juna puksuttaa eteenpäin, mutta minä roikun puoliksi ulkona. Ote on ollut lipsuva pään sisäisissä asioissa. Ajatuksissa on ollut tummia sävyjä. Ja ei ihme. Itseni hiljentäminen on ollut epäsäännöllistä ja jotenkin hiljentymiseen on ollut hankala keskittyäkin. Moni kertoo samaa - että juuri viime syksy ja tuo alkutalvi on ollut hyvin tahmaista kuljettavaa.
Mutta nyt, tammikuun aikana olen alkanut tietoisesti hiljentämään mieltäni, kehoani. Iltaisin soitan itselleni sängyssä rauhoittavaa musiikkia ja kirjaan ylös kiitoksen aiheita. Olen jäsennellyt paperille elämää - miksi pää tuntuu täydeltä, onko elämä oikeasti liian täynnä vai kaaosko sitä tekee. Olen Sanna Wikströmin Unelmakarttakirja-matkalla. Poimin lehdistä kalenteriin innostavia sanoja ja kuvia. Luen rauhassa monia innostavia kirjoja.

Ja nyt varsinkin tämän viikon aikana, kun aamut jo valoisampia, minusta on alkanut tuntua, että ehkäpä tämä nyt tästä valostuu. Että se raskauttava olotila alkaa väistyä. Olen täysin valmis päästämään siitä irti. Kiitos siitä, se opetti minulle jotain, mutta en tarvitse sitä enää. Herkkyyteni kanssa alkaa olla parempi olotila enkä vihastu niin nopeasti sen reagoinneille, vaan pyrin ymmärtämään ja paijaamaan, ja antamaan sille mitä se tarvitsee ollakseen mahdollisimman onnellisessa olotilassa. 

lauantai 4. helmikuuta 2017

Voimarumpu

Jo pitkään olen haaveillut omasta "shamaanirummusta"/"voimarummusta". Olin joskus vuosia sitten ryhmämeditaatiossa, jossa vetäjä soitti rumpua - ihastuin sen kumeaan ja rentouttavaan ääneen. Silloin minulla nousi koukuttava visio päähän, että olisin halunnut tehdä rumputanssi-esityksen, mutta se kuitenkin jäi silloin.

Aina välillä olen törmännyt kurssitiedotteisiin, joissa valmistetaan oma rumpu. Usein kurssit vaan on ollut kaukana minusta, joten olen jättänyt asian hautumaan. Loppuvuotta kohden minulle tuli fiilis, että nyt haluaisin rummun itselleni ja surffatessa päädyin Rumpu-Ukon nettisivuille ja facebookiin
Rumpu-ukon yritys (Kai Pulli ja Sari Autere) valmistaa siis erikokoisia rumpuja. Rumpuja löytyy verkkokaupasta valmiina, mutta sen lisäksi voi tilata rummun omien toiveidenkin mukaan. Rumpujen lisäksi verkkokaupasta löytyy myös seinävaatteita, suitsukkeita, muistikirjoja ja koruja. 

Rumpu-ukon sivuilla kerrotaan rummusta näin: 

Shamaanirumpu, lapinrumpu, noitarumpu, kehärumpu, intiaanirumpu....rummuillamme on monta nimeä ja käyttötarkoitusta. Ennen muinoin shamaanit (paikalliset parantajat) käyttivät niitä hoidoissa ja ennustuksissaan monissa eri maailmankolkissa. Nykyisin rumpuja käytetään meditaatioon, hoitoihin ja niitä soitetaan soittamisen ilosta.

Rummun äänellä on rentouttava vaikutus ja se karistaa kiireisen työpäivän jälkeiset ajatukset. Rummun soitto helpottaa myös silloin kun on masentunut tai vihainen, rummun ääni ja soittaminen kun purkavat tunteitasi. Ota vielä liike mukaan, niin karistat arjen ajatuksistasi.

Rummun kumiseva ääni menee syvälle kehon soluihin ja saat tervehdyttävää ääniterapiaa, joka yhdessä meditatiivisen rummuttamisen kanssa tekee keholle ja mielelle hyvää.

Rummut ovat suomalaista käsityötä. Kehä on koivuvaneria ja nahka suomalaista poronnahkaa, joka on värjäämätön tai värjätty vesipetsillä. Osaan rummuista taiteilija on maalannut käsin kuvan. Kapulaa varten metsästä on haettu kuivunut oksa, lyömäosa on joko villaa tai kangasta.

Rumpu on käytännöllinen, tervehdyttävä, kaunis sekä uniikki esine soitettavaksi ja seinälle ripustettavaksi.
Tilasin itselleni joululahjaksi ihanan, sinisen perus-rummun, jonka sain alennettuun hintaan. Halusin välineen, jolla saan rentoutettua, rauhoitettua ennen kaikkea itseäni, mutta toiveissa on myös toisille rummun avulla rentoutuksen pitäminen. Myös se tanssiminen rummun kanssa on vahvana visiona. Viime aikoina sisältä on taas herännyt kehollista tarinan kerronnan kaipuuta. Ja koska minä mystisyyttä rakastan, saattaa minulla olla muutama muukin salainen toive rummulle kuiskuteltavana ;)
Nyt on rumpu vihitty omaan käyttöön ja muutama soittokerta takana. Aluksi jännitin, että osaanko nyt sitten soittaa oikein, mutta niin kuin Rumpu-ukko Kai on sanonut: 

”Otetaan vain kapula käteen ja paukutetaan menemään. Jokaisella on oma tapansa soittaa, ei ole oikeata eikä väärää. Ihmiset aristelevat turhaa soittamista. Tarkoitus ei ole soittaa jonkin tietyn kaavan mukaan, vaan ääni ja tunne tulevat ihmisen sisältä”.

Niin minäkin sitten vain olen soittanut. Ja ilman sen kummempaa ajattelua, rytmi eli omaa elämäänsä, välillä vaihdellen tahtiaan. Mukana taisi mennä ainakin kiukkua, kun ihan hiki voimallisen soittamisen aikana tuli. Matka ja tutustuminen rummun kanssa jatkuu. Suosittelen <3

tiistai 24. tammikuuta 2017

Sanojen maailma

Olemassakaan. Olenko. Minä.

Olenko minä tässä tuulessa, tässä myrskyssä.
Olenko minä auringossa, maiseman tyyneydessä.
Olenko kauneudessa, joka pysähtynyt on paikalleen.

Olemassa. Mitä varten. Ketä.

Olen niin tässä. Väärässä paikassa. Virheellisenä.
Olen juoksuhaudassa, kiittämättömyyden kaivossa.
Olen siltojen polttama, omasta syystä.

Olemassa. Olenhan minä. Peili sen näyttää.

Olenhan uusissa aamuissa, uusissa mahdollisuuksissa.
Olenhan versoissa, jotka nuppuunsa puhkeamassa. 
Olenhan armollisuudessa. Väärällä tavalla silti oikeassa.

Olemassa. Tule ja piirrä rajani. Että tiedän.
Olen minä. Olemassa. 

Katso lempeästi. Että tiedän. Olemassa on hyvä juttu.

Joskus se on niin, että yhtäkkiä avautuu sanojen väylä, josta alkaa pulputa jotain mitä en tiedä odottaa. Niiden mukana tulee usein jokin tunne. Joskus ne on minua, kokonaan tai osittain, joskus taas jotakuta muuta. Mutta kun sanat ovat asettuneet, pysähtyneet, olo on seesteinen. Hiljaisuus.

Joskus ruokkimalla lähtee syntymään jotain. Tekstiä pitää kalastella, fiilistellä, makustella, huijailla. Sitten syntyy jotain. Jotain joka ehkä yllättää tai sitten se tuntuu ihan tutulta. 

Joskus taas ei lähde oikein mitään. Ärsyttää vain. Mutta silti tekisi mieli kirjoittaa. Ja silloin annan itselleni luvan kirjoittaa paskaa. Kirjoitan vaan ja unohdan lopputuloksen. Tulkoon surkeaa, kunhan saan vaan laitella sanoja perätysten. 

Joskus taas istun vain alas. Ja odotan. Tulkoon kun on tullakseen. 

(Kiitos Satu postauksesi otsikosta - siitä avautui väylä.)

perjantai 20. tammikuuta 2017

Näe minut

Näe minut.
Kokonaan.
Kunnolla.

Älä sillä tavoin mitä luulet minun olevan.
Älä omien olettamuksiesi läpi.
Älä paperiin kirjattujen sanojen läpi.
Älä mekaanisesti.

Näe minut kunnolla.
Siten kuin minä olen.
Halua katsoa minun kirkkain ja kiinnostunein silmin.
Näe minut kuin olisin ihme.
Ihastellen, kuunnellen.
Oikeasti kuunnellen.

Jos minä kerron raketeista ja pommeista.
Kuuntele minua ja näe minut silti.
Vaikket itse niistä pitäisikään.

Näe vaivaa.
Saada selville mikä minua kiinnostaa.
Mikä minua ajaa elämässä eteenpäin.

Älä tunge katseella läpi. Älä luokittele.
Älä määrittele. Älä pakolla.

Näe minut sellaisena kuin kulloinkin olen.
Näe puolitiehen.
Ja jaksa odottaa.
Jaksa odottaa että tulen puolitiehen vastaan.

Näe minut. Näe vaivaa.
Uskalla kohdata. Näe minut.
Voimauttavan valokuvan kurssilla puhuimme Näkemisestä, Katsomisesta. Ja jotenkin minä olen vähän sydän syrjällään. Mietin meitä ihmisiä. Piiloon jääviä, väärin-nähtyjä, unohdettuja. Ongelmien, haasteiden, diagnoosien alle hautautuvia. Lapsia, nuoria, aikuisia, ikäihmisiä.

Kuitenkin monien kasvojen takana on ihminen, joka haluaa tulla kohdatuksi. Vaikkei sitä itse ehkä tietäisi. Että joku kuuntelee, on minua varten. Että joku katsoo vilpittömästi, kauniisti, kuin ihmettä ja jotain puhdasta. Kaikesta huolimatta. 
Mietteissä palaan hiukan myös tähän postaukseeni. Ja mietin myös tätä Olavi Sydänmaanlakan kirjoitusta"Sydänmaanlakan resepti on yksinkertainen: lakkaamme kohtelemasta ja alamme kohdata. – Sinä ja minä, aamulla postilaatikolla ja kauppojen tuulikaapissa, ruuhkabussissa ja harrastusryhmissä, ihan tavallisessa arjessa."

tiistai 10. tammikuuta 2017

Luulo ei ole tiedon väärti

Kun se on joskus niin, että ihminen luulee tietävänsä ja hahmottavansa tilanteen kokonaan. Mutta eihän se aina niin ole. Jos asian yksi puoli on näin, toinen puoli ei välttämättä näy ja se voi olla ihan eri tavoin.

On helppo vetää johtopäätöksiä. Yksinkertaistaa. Todeta, että "jos kuule olisi minusta kyse, niin tekisin näin tai jos kuule kyseessä olisi minun äiti/lapsi/puoliso, niin toimisin näin tai kyllähän sen tietää mihin tuo johtaa". Mutta jos kyse ei ole minusta, niin en voi täysin tietää.
On asioita, joissa varmasti moni tekee parhaansa ja täysin eri tavalla. Kahdella ihmisellä voi olla täysin eri maailmakatsomus, tavat, periaatteet, uskomukset, pyrkimykset ja nämä tietysti vaikuttavat asioiden hoitoon ja suhtautumiseen. Mutta mikä on milloinkin se "oikea" ja onko sellaista lähellekään aina.

Ihmiset katsovat eri vinkkelistä asioita. Toisella voi olla asiaan tunneside, toisella ei. Reaktion takana voi olla jotain mitä ei näe. Tai toinen on ehkä kuullut jotain, toinen tietää totuuden tai sitten on kuultu molemmat eri tavoin. Jo nämä tekevät asiasta muuttuvaisen. Sellaisen, että toisen selkeä linjaus ei löydä alkuunkaan paikkaansa sen toisen kuviosta.
Ja siihen sitä aina välillä sortuu. Luulemaan, ennakoimaan, tekemään johtopäätöksiä puutteellisilla tiedoilla ja liian varhain. Luulemaan, että on vain yksi tapa toimia. Vaikka harvoin kuitenkaan on. 

sunnuntai 8. tammikuuta 2017

Sydäntä kuunnellen

Maaret Kallio kirjoitti sydämen äänen kuuntelusta, tai siitä että aina sydäntään ei kannata kuunnella. "Jos sydäntään kuuntelee varauksetta, ajaa itsensä mielihyvän harhaan, jolloin onni on lyhytnäköistä ja muutoksen mahdollisuudet karkaavat kauemmaksi." Ymmärrän hyvin tuon sanoman. Jäin miettimään omaa suhdettani sydämen ääneen.
"Jos nimittäin kuuntelee vain sydäntään, se neuvoo todennäköisesti välttelemään hankalalta tuntuvia tilanteita." Minä koen oman sydämen tekevän muutakin. Se ottaa hihasta kiinni ja sanoo Uskallat kyllä. Se sanoo Et sinä nyt tästä mihinkään luista vaikka pelottaa. Se seisoo edessä ja pakottaa kääntymään takaisin. 
"Laiskotuksen valtaama mieli on vakuuttunut, ettei lenkille lähtö kannata, vaikka ihminen hyötyisi suuresti pinnistelyn tuloksista." Sydämeni sanoo Mene ulos ja liiku. Se ei kannusta jatkuvaan laiskotteluun, koska tietää ettei se ole sille hyväksi. Minä Itse päätän laiskotella. 
"Viisaat päätökset nimittäin vaativat vaikeuksien sietokykyä ja hitaampaa pohdintaa." Sydämeni pitää minua kiinni kädestä, kun kamppailen vaikeiden tunteiden kanssa ja kärsivällisyyteni natisee liitoksista. Se tietää, että vaikeuksista hioutuu timantti. Se on liittolainen, tukiainen. Se kertoo Tämäkin menee ajan kanssa ohi. 

Sydämeni sai minut tekemään jotain mikä nipristi vatsan pohjasta. Voimauttavan valokuvauksen tiimoilta ja avulla halusin kohdata pelkoani, vahvistaa omaa voimaani ja rohkeuttani. Ja löysin jotain voimauttavaa tuosta ihanasta, voimakkaasta ja viisaasta eläimestä, hevosesta. Se mitä sieluni on parin vuoden halajanut, aistinut, koki nyt haluamansa. Hevosen, nyt Doran, läsnäolon ja voiman. Tuossa ei voi olla kuin läsnä tässä ja nyt. Enpä olisi uskonut, että joskus halaan hevosta. Ennen en uskaltanut edes juurikaan koskettaa.  Luulenpa, että tämä ei jää tähän.

"Olennaisinta on taito käyttää sekä järjen että sydämen ääntä". Sydämeni tarvitsee kyllä toisinaan järjenkin ääntä taltuttajaksi. Ja minäkin - kun en minä aina malta sitä sydämen ääntäkään kuunnella. Ja sitten on vielä se Ego - se ei ole sydämen eikä kyllä järjenkään kaveri. Otapa siinä välillä selvää, kuka puhuu. 

(Sitaateissa olevat Maaret Kallion tekstistä <3)
#voimauttavavalokuvaus

torstai 5. tammikuuta 2017

Uutuuksia

Tervehdyksiä Anna-Mari Westiltä ja minulta. Verkkokaupasta näitä ainakin löytyy. Löytyykö niistä kortti, jonka mielellään jollekin lähettäisit?








sunnuntai 1. tammikuuta 2017

Melkein 101 tavoitetta

Tämä vuosi 2017.

Olkoon tämä vuosi sinulle sopivan lempeä, sopivan kovisteleva. Olkoon se rakkaudellinen ja uusia tuulia nenääsi kuljettava. Olkoon läsnäoleva, juuri tässä ja nyt.

Näyttäköön sinulle kauniit ja parhaimmat puolensa, mutta myös ne joissa paikkailua on tehty ja miten niistä selvitty. Tuokoon tiellesi juuri oikeat ihmiset, jotka polullasi sinua tukevat ja ohjaavat. Valaiskoon sinulle kuvia, joita et vielä ole nähnyt ja joista saat inspiraatiota kulkea sydämen tiellä. Laulakoon kanssasi sielusi toiveita ja haltioituneekoon tähtihetkistä.

Tanssittakoon sinua revontulten lailla, näyttäköön juuri pimeästä löytyvät valon hetket. Tuokoon mukana runsautta ja opettakoon luopumaan turhasta. Auttakoon sinua päästämään irti katkeruudesta, pahasta mielestä ja tuokoon tilalle sydämen täyttävää kiitollisuutta.

Olkoon tämä vuosi vielä niin paljon enemmänkin.
Joitakin vuosia sitten matkailin Runotalon Sarin aarrekarttailukurssilla (joiden postaukset olen jotenkin saanut kadotettua) ja silloin tein mm. 100 tavoitteen listan. Voisinkin kertoa siitä myöhemmin lisää. Nyt Vastaisku ankeudelle-blogin Jenny vinkkasi 101 tavoitteen listasta, jota hän oli alkanut koostamaan, ja siitä sain idean koostaa lukuisia toiveitani jälleen ytimekkääksi listaksi. Tässä niistä muutama, myöhemmin ehkä lisää.

- Ulkomaanmatka koko perheen kesken
- Kiitollisuuden lisääntyminen
- Viettää puolison kanssa mukava viikonloppu Helsingissä
mm. cirque du soleilin parissa (liput viime yönä varattu)
- Tankotanssissa kehittyminen
- Naisten improryhmän syntyminen
- Luovuuden hetkille enemmän aikaa
- Enemmän valoa kuin pimeyttä
- Suoliston hyvä kunto
- Vireystason nousu

Onko sinulla tapana listata tavoitteita?  

(Arvonnan voittajaksi tuli Vickan, olemmekin jo maililla kommunikoineet ja tietosi on lähteneet Ole Hyvä Luonnontuotteelle. Raikkaita hetkiä tuotteiden parissa.)

maanantai 26. joulukuuta 2016

Loitsu


Te synkät tuulet, menkää pois, menkää pois. 
Viekää mennessänne kaikki pahat henget,
niiden aiheuttamat henkäykset.
Pyyhkikää maan tasalle kaikki katkerat nielaisut,
imeyttäkää multaan verensekaiset kyyneleet.
Karjukaa, karjukaa niin että rinnan alla lymyävä
viha siihen yhtyy ja itsensä mennessään hävittää.

Tuokaa tullessanne, tuokaa tullessanne iloa ja valoa.
Rakkautta, joka tiukkaan syleilyyn ottaa, pahan mielen
tyynesti pois keinuttaa. Tuokaa tuulien mukana virtaukset,
joiden mukaan unelmansa voi laskea ja taikasanoja perään
kuiskia. Antakaa tulla myös sateen, joka maata ravitsee ja
juurista vahvaakin vahvemmat tekee. Tehkää kulkureiteistänne
sellaisia, että lohduttomat ja yksinäiset yhteen löytävät, että
rakastavaiset tiukemmin yhteen painautuvat, että kukaan ei
itseään ulkopuoliseksi tuntisi. Tuokaa lämpöä, tuokaa lämpöä
tähän kylmään ja kauniiseen pohjolaan. 
Ihanaa loppuvuotta, juuri sinulle. Minä teen edelleen vielä tuttavuutta shamaanirumpuni kanssa. Ehkäpä uuden vuoden saan käynnistettyä hyvien tuulien rummutuksella. Nyt nautin lomasta, joka on juuri tähän saumaan niin tarpeellinen. Arvonnan voittajan ilmoitan lähipäivinä. Voi hyvin <3
#shamaanirumpu
#rumpuukko

tiistai 20. joulukuuta 2016

Lapin taikaa + vika muistutus arvonnasta

Joulukuun alussa päätimme mieheni kanssa lähteä Ouluun jouluostostelemaan ja samalla viettämään hiukan kahdenkeskistä aikaa ja yötä. En edes muista milloin olisimme olleet yön ihan kahdestaan, joten se tuli tarpeeseen. Tarjouksen kysyin Lapland hotellista, joka kuvillaan on minua jo useasti houkutellut luokseen. Mystinen, shamanistinen, utuinen, lappalainen tunnelma jostain syystä kiehtoo minua nyt kovasti. Samasta viehtymyksestä ostin itselleni myös shamaanirummun, josta myöhemmin lisää... Mutta nyt kuvien ja muutaman sanan kera jaan teille meidän kokemuksemme Lapland hotellista. 

Vaikka minä olen vaalean ystävä, oma kotikin melkoisen vaaleissa sävyissä nyt, niin joskus sitä kaipaa kontrastia. Tummia sävyjä, himmeyttä - jotain mihin jotenkin kietoutua. Upota. Nyt tunne on niin suuri, että ajatuksissa häivähtänyt ajatus, josko laittaisin (pyytäisin miestäni) tummempaa väriä seiniin. Mutta ei, kyllä valoisa ja vaalea silti kotini nyt saa olla. Mutta Lapland hotelli Oulussa kyllä vastasi tähän kaipuuseeni, juuri sopivana palana.

Olimme Oulussa niin myöhään illalla, että hotellihuone kutsui samantien. Vatsa täynnä Amarillon ihanaa ruokaa - sen kanssa oli ihana kaatua petiin. Hiljaisuus, ihana tunnelma, muhkeat peitot, zzzzz. Pientä, suurta luksusta. 



Aamupalalle ei olisi tahtonut nousta, unta olisi riittänyt, mutta eihän sitä nyt hotelli aamupalaa voi missata. Ihana fiilis, että aamupalan sai syödä halutessaan hämyisässäkin tunnelmassa - ja niin me teimme. Pienillä asioilla on merkitystä siihen, että päivä voi lähteä leppoisasti käyntiin. Tietysti nyt ei ollut kiire, oli oma rauha, hyvää aamupalaa oli monenlaista, taustalla soi jokin rauhoittava musiikki (vai soiko?) ja tunnelma oli enemmän kuin kotoisa. Ja asiakaspalvelu, plussaa! 


Tällaisena "ruokavammaisena" - gluteeniton ja laktoositon - olen aina hyvilläni, kun tuotteisiin on selkeästi merkitty, jos ne ovat G ja L. Nämä oli hyvin merkattu tässä hotellissa. Eniten harmitti se, ettei jaksanut sitten syödä paljoakaan, vaikka olisi tehnyt mieli niin montaa suuhunsa ahtaa. Mutta vatsa kyllä täyttyi, vähän yli äyräidenkin varmasti.


Vatsa täynnä oli mukava lähteä päivän koitokseen. Jouluostoksille. Vielä ihanampaa olisi ollut, jos olisi voinut palata toiseksi yöksi hotelliin - nauttia ala-aulan tunnelmasta ja vain köllötellä hämärän huomassa. Mutta kun joskus hotelliin taas pääsen - ja jos voin valita, niin kyllä minä Laplandiin menen. Itse asiassa toiveena olisi nyt talven aikana päästä pohjoisempaan päin hotelli viikonlopulle. Nauttia siellä talvisesta maisemasta (ja viipyilevästä tunnelmasta). Vaikka kyllä täällä meillä jo hyvinkin talvi on ja vaikka en isosti talvi-ihminen olekaan, niin silti. 

Tykkäsin siis kovasti. Sauna ja kylpyosasto jäi ajan vähyyden vuoksi kokematta (kuten varmasti moni muukin nurkkaus) mutta jääpähän nälkää ensi kertaan... Onko muilla kokemuksia Lapland-ketjun hotelleista?

Ps. Vielä muistutus arvonnasta, jos joulukiireiltäsi ehdit osallistua ;)

lauantai 17. joulukuuta 2016

Murra vaan

Murra kaikki kahleet
Jotka sinut menneessä saavat roikkumaan
Anna palaa niin kuin sinä itse tahdot
Murra kaikki kahleet
Anna itsellesi täydellinen elämä
Anna itsesi loistaa
Anna elämän näyttää parasta

Murra kaikki kahleet
Murra
Ihanaa viikonloppua kaikille. Edellisessä postauksessa arvonta, tulevissa postauksessa mm. Lapland hotel kokemus ja shamaanirumpu ostoksia. Kun vain ehdin istahtaa kunnolla alas. Ja rauhassa näppäillä. Instassa useammin pieniä päivityksiä - mm. tankotanssi-onnistumisista, valon vaihtumisesta hämyyn, viipyilevistä hetkistä...

perjantai 9. joulukuuta 2016

Ole Hyvä Luonnontuote + ARVONTA

Jani ja Aleksi Kaikki paketissa-blogista vinkkasi tässä taannoin Ole Hyvä Luonnontuotteista, joista vallan innostuin. Ennen tykkäsin läträrä kloriitin kanssa, mutta tänä päivänä pyrin valitsemaan ekologisia tuotteita niin aiemmin kirjoittamani kosmetiikan kuin pesuaineidenkin suhteen. Tästä syystä siis kahlasin miesten vinkkaamaa sivustoa innostuksen vallassa läpi ja myös siksi, että "omassa marketissani" jossa pääsääntöisesti asioin, valikoima on mielestäni melko suppea ja tahtoisin saada parempaa tuntumaa ekologisiin vaihtoehtoihin. Niinpä kahlauksen tuloksena syntyi blogiyhteistyö ja nyt haluan jakaa teille kokemuksia tuotteista.
Muutama fakta ensin. Ole Hyvä Luonnontuote tuottaa ihmisille ja luonnolle turvallisia, kotimaisia ja ekologisia pesuaineita. Ympäristönsuojelu ja yrityksen mahdollisimman matala hiilijalanjälki viitoittavat koko tuotantoketjua raaka-aineiden valinnasta aina tuotteiden pakkaamiseen.

Tuotteiden raaka-aineet ovat peräisin luonnosta ja ne myös hajoavat takaisin luontoon täydellisesti ja nopeasti. Ole Hyvä tuotteista puuttuu kaikki kovan kemian raaka-aineet, kuten fosfaatti, zeoliitit jne. Tuotteita ei myöskään ole testattu eläinkokein.

Tuotteita saa suuremmissakin pakkauksissa, joista voi itse täytellä pesuainepulloja. Sehän se aina on parempi, että pakkauksista syntyvää jätettä syntyisi vähemmän. Tosin Ole hyvän kanisterit ovat elintarvikemuovia ja tyhjät kanisterit voi käyttää huolellisen huuhdonnan jälkeen vaikka mehun säilömiseen. Huippua! Voit lukea lisää täältä
Jo jonkin tovin olen käyttänyt peseytymiseen melkolailla ekologisia vaihtoehtoja kutiavan päänahan ja kehon vuoksi. Varsinkin kainaloiden alue tuntuu nykyisin ratkeilevan kuivalta - johon olisi varmasti paikallaan käyttää eko-dödöä, mutta se vielä odottaa löytämistään. Siispä toivoin testiin suihkugeeliä ja shampoota. Ja nyt muutaman viikon testauksen jälkeen voin todeta, että hyvin toimii molemmat, kerrassaan. Shampookin rasvaisuuteen taipuvaisten hiusteni kanssa. Ja miedot tuoksut ovat iso plussa - että tuoksuu, mutta ei liikaa. Koska tuoksuista minä kyllä pidän. 
Pyykinpesuainetta kai epäröin eniten, mutta ei mitään moitittavaa. En huomaa mitään miinusmerkkistä eroa noihin marketin muihin pesuaineiseen nähden. Näissäkin (pyykinpesuaineessa ja tiskiaineessa) tuoksu on vieno - pullosta käsin nuuskuteltuna haistaa hyvin ihanan tuoksun, mutta esim. vaatteissa ei tunge läpi. 
Minä rakastan suihkepulloja siivouksessa. Pitkään asiaansa ovat ajaneet Mummi ja Minä pesuaineet, mutta kyllä tämä eukalyptuksen tuoksuinen yleissuihke on nyt ollut ahkerassa käytössä. Oikeastaan joka huoneessa. Ja tuo tuoksu tosiaan, ihana eteerisen öljyn kaltainen tuoksu. Minusta olisi ihanaa, että saisin aikaiseksi koota kunnon siivousainekaapin, jossa olisi monta erilaista suihkepulloa ja luutuja moneen eri tarkoitukseen eri värekoodein. Nyt on ne on vähän hujan hajan...
Positiivinen kokemus siis näistä tuotteista, kaikkinensa. Suosittelen todellakin. Meillä oli niiden kanssa niin mukava kuvausreissu "pienissä pakkasissa" ja välillä pilkahtelevan auringon parissa että!

Itse asiassa hoksasinpa, että joskus aiemmin voitin Kaikki Paketissa-blogin Limepopin arvonnan, jossa palkinnoksi valitsin eteerisiä tuoksuöljyjä - nythän voisinkin terästäytyä itsekin tekemään pesuaineita. Noh, taitaa tässä hetkessä jäädä haaveeksi, mutta ihanaa että joku muu tekee tällaisia ja ihanaa sekin, että jollakin Teistä on mahdollisuus voittaa näitä tuotteita itselle.
Arvonta alkaa nyt! 
Palkintona voittajan valitsema
350 ml shampoo
350 ml käsienpesuaine
500 ml kodinhoitotuote

Osallistut arvontaan tutustumalla Ole Hyvä Luonnontuote sivustoon,
ja linkittämällä tämän postauksen kommenttiosioon ainakin yhden
tuotteista, jonka valitset, jos voitto osuu kohdallesi. Kaikille yksi
arpa, mutta jos haluat tuplata voittomahdollisuutesi, jaat tämän
postauksen sosiaalisessa mediassa :)

Eli kommenttiosioon linkki tuotteesta, monella arvalla olet mukana (1-2)
sekä toimiva sähköpostiosoite, mikäli en sinua profiilin kautta pysty
tavoittamaan. Arvonta päättyy 23.12.16 klo 23. (Mikäli en tavoita
voittajaa 7 päivän kuluttua yhteydenotostani, arvon uuden voittajan.)

Joku saa sitten myöhäisen joululahjan itselle ;)
Ole Hyvä Luonnontuote lähettää palkinnon voittajalle.

Ole hyvä!

torstai 8. joulukuuta 2016

Voi minua ja huonoja käytöstapoja

Olen usein miettinyt, että minua ei voisi päästää minnekään "hienojen ihmisten pariin". Takuulla tiputtelisin haarukoita ja muuta välineistöä lattioille silkasta paniikista. Kädet hikoaisivat siitä, että kuinka kuuluu toimia - ketä kätellään ensin (ja milloin on ok olla kättelemättä ja yleisesti tervehtiä paikalla olijoita), milloin ja miten, ketä kaikkia onnitellaan, miten puhutellaan. MIlloin haarukan saa ottaa käteen ja laittaa suuhun, milloin nostaa lasin huulille. Hikikarpaloita aiheuttaisi myös se, että olenko alipukeutunut vai liian pukeutunut (harvemmin varmasti tätä). Niin, sinne "parempiin piireihin" minua ei kannattaisi päästää, koska ihan "tavistenkin, meikäläisten" juhlissa ei aina kaikki mene putkeen. Hyvistä aikomuksista huolimatta. 

Siitä kuitenkin pyrkimykseni on lähteä liikkeelle, että ystävällisesti tervehdin väkeä. Pientä päähierontaa aiheuttaa kuitenkin se, että milloin käyn ihan käsipäivää kierroksen koko seurueelle (tutuille ja tuntemattomille) ja milloin yleinen tervehdys riittää. Toki järkeni sanoo, että jos vieraita on vaikkapa 100 niin tuskin on järkevää lähteä kaikkia kädestä pitäen kiertämään vaan tehdä tämä keskustelun yhteydessä mikäli aiempaa tuttavuutta ei ole olemassa. Silti huomaan miettiväni, jännittäväni tätä asiaa myös pienemmissä juhlissa, joissa minulle tuntemattomia henkilöitä on. Joka kerta. 
Minusta on kiva tietää juhlissa (lähinnä niissä pienemmissä), että ketä väkeä paikalla. Mikä on henkilön suhde juhlaväkeen jne. Ja mielestäni se kuka tulee juhlatilaan, voisi esitellä itsensä kädestä pitäen jo paikalla olijoille, tai kertomalla kaikille yhteen ääneen, että Hei olen Katja, jotta asia valkenee. Tai sitten juhlinnan tuoksinassa käydä esittäytymässä. Ristiäisissä olisi fiksua onnitella myös isovanhemmat ja häissä tämä toki luontevasti tuleekin. Ja esittäytymisessä ajattelen plussaa olevan jämäkkä, mutta ei liian puristava kättelyote ja selkeä artikulointi samalla, kun katsotaan silmiin. Nooh, saahan sitä olla hyviä aikomuksia, jos ei sitten itse niitä noudata.

Itsenäisen Suomen juhlapäivänä ei Katjan käytös mennyt niin kuin Linnan juhlissa. Saavuin ristiäistilaisuuteen, josta en ihan kaikkia tuntenut - 99% tiesin kasvoilta (että kuka on kuka), mutta takuulla minun tunnettavuus ei ollut taattua. Siinä sitten lahjapöytää etsiessä, ihmisten seassa, jossa hiukan joka puolella oli joku, kaikki visioni valuivat lattianrakoon. Asetin lahjan pöydälle, sanoin kuuluvalla äänellä Päivää kaikille ja istuin pikaisesti lähinnä olevalle penkille, jossa tuttu henkilö oli vieressä. (Välillä se vieraiden ihmisten katseiden alla oleminen tuntuu niin epämukavalta ja sitä haluaa välttää.) Juhlat sujuivat hyvin ja hyvässä hengessä mukavan jutustelun parissa. Mutta käsi ei koskettanut kättä ja niin ne juhlat päättyivät. 

Myöhemmin illasta iski tajuton huonommuuden ja syyllisyyden tunne. Tätä yhdessä ystävättären kanssa vatvoimme, ja jaoimme saman kokemuksen. Mitä ihmeen moukkia, käytöstavoiltaan puutteellisia olemmekaan. Ei käsipäivää ja minun tapauksessa ei onnitteluja vauvan isovanhemmillekaan. Kertakaikkiaan! Yöunet meinasi mennä.

No, ehkä maailma ei tähän kaadu ja saan vielä joskus tilaisuuden olla selkärangallisempi ja paikata itsestäni jättämän huonon kuvan. Joskus sitä vaan jännittää ja möhlää, ajatus herpaantuu väärille urille ettei huomaa olennaista. Sentään älysin ainakin kahtaa "emännistä" kiittää hyvästä tarjoilusta. Yksi asia ehkä meni oikein.

Mutta hei te tiistain juhlavieraat (ja muidenkin juhlien), muutamat joita en tunne ja joiden kanssa en ole koskaan esittäytynyt, Olen Katja ja olipa mukava tavata.