Jos seisoisin valokeilassa?

Netissä tuli vastaan kommentti, jossa kiusaajille ehdotettiin rangaistukseksi pitää luokassa esitelmä aiheesta: Miksi kiusaan. Ajatukseni liukui siitä eteenpäin.

Maailma on täynnä järjettömyyksiä ja omassa toiminnassa voi olla viilattaa. Pohdin mitä tapahtuisi erinäisille asioille, jos niiden kanssa nousisi lavalle ja kertoisi perusteluja toiminnan puolesta? Voisiko lavalla seistä selkäsuorana ja vakuuttavana? Voisiko ylipäänsä myöntää toimintansa?

Miksi hakkaan puolisoani?
Miksi tuhoan elämääni päihteillä?
Miksi puhun aina vain itsestäni?
Miksi olen väkivaltaisessa parisuhteessa?
Miksi pelaan kaikki rahani?
Miksi viiltelen itseäni?
Miksi haukun ja mollaan itseäni?
Miksi olen valheellinen?
Miksi haukun ihmisiä?
Miksi varastan?
Miksi en harrasta liikuntaa?
Miksi oksennan syömäni ulos?
Miksi pidän itseäni nälässä?
Miksi petän?
Miksi kiusaan?
Miksi annan pettää itseäni?

Varmasti mm. noille kaikille on myös vakuuttavia perusteluja, varsinkin jos on hyvä puhumaan.  Mutta väitän, että moni niistä perusteluista saattaisi siinä valokeilassa murentua, ainakin jonkinlaisen kolauksen kokea. Vaikka valokeila olisikin ihan hypoteettinen. Niin miltä oma toiminta näyttäisi siinä valokeilassa. Voisinko toimiakin toisin? Onko tämä ainoa oikea keino? Ainoa totuus?

Toki monen asian takana on paljon monimutkaisempi vyyhti kuin mustavalkoisesti ajattelisi. Moneen kuuluu varmasti paljon tiedostamatontakin, syvää kieltämistä, kipuilua, vahvoja uskomuksia ja pakenemisyrityksiä omasta itsestä. Osan kohdalla perusteluja puolesta ei löydykään, mutta ei osaa muutakaan. Mutta herättelyä se voisi silti saada aikaan - vaikka valokeilassa ei oikeasti seisoisikaan.

Voisinko tehdä jotain muutoksia?





Kuka sua vakauttaa

Luin ja täyttelin Maaret Kallion Mielen työkirjaa, ja siellä tuli vastaan osio siitä, kuinka vaikeuden hetkillä tärkeää, että on vastalääkettä olemassa - vakauttavia ihmisiä, eheyttäviä asioita ja tapahtumia, fiiliksiä ja kokemuksia. Jäin miettimään ihmisiä.

Saan olla kiitollinen, että minulla on vierellä ihmisiä, joiden seurassa kompassini rauhoittuu, vakaudun. (Silloinkin, kun elämässä ei ole isompia myrskyjä.) On tärkeää, että on seuraa missä saa maadoittaa itseään. Jos kaikki ympärillä on epävakaata, kuinka löytää oman tasapainon ja saa pidettyä sitä yllä?

Pohdin millaisissa ihmissuhteissa voin hyvin, mikä tasaa minua? Aitous, sydämellisyys. Kannustavuus, positiivishenkisyys. Samanhenkisyys (halu kehittyä ihmisenä, ajatusten suuntaaminen siihen mitä sydän halajaa jne...), puhuminen. Vastavuoroisuus ja luotettavuus. Tasaamista on yhteiset kävelylenkit, saunominen, syöminen, sohvalla istuminen, elokuvissa käyminen - oikeastaan kaikki yhteinen tekeminen.
Eihän elämä ja ihmissuhteet toki pelkästään höttöpumpulia voi olla. Tarvitsenhan minä peilejä joista voin oppia jotain itsestäni, toisinaan raadollista rehellisyyttä, joskus ristiriitoja ja niiden setvimistä. Mutta on olemassa myös turvallisuuden tunnetta horjuttavia ihmissuhteita. Ihmissuhteita, joissa tahallaan horjutellaan, käytetään henkistä ja fyysistä väkivaltaa, ollaan jatkuvasti epäluotettavia ja hylkääviä. Joskus ihmissuhde voi olla liian epävakaa, jos haluaa saavuttaa oman vakauden. Toisinaan on tarpeen tutkailla ihmissuhteita tästä näkökulmasta - onko tosiaan itsellä tarpeen vielä kehittyä ja "mennä itseen", tsempata ja ymmärtää vai onko horjuttava asia itseni ulkopuolella. Tähän suosittelen luettavaksi tämän Anna Taipaleen kirjoituksen. Kuunnellaan sydäntä, mikä meitä tasapainottaa <3
Ihmisten lisäksi vakauttamista voi tehdä niin monella tapaa. Tänään vakautan itseäni levolla, musiikilla, kuopuksen halimisella ja elokuvalla. Kirjoitan myös ehkä tekstiviestin, johon tarve purkaa päänsisäistä vyyhtiä - puhuisin, jos kähisevä ääni jaksaisi.

Vakauttavaa viikonloppua Sinulle <3






Antaa tuntua vaan!

En ole ainut, jolla elämässä hiukan myrskyää, eihän kukaan meistä ole ainut. Ystävän kanssa pohdimme tunteita ja sitä kuinka hyvä sitä on korjaamaan ja muovaamaan itseään toisten - joko olemassa olevien tai kuviteltujen - odotusten mukaan. Kun tuuli horjuttaa, sitä yrittää helposti siirtyä kohtaan, jossa tuuli olisi tyynempi ja missä tuulen iskut ei tuntuisi vasten kasvoja. Aikansa ihan hyvä tuossakin, mutta kun joskus se armoton myrsky on tullut syystä ja sen tuomat viestit olisi hyvä ottaa vastaan. Se kipu, tuntemus, viiltävät kyyneleet.

"Näinä vaikeina aikoina" olen nyt tosissani "opetellut" tunteiden tuntemista - sitä että saa tulla ja tuntua siltä kun tuntuu. Ystävällä sama. Olisi niin helppo jännittyä, yrittää olla ottamatta vastaan, paeta kun niin pelottaa kohdata sitä tunnetta. Yhdessä päätettiin, että perk--e antaa tuntua. Tätä voisi höystää cheerleading hypyillä ja huudahduksilla.  Tul-koon lun-ta tu-paan. Tulkoon ahdistus, en estä en! Kestän, selviän.

Ja totta tosiaan, kun tunteille antaa luvan, ne ei tapakaan. Ja niiden parissa voi silti olla täysin turvassa. Ja jos tuntuu, ettei yksin selviä, ei tarvitsekaan. Voi kääntyä ystävän puoleen ja/tai ammattilaisen, vapaaehtoisen tai kaapata eläimen kainaloon.
Jos haluaa vahvistusta tämänkaltaisille ajatuksille, niin suosittelen "seuraamaan" mm. Anna Taipaletta ja Eevi Minkkistä. Heidän teksteistä saa juuri tähän sopivaa lohtua, voimaa ja uskoa. Vaikka lopulta se työ onkin itsellä tehtävä. Mutta joskus on hyvä hakeutua sellaisten ihmisten, tekstien ja paikkojen äärellä, jotka tukevat omaa polkua.

Tämän voisi päättää mielikuvaan, minkä taisin jossain Eevin tekstissä nähdä. Kun seuraavan kerran tunteiden vyöry. kipeä tunne tulee, käy makaamaan lattialle, levitä kädet ja anna tunteelle lupa tulla. Älä pidättele, anna tulla mitä tullakseen on. En muista oliko se ihan näin, mutta sen lattialla makaamisen muistan ja se tuntuu juuri passelilta keinolta olla hangoittelematta vastaan.

Ja jos siihen ei vielä pysty, niin myötätunto, itsemyötätunto, siitä olen viime aikoina jotain oppinut. Ei haittaa, jos ei vielä uskallakaan. Kaikki ajallaan. Kunhan myötätunto, lempeys, sallivuus.


Ole hullu vaan

Se sanoo heittäydy vaan! 
Uskalla kulkea pimeänkin laitaa 
Koska valo kulkee mukana 
Se sanoo hullu täällä olla saa! 
Jos se sinun sydämesi onnelliseksi tekee  

Niin se sanoo 
Elämä

Niin, älä pelkää olla vähän hullu. Joskus muiden puheissa saatat olla täysin hullu. Anna niiden puhua, jos sydän laulaa. Joskus pelkäät, että tulet hulluksi. Ja just silloin pysyt eniten järjissäsi. Hullu saa olla. Kunhan se hulluus on kiltinmakuista.

Tuoksuvaa höyryä kehiin!

Rakastan tuoksuja, hempeitä ja raikkaita. Joskus liika on liikaa ja sieraimet menee tukkoon. Ehkä rakastettavien tuoksujen valikoima on lopulta aika suppea, mutta rakkautta kuitenkin on. Tuoksujen kautta voi virittäytyä erilaisiin tunnelmiin tai matkustaa muistoissa moneen paikkaan. Tuoksuja, pienesti, sellaista saa minun asunnossani olla.

Joskus jollain öljykutsuilla tutustuin diffuuseriin, josta kuului pieni pulputus, nousi höyry ja ympäristöön levisi hempeä tuoksu. Hinta tuotteelle tuntui vain kovin rajulta. Se on sitten jäänyt. Tuoksua olen varovaisesti päästellyt kotiin muutamien tuoksukynttilöiden kautta. Mutta keväällä ystävän luona yöpyessäni, hän toi pedin viereen diffuuserin, johon laittoi laventeli-öljyä tippasen - siinä pienessä pöhinässä ja tuoksussa minä nukuin sitten hyvät yöunet.

Nyt kesän loppua kohti yöt olleet osittain hiukan piehtarointia - helteen ja ajatusvirtojen vuoksi. Rentoutusmusiikkia laitan toisinaan puhelimesta kuulumaan nukkumaan mennessä ja pohdin, että jotain lisäviritelmää voisi kuviossa mukana olla. Ja muistin sen diffuuserin ja ryntäsin Googleen.

Nyt se on täällä, oma Bulban Kulma Helmi Diffuuseri ja laventeliöljy näin alkuun. Kuskaan sitä ylä-ja alakerran väliä. Päivällä se saa pöhistä olohuoneessa ja myöhemmin illasta makuuhuoneessa. Tykästyin tähän pieneen ja valkoiseen malliin, jossa joko väri vaihtuu liukuvasti tai sen voi pysäyttää haluamansa värin kohdalle. Laitteesta kuuluu pieni pöhinä, joka ei häiritse nukahtamistani, päinvastoin ehkä rauhoittaa. Miksi diffuuseri, lue täältä. 
Ajatuksena on ostaa muitakin öljyjä, mm. flunssaiseen hetkeen ja siihen hetkeen, kun lisäenergia on tarpeen. Öljyjä toki jo löytyykin muutamia kotoota, mutta taitavat olla sen verran vanhoja, että parhaat aromit jo karanneet.  Mm. sitruuna on mieleinen tuoksu ja eukalyptus myös. 

Tunnelmaa, sitä tämä diffuuseri ja tuoksu luo. Naisten illat - tämä tulee olemaan niissä mukana joko tuoksujen kera tai ilman, riippuu muiden nenien herkkyydestä. Mutta omiin, nyt jo hämärtyviin ja pimeisiin hetkiin, tämä saa tunnelmaa tuoda <3

Täältä löydät Bulban kaikki Aroma Diffuseerit, ihania niin monta. Instagramini omasta tarinasta saatat aina välillä löytää höyrytys-videota :)

*Tuote saatu blogiyhteistyön merkeissä. 

Nousen, nousen vaikka väkisin

Kun seisoo hiukan haastavissa tuulissa, niin on helppo painua kasaan. Suojata käsillä pää ja käpertyä sikiöasentoon. Tuulen uhmaaminen, se voi tuntua pelottavalta, lannistavalta ja täysin mahdottomalta. Niin minustakin on tuntunut, tuntuu osittain edelleenkin. 

Mutta hitto! Jos nämä jutut on tullakseen, mitäpä siinä pullikoimaan. Helpommin sanottu kuin tehty. Mutta silti! Nousen, nousen vaikka väkisin. Hitto minä en aio antaa näiden asioiden pilata elämääni, en viedä minusta elämän virtaa. Minä nousen ylös, seison vasten sitä tuulta, mutta juuristani joustan. Ja ehkä minä hyppään, nousen tuulen selkään. Vaikka minusta tuntuu, että elämä on päättänyt minun puolesta ainakin yhden asian väärin, niin jospa uskoisin kuitenkin, että sekin kääntyy vielä oikeaksi. 

Minä painan pään lattiaan (konkreettinen asia tuli mieleen Deepthin livevideosta) ja esitän syvän pyyntöni. Mutta sen jälkeen nousen ylös, aina uudelleen. Ei ole vaihtoehtoja. On noustava.

Seistäänkö käsi kädessä, näissä elämän tuulissa. Autetaan toisia ylös. Taipuillaan yhdessä. Ja jos toinen kaatuu, toinen ei paina katsetta maahan vaan katsoo ylös, ja niin sieltä yhdessä noustaan, kun toinen on saanut tarpeeksi maattua. Oli särjetty sydän, oli köyhä kukkaro, oli musta mieli, oli ovi joka edestä lyötiin kiinni - oli mitä vain niin noustaan?

Miekkailua mörköjä vastaan

Ensin tolkuton tauko kirjoittamisessa, sitten heti peräjälkeen ainakin tuplat. Johtuisiko siitä, että olen yksin kotona ja tilaa ajatuksille, joutenololle...

Lapsi, esikoinen, lähti maailman tuuliin, isolle kirkolle. Ja äiti, eli minä, käyn tällä hetkellä läpi kauhukuvien skaalaa, miekkailen isoja mörköjä vastaan. Ajattelin, että kun kirjoitan ne ylös, hiukan käänteisessä muodossa, niin saan ne itsestäni ulos ja pystyn hengittämään paremmin. Saattaa sinne mukaan tulla yleisluontoisiakin sivujuonteita ja toisaalta näihin voi eksyä sanoja siitä, mitä haluaisin sanoa omien kompastumisten valossa.
Tässäpä siis saatesanoja Sinulle, Nuoreni, Verijälkeläiseni. 

* Jos joku, ikinä koskaan, yrittää käydä sinuun käsiksi, huudakiljukarju äläkä pelkää lyödä haaroväliin.
* Uskalla kysyä, jos olet eksyksissä. Uskalla kysyä siitä mistä et vielä tiedä. Se ei ole noloa.
* Jos näet väkivaltaa, soita apua paikalle - vaikka et tilanteeseen uskaltaisi mennäkään.
* Kuuntele omia rajoja, se mikä ei tunnu sinusta hyvälle, sen ei tarvitse tapahtua.
* Muista ehkäisy ehkäisy ehkäisy. Mutta kannattaa ensin tutustua ihan rauhassa ennen kuin hyppää petiin, sen toisen kanssa.
* Pikku hiljaa elämääsi astuu uusia ihmisiä, jotka muodostavat kanssasi piirin.
* Vääriäkin ihmisiä saattaa ovellesi eksyä, kenties tupaankin, mutta tunnet sen kyllä sitten - kuuntele itseäsi.
* Pidä hallinnassa omat raha-asiasi, maksa laskut ajallaan, pyydä maksuaikaa, jos ihan eräpäivään ei maksu onnistu. Älä missään nimessä anna laskujen kaatua perintään ja ulosottoon. Tiedä mihin rahasi riittävät. Älä anna muiden käyttää rahallisesti sinua hyväksi. Kaikin puolin pyri omavaraisuuteen (pääsääntöisesti), rakkaiden kanssa voi sitten puolin ja toisin tukea ja jakaa.
* Ehkäpä runsauden virran voi antaa kiertää, laittaa sinulle sopivaan hyväntekeväisyyskohteeseen vaikkapa 5 e kuussa.
* Uskalla tehdä myös yksin asioita - vie itsesi leffaan, käytä kahvilassa, istu meren äärellä. Ihan mitä vain mikä on lempeyttä sinua kohtaan.
* Aina ei tarvitse jaksaa muiden seuraa. Kun tuntuu, että kaipaat hiljaisuutta, ota sille tila.
* Jos maantie kutsuu sinua, niin matkustele - säästä, tee pientä lisäduunia ja anna kilometrien kertyä.
* Uskalla antautua rakkaudelle. Älä piilota herkkyyttäsi, älä hautaa haavoja.
* Moni asia jännittää alkuun, voi tuntua jopa oksettavalta, mutta usein se menee ohi ja virta löytää uomansa.
* Et ole yksin, älä jää yksin. Soita, tekstaa, mene/tule käymään.
* Jos joskus huomaat seisovasi väärällä polulla, siltä saa astua pois.
* Pohdi mitkä teot ja asiat edistävät hyvinvointiasi, mitkä taas vievät siitä pois päin.
* Älä anna kenenkään koskaan painaa sinua alas, sanoa ettet olet tarpeeksi hyvä tai riittävä. Koska sinä olet!

Tämä saattaisi jatkua, jatkuukin ehkä omassa päässäni - aina kun kohtaan uuden kiven kengässä. Mutta lopuksi ehkä vain tämä:
Yhteistyö Imageroad Heidin kanssa <3

Uuden nahkan luominen

Onpas vierähtänyt tovi viimeisestä postauksesta. Voi olla, että nyt on suvantovaihe menossa tai tämä enteilee loppua tälle alustalle. Mutta nyt tuntui, että haluan kirjoittaa uuden nahkan luomisesta. Missä haluan uusiutua.

Elämä on oikeastaan pakottanut muutoksen tielle minut - takana mm. sen ekan ikioman ja sen hetken toiveiden talon myyminen ja muuttuneet asumisjärjestelyt, sen myötä muutto rivitaloon.  On itseni tarkastelun aika oikein pohjamutia myöten. Makusteltavaa ja tunnusteltavaa on paljon. Tässä rytäkässä olen käynyt läpi myös jonkinlaista uskon menetys-vaihetta, josta nyt kipuaminen taas kohti valoa. Paljon on asioita keskeneräisenä ja asioita joihin suhtautuminen mahdollisimman keveästi vaatii opettelua.
Kirjoittelinkin instan puolella siitä miten ajatukset on viime kuukausina pyörineet melkolailla samaa kehää ja lauseiden valikoima on ollut suppea sekä vähemmän ilolieminen. Nyt sinne heinäkuun loman aikana päässyt uusia ajatuksia ja toiveita. Ja tyytyväisyyden tunnettakin on löytynyt, jos ei nyt ihan iloriemua.

Ihanuutta on mm. asunto järven läheisyydessä ja mieleisen kävelyreittini varrella, järvimaisemassa. Ihanuutta on, kun pääsee kävellen ja pyöräillen "kylille" (Toive olisikin löytää nyt "mummomallin pyörä", jonka leveä penkki tukisi takamustani ja ajoasento ryhtiäni. Sellaista voisin nyt hiukan pyytää sopivasti eteen saapuvaksi, kun nykyinen on vähän reuhka), kuopus pääsee pyöräilemään kavereiden kanssa, tämä on lähellä kaikkea tarpeellista. Niin rakas, kun "taikametsä" edellisessä kodissa olikin, niin en oikeastaan kaipaa sitä yhtään (ainakaan nyt), koti tässä ytimessä mutta vihreyden ja sinisen liplatuksen keskellä tuntuu täysin oikealta tähän hetkeen. Tajuan, että tällainen huolettomampi rivari-elämä mm. pihanhoidon suhteen on enemmän minua. (Opeteltavaa on äänen hiljentämisessä ilta-aikaan - naapurien vuoksi.)
Mutta niitä uusia ajatusjuoksuja.

* "Pakettiauto"-reissu Norjaan, mukava patjapeti auton takaosassa, nukkumaan mennessä näkymät kauneuteen.
* Syksyinen yö hammockissa, makuupussin lämmössä, suojassa lentelijöiltä.
* Intiaan veljen kanssa - jos nyt ihan hurjaksi ryhdyn ja haastavia unelmoin.

Entä jos laajentaisin itseäni, mihin minusta saattaisi olla.

* Oppisinko nauttimaan luonnonvesissä purjautumisesta, uskaltaisinko rohkeammin mennä kylmään veteen.
* Olisinko rohkeampi, enkä mamoilisi (vaikkapa huvipuistolaitteiden suhteen, paitsi että rohkeus ei välttämättä veisi pahoinvointia pois).
* Voisinko olla spontaanimpi enkä jarrutella.
* Voisinko saada innostusta leivontaan ja ruoanlaittoon.
* Voisinko vaihtaakin paikkakuntaa, sopeutua vaikkapa Ouluun.
* Olisiko minussa piilevää toiminnallisuutta, joka saisi tekemään enemmän asioita, joita aion.
* Entä jos myisin melkein kaiken omaisuuden (irtaimiston siis) ja muuttaisin vaikka sinne Intiaan? (No tämä viimeisin on ylilyönti.)

* Voiko mahdottomaankin sopeutua, lopulta. Asioihin, joita ei ole itse aiheuttanut.
* Entä jos nurkan takana onkin niin paljon enemmän hyvää kuin nyt uskon ja tiedän?

Olen, rakkauden arvoinen

Kuuntele minua.
Älä pakene, älä työnnä minua pois.
Älä piirrä minuun mittasuhteita, jotka ovat liioiteltuja.
Anna minulle mahdollisuus sellaisena kuin olen, en minä sinua satuttaa halua.
Minä haluan vain rohkaista sinua, tulemaan näkyväksi kaikkine puolinesi.
Kuuntele minua, hyväksy minut. Olen sinun puolella. Lempeydellä: Tunne.

Tunteet, nämä ihanat, kamalat oppaamme. Nämä mitkä saavat ihmisiä sekoamaan, tekemään järjettömyyksiä. Nämä mitkä saavat hyppäämään ulos epämukavuusalueelta. Nämä mitkä saavat meitä astumaan oikeille poluille. Tunteet, joita välillä yritämme vältellä. Tunteet, joiden päälle välillä heitämme itse lisää bensaa. Nämä tunteet jotka ovat välillä niin kamalanhirmuisen pelottavia. 

Elämä on tuonut minut sellaiseen kohtaan, jossa olen joutunut vastatusten kipeimpien kohtien ja pelkojeni kanssa. Tuntuu, että elämässä pyörii yhtä aikaa pyörremyrsky ja ihan vaan myrsky, ylitseni on pyyhkäissyt tsunami ja tiheästi toistuva raekuuro. Haluaisin sulkeutua, vetäytyä kolooni, olla tuntematta mitään, mutta samalla ymmärrän, että se ei ole vaihtoehto. Vaihtoehto on ottaa vastaan ja tuntea. Minun on helppo kirjoittaa niin juuri nyt, myöhemmin illalla voin olla ihan toista mieltä - sitä mieltä, että en aio suostua tuntemaan. 

Tunne on vain tunne, mutta miten se voikin olla niin pelottava. Huomaan jännittäväni kivuliaimpia hetkiä ja huutavani niitä vastaan. Ja sitten taas istun alas, tärisen pelosta ja annan padon purkautua. On sellaisia tunteita, kokemuksia, uskomuksia, jotka lähtevät jostakin tosi syvältä. Ne aiheuttavat ihan fyysisiä oireitakin ulos tullessaan.
"Minä en ole rakkauden arvoinen."  Ytimekkäästi kaiken voisi kiteyttää hyvinkin tuohon. Kaikki mitä elämässäni nyt tapahtuu, sohaisee tuota kipupistettä. Mutta minä en halua enää uskoa siihen. Haluan olla lempeämpi itselleni, osoittaa myötätuntoa ja rakkauden tekoja. Jos se sitten tarkoittaa sitä, että monien asioiden täytyy kaatua, niin se lienee vastaanotettava. Prosessi on edelleen kesken, ehkä aina. Ja huomenna en ehkä taas usko näihin sanoihin, enkä haluakaan sitä mitä äsken kirjoitin. Mutta sitten tulee taas uusi hetki kun haluankin. 

"Minä olen rakkauden arvoinen." Siihen minä haluan suunnata ajatusta. Että olen koko maailmankaikkeuden näkökulmasta rakkauden arvoinen. Niin monesta asiasta saan tähän tukea, niin monesta ihmisestä. Nyt lohtua tuo mm. Anna Taipaleen Sydänjuttu-kirja, voisin siteerata sen melkein kokonaan - en sitä tee, mutta suosittelen lukemaan. Silti vain minä voin todella tuntea nämä asiat, ottaa tulevat asiat vastaan, käydä nämä jutut läpi - konkreettiset asiat ja tunteet. 

Annan tunteiden tulla, olla. Pysyn tässä, otan vastaan. Sallin tämän kaiken, vaikka itku silmässä. 

Sellaista se on, ystävien kesken

"Kun tapaamme
Sanat yrittävät tulla ulos yhtä aikaa
Haluan kuunnella sinua
Ottaa sanoistasi kopin
Samalla haluan oksentaa omani ulos
En päällesi
Mutta siihen meidän keskelle
Koska en jaksa niitä enää
Mutta lopulta ne tulevat ulos juuri oikeassa tahdissa
Vuorotellen lauseittesi kanssa

Puhumisen tahti hiljenee loppua kohti
Kun lopuilla sanoilla ei ole enää kiire
Sitten voimme siemailla teetä niin että ollaan hiljaakin
Mutta silti mikään siinä ei ole vaivaannuttavaa"