perjantai 20. tammikuuta 2017

Näe minut

Näe minut.
Kokonaan.
Kunnolla.

Älä sillä tavoin mitä luulet minun olevan.
Älä omien olettamuksiesi läpi.
Älä paperiin kirjattujen sanojen läpi.
Älä mekaanisesti.

Näe minut kunnolla.
Siten kuin minä olen.
Halua katsoa minun kirkkain ja kiinnostunein silmin.
Näe minut kuin olisin ihme.
Ihastellen, kuunnellen.
Oikeasti kuunnellen.

Jos minä kerron raketeista ja pommeista.
Kuuntele minua ja näe minut silti.
Vaikket itse niistä pitäisikään.

Näe vaivaa.
Saada selville mikä minua kiinnostaa.
Mikä minua ajaa elämässä eteenpäin.

Älä tunge katseella läpi. Älä luokittele.
Älä määrittele. Älä pakolla.

Näe minut sellaisena kuin kulloinkin olen.
Näe puolitiehen.
Ja jaksa odottaa.
Jaksa odottaa että tulen puolitiehen vastaan.

Näe minut. Näe vaivaa.
Uskalla kohdata. Näe minut.
Voimauttavan valokuvan kurssilla puhuimme Näkemisestä, Katsomisesta. Ja jotenkin minä olen vähän sydän syrjällään. Mietin meitä ihmisiä. Piiloon jääviä, väärin-nähtyjä, unohdettuja. Ongelmien, haasteiden, diagnoosien alle hautautuvia. Lapsia, nuoria, aikuisia, ikäihmisiä.

Kuitenkin monien kasvojen takana on ihminen, joka haluaa tulla kohdatuksi. Vaikkei sitä itse ehkä tietäisi. Että joku kuuntelee, on minua varten. Että joku katsoo vilpittömästi, kauniisti, kuin ihmettä ja jotain puhdasta. Kaikesta huolimatta. 
Mietteissä palaan hiukan myös tähän postaukseeni. Ja mietin myös tätä Olavi Sydänmaanlakan kirjoitusta"Sydänmaanlakan resepti on yksinkertainen: lakkaamme kohtelemasta ja alamme kohdata. – Sinä ja minä, aamulla postilaatikolla ja kauppojen tuulikaapissa, ruuhkabussissa ja harrastusryhmissä, ihan tavallisessa arjessa."

tiistai 10. tammikuuta 2017

Luulo ei ole tiedon väärti

Kun se on joskus niin, että ihminen luulee tietävänsä ja hahmottavansa tilanteen kokonaan. Mutta eihän se aina niin ole. Jos asian yksi puoli on näin, toinen puoli ei välttämättä näy ja se voi olla ihan eri tavoin.

On helppo vetää johtopäätöksiä. Yksinkertaistaa. Todeta, että "jos kuule olisi minusta kyse, niin tekisin näin tai jos kuule kyseessä olisi minun äiti/lapsi/puoliso, niin toimisin näin tai kyllähän sen tietää mihin tuo johtaa". Mutta jos kyse ei ole minusta, niin en voi täysin tietää.
On asioita, joissa varmasti moni tekee parhaansa ja täysin eri tavalla. Kahdella ihmisellä voi olla täysin eri maailmakatsomus, tavat, periaatteet, uskomukset, pyrkimykset ja nämä tietysti vaikuttavat asioiden hoitoon ja suhtautumiseen. Mutta mikä on milloinkin se "oikea" ja onko sellaista lähellekään aina.

Ihmiset katsovat eri vinkkelistä asioita. Toisella voi olla asiaan tunneside, toisella ei. Reaktion takana voi olla jotain mitä ei näe. Tai toinen on ehkä kuullut jotain, toinen tietää totuuden tai sitten on kuultu molemmat eri tavoin. Jo nämä tekevät asiasta muuttuvaisen. Sellaisen, että toisen selkeä linjaus ei löydä alkuunkaan paikkaansa sen toisen kuviosta.
Ja siihen sitä aina välillä sortuu. Luulemaan, ennakoimaan, tekemään johtopäätöksiä puutteellisilla tiedoilla ja liian varhain. Luulemaan, että on vain yksi tapa toimia. Vaikka harvoin kuitenkaan on. 

sunnuntai 8. tammikuuta 2017

Sydäntä kuunnellen

Maaret Kallio kirjoitti sydämen äänen kuuntelusta, tai siitä että aina sydäntään ei kannata kuunnella. "Jos sydäntään kuuntelee varauksetta, ajaa itsensä mielihyvän harhaan, jolloin onni on lyhytnäköistä ja muutoksen mahdollisuudet karkaavat kauemmaksi." Ymmärrän hyvin tuon sanoman. Jäin miettimään omaa suhdettani sydämen ääneen.
"Jos nimittäin kuuntelee vain sydäntään, se neuvoo todennäköisesti välttelemään hankalalta tuntuvia tilanteita." Minä koen oman sydämen tekevän muutakin. Se ottaa hihasta kiinni ja sanoo Uskallat kyllä. Se sanoo Et sinä nyt tästä mihinkään luista vaikka pelottaa. Se seisoo edessä ja pakottaa kääntymään takaisin. 
"Laiskotuksen valtaama mieli on vakuuttunut, ettei lenkille lähtö kannata, vaikka ihminen hyötyisi suuresti pinnistelyn tuloksista." Sydämeni sanoo Mene ulos ja liiku. Se ei kannusta jatkuvaan laiskotteluun, koska tietää ettei se ole sille hyväksi. Minä Itse päätän laiskotella. 
"Viisaat päätökset nimittäin vaativat vaikeuksien sietokykyä ja hitaampaa pohdintaa." Sydämeni pitää minua kiinni kädestä, kun kamppailen vaikeiden tunteiden kanssa ja kärsivällisyyteni natisee liitoksista. Se tietää, että vaikeuksista hioutuu timantti. Se on liittolainen, tukiainen. Se kertoo Tämäkin menee ajan kanssa ohi. 

Sydämeni sai minut tekemään jotain mikä nipristi vatsan pohjasta. Voimauttavan valokuvauksen tiimoilta ja avulla halusin kohdata pelkoani, vahvistaa omaa voimaani ja rohkeuttani. Ja löysin jotain voimauttavaa tuosta ihanasta, voimakkaasta ja viisaasta eläimestä, hevosesta. Se mitä sieluni on parin vuoden halajanut, aistinut, koki nyt haluamansa. Hevosen, nyt Doran, läsnäolon ja voiman. Tuossa ei voi olla kuin läsnä tässä ja nyt. Enpä olisi uskonut, että joskus halaan hevosta. Ennen en uskaltanut edes juurikaan koskettaa.  Luulenpa, että tämä ei jää tähän.

"Olennaisinta on taito käyttää sekä järjen että sydämen ääntä". Sydämeni tarvitsee kyllä toisinaan järjenkin ääntä taltuttajaksi. Ja minäkin - kun en minä aina malta sitä sydämen ääntäkään kuunnella. Ja sitten on vielä se Ego - se ei ole sydämen eikä kyllä järjenkään kaveri. Otapa siinä välillä selvää, kuka puhuu. 

(Sitaateissa olevat Maaret Kallion tekstistä <3)
#voimauttavavalokuvaus

torstai 5. tammikuuta 2017

Uutuuksia

Tervehdyksiä Anna-Mari Westiltä ja minulta. Verkkokaupasta näitä ainakin löytyy. Löytyykö niistä kortti, jonka mielellään jollekin lähettäisit?








sunnuntai 1. tammikuuta 2017

Melkein 101 tavoitetta

Tämä vuosi 2017.

Olkoon tämä vuosi sinulle sopivan lempeä, sopivan kovisteleva. Olkoon se rakkaudellinen ja uusia tuulia nenääsi kuljettava. Olkoon läsnäoleva, juuri tässä ja nyt.

Näyttäköön sinulle kauniit ja parhaimmat puolensa, mutta myös ne joissa paikkailua on tehty ja miten niistä selvitty. Tuokoon tiellesi juuri oikeat ihmiset, jotka polullasi sinua tukevat ja ohjaavat. Valaiskoon sinulle kuvia, joita et vielä ole nähnyt ja joista saat inspiraatiota kulkea sydämen tiellä. Laulakoon kanssasi sielusi toiveita ja haltioituneekoon tähtihetkistä.

Tanssittakoon sinua revontulten lailla, näyttäköön juuri pimeästä löytyvät valon hetket. Tuokoon mukana runsautta ja opettakoon luopumaan turhasta. Auttakoon sinua päästämään irti katkeruudesta, pahasta mielestä ja tuokoon tilalle sydämen täyttävää kiitollisuutta.

Olkoon tämä vuosi vielä niin paljon enemmänkin.
Joitakin vuosia sitten matkailin Runotalon Sarin aarrekarttailukurssilla (joiden postaukset olen jotenkin saanut kadotettua) ja silloin tein mm. 100 tavoitteen listan. Voisinkin kertoa siitä myöhemmin lisää. Nyt Vastaisku ankeudelle-blogin Jenny vinkkasi 101 tavoitteen listasta, jota hän oli alkanut koostamaan, ja siitä sain idean koostaa lukuisia toiveitani jälleen ytimekkääksi listaksi. Tässä niistä muutama, myöhemmin ehkä lisää.

- Ulkomaanmatka koko perheen kesken
- Kiitollisuuden lisääntyminen
- Viettää puolison kanssa mukava viikonloppu Helsingissä
mm. cirque du soleilin parissa (liput viime yönä varattu)
- Tankotanssissa kehittyminen
- Naisten improryhmän syntyminen
- Luovuuden hetkille enemmän aikaa
- Enemmän valoa kuin pimeyttä
- Suoliston hyvä kunto
- Vireystason nousu

Onko sinulla tapana listata tavoitteita?  

(Arvonnan voittajaksi tuli Vickan, olemmekin jo maililla kommunikoineet ja tietosi on lähteneet Ole Hyvä Luonnontuotteelle. Raikkaita hetkiä tuotteiden parissa.)

maanantai 26. joulukuuta 2016

Loitsu


Te synkät tuulet, menkää pois, menkää pois. 
Viekää mennessänne kaikki pahat henget,
niiden aiheuttamat henkäykset.
Pyyhkikää maan tasalle kaikki katkerat nielaisut,
imeyttäkää multaan verensekaiset kyyneleet.
Karjukaa, karjukaa niin että rinnan alla lymyävä
viha siihen yhtyy ja itsensä mennessään hävittää.

Tuokaa tullessanne, tuokaa tullessanne iloa ja valoa.
Rakkautta, joka tiukkaan syleilyyn ottaa, pahan mielen
tyynesti pois keinuttaa. Tuokaa tuulien mukana virtaukset,
joiden mukaan unelmansa voi laskea ja taikasanoja perään
kuiskia. Antakaa tulla myös sateen, joka maata ravitsee ja
juurista vahvaakin vahvemmat tekee. Tehkää kulkureiteistänne
sellaisia, että lohduttomat ja yksinäiset yhteen löytävät, että
rakastavaiset tiukemmin yhteen painautuvat, että kukaan ei
itseään ulkopuoliseksi tuntisi. Tuokaa lämpöä, tuokaa lämpöä
tähän kylmään ja kauniiseen pohjolaan. 
Ihanaa loppuvuotta, juuri sinulle. Minä teen edelleen vielä tuttavuutta shamaanirumpuni kanssa. Ehkäpä uuden vuoden saan käynnistettyä hyvien tuulien rummutuksella. Nyt nautin lomasta, joka on juuri tähän saumaan niin tarpeellinen. Arvonnan voittajan ilmoitan lähipäivinä. Voi hyvin <3
#shamaanirumpu
#rumpuukko

tiistai 20. joulukuuta 2016

Lapin taikaa + vika muistutus arvonnasta

Joulukuun alussa päätimme mieheni kanssa lähteä Ouluun jouluostostelemaan ja samalla viettämään hiukan kahdenkeskistä aikaa ja yötä. En edes muista milloin olisimme olleet yön ihan kahdestaan, joten se tuli tarpeeseen. Tarjouksen kysyin Lapland hotellista, joka kuvillaan on minua jo useasti houkutellut luokseen. Mystinen, shamanistinen, utuinen, lappalainen tunnelma jostain syystä kiehtoo minua nyt kovasti. Samasta viehtymyksestä ostin itselleni myös shamaanirummun, josta myöhemmin lisää... Mutta nyt kuvien ja muutaman sanan kera jaan teille meidän kokemuksemme Lapland hotellista. 

Vaikka minä olen vaalean ystävä, oma kotikin melkoisen vaaleissa sävyissä nyt, niin joskus sitä kaipaa kontrastia. Tummia sävyjä, himmeyttä - jotain mihin jotenkin kietoutua. Upota. Nyt tunne on niin suuri, että ajatuksissa häivähtänyt ajatus, josko laittaisin (pyytäisin miestäni) tummempaa väriä seiniin. Mutta ei, kyllä valoisa ja vaalea silti kotini nyt saa olla. Mutta Lapland hotelli Oulussa kyllä vastasi tähän kaipuuseeni, juuri sopivana palana.

Olimme Oulussa niin myöhään illalla, että hotellihuone kutsui samantien. Vatsa täynnä Amarillon ihanaa ruokaa - sen kanssa oli ihana kaatua petiin. Hiljaisuus, ihana tunnelma, muhkeat peitot, zzzzz. Pientä, suurta luksusta. 



Aamupalalle ei olisi tahtonut nousta, unta olisi riittänyt, mutta eihän sitä nyt hotelli aamupalaa voi missata. Ihana fiilis, että aamupalan sai syödä halutessaan hämyisässäkin tunnelmassa - ja niin me teimme. Pienillä asioilla on merkitystä siihen, että päivä voi lähteä leppoisasti käyntiin. Tietysti nyt ei ollut kiire, oli oma rauha, hyvää aamupalaa oli monenlaista, taustalla soi jokin rauhoittava musiikki (vai soiko?) ja tunnelma oli enemmän kuin kotoisa. Ja asiakaspalvelu, plussaa! 


Tällaisena "ruokavammaisena" - gluteeniton ja laktoositon - olen aina hyvilläni, kun tuotteisiin on selkeästi merkitty, jos ne ovat G ja L. Nämä oli hyvin merkattu tässä hotellissa. Eniten harmitti se, ettei jaksanut sitten syödä paljoakaan, vaikka olisi tehnyt mieli niin montaa suuhunsa ahtaa. Mutta vatsa kyllä täyttyi, vähän yli äyräidenkin varmasti.


Vatsa täynnä oli mukava lähteä päivän koitokseen. Jouluostoksille. Vielä ihanampaa olisi ollut, jos olisi voinut palata toiseksi yöksi hotelliin - nauttia ala-aulan tunnelmasta ja vain köllötellä hämärän huomassa. Mutta kun joskus hotelliin taas pääsen - ja jos voin valita, niin kyllä minä Laplandiin menen. Itse asiassa toiveena olisi nyt talven aikana päästä pohjoisempaan päin hotelli viikonlopulle. Nauttia siellä talvisesta maisemasta (ja viipyilevästä tunnelmasta). Vaikka kyllä täällä meillä jo hyvinkin talvi on ja vaikka en isosti talvi-ihminen olekaan, niin silti. 

Tykkäsin siis kovasti. Sauna ja kylpyosasto jäi ajan vähyyden vuoksi kokematta (kuten varmasti moni muukin nurkkaus) mutta jääpähän nälkää ensi kertaan... Onko muilla kokemuksia Lapland-ketjun hotelleista?

Ps. Vielä muistutus arvonnasta, jos joulukiireiltäsi ehdit osallistua ;)

lauantai 17. joulukuuta 2016

Murra vaan

Murra kaikki kahleet
Jotka sinut menneessä saavat roikkumaan
Anna palaa niin kuin sinä itse tahdot
Murra kaikki kahleet
Anna itsellesi täydellinen elämä
Anna itsesi loistaa
Anna elämän näyttää parasta

Murra kaikki kahleet
Murra
Ihanaa viikonloppua kaikille. Edellisessä postauksessa arvonta, tulevissa postauksessa mm. Lapland hotel kokemus ja shamaanirumpu ostoksia. Kun vain ehdin istahtaa kunnolla alas. Ja rauhassa näppäillä. Instassa useammin pieniä päivityksiä - mm. tankotanssi-onnistumisista, valon vaihtumisesta hämyyn, viipyilevistä hetkistä...

perjantai 9. joulukuuta 2016

Ole Hyvä Luonnontuote + ARVONTA

Jani ja Aleksi Kaikki paketissa-blogista vinkkasi tässä taannoin Ole Hyvä Luonnontuotteista, joista vallan innostuin. Ennen tykkäsin läträrä kloriitin kanssa, mutta tänä päivänä pyrin valitsemaan ekologisia tuotteita niin aiemmin kirjoittamani kosmetiikan kuin pesuaineidenkin suhteen. Tästä syystä siis kahlasin miesten vinkkaamaa sivustoa innostuksen vallassa läpi ja myös siksi, että "omassa marketissani" jossa pääsääntöisesti asioin, valikoima on mielestäni melko suppea ja tahtoisin saada parempaa tuntumaa ekologisiin vaihtoehtoihin. Niinpä kahlauksen tuloksena syntyi blogiyhteistyö ja nyt haluan jakaa teille kokemuksia tuotteista.
Muutama fakta ensin. Ole Hyvä Luonnontuote tuottaa ihmisille ja luonnolle turvallisia, kotimaisia ja ekologisia pesuaineita. Ympäristönsuojelu ja yrityksen mahdollisimman matala hiilijalanjälki viitoittavat koko tuotantoketjua raaka-aineiden valinnasta aina tuotteiden pakkaamiseen.

Tuotteiden raaka-aineet ovat peräisin luonnosta ja ne myös hajoavat takaisin luontoon täydellisesti ja nopeasti. Ole Hyvä tuotteista puuttuu kaikki kovan kemian raaka-aineet, kuten fosfaatti, zeoliitit jne. Tuotteita ei myöskään ole testattu eläinkokein.

Tuotteita saa suuremmissakin pakkauksissa, joista voi itse täytellä pesuainepulloja. Sehän se aina on parempi, että pakkauksista syntyvää jätettä syntyisi vähemmän. Tosin Ole hyvän kanisterit ovat elintarvikemuovia ja tyhjät kanisterit voi käyttää huolellisen huuhdonnan jälkeen vaikka mehun säilömiseen. Huippua! Voit lukea lisää täältä
Jo jonkin tovin olen käyttänyt peseytymiseen melkolailla ekologisia vaihtoehtoja kutiavan päänahan ja kehon vuoksi. Varsinkin kainaloiden alue tuntuu nykyisin ratkeilevan kuivalta - johon olisi varmasti paikallaan käyttää eko-dödöä, mutta se vielä odottaa löytämistään. Siispä toivoin testiin suihkugeeliä ja shampoota. Ja nyt muutaman viikon testauksen jälkeen voin todeta, että hyvin toimii molemmat, kerrassaan. Shampookin rasvaisuuteen taipuvaisten hiusteni kanssa. Ja miedot tuoksut ovat iso plussa - että tuoksuu, mutta ei liikaa. Koska tuoksuista minä kyllä pidän. 
Pyykinpesuainetta kai epäröin eniten, mutta ei mitään moitittavaa. En huomaa mitään miinusmerkkistä eroa noihin marketin muihin pesuaineiseen nähden. Näissäkin (pyykinpesuaineessa ja tiskiaineessa) tuoksu on vieno - pullosta käsin nuuskuteltuna haistaa hyvin ihanan tuoksun, mutta esim. vaatteissa ei tunge läpi. 
Minä rakastan suihkepulloja siivouksessa. Pitkään asiaansa ovat ajaneet Mummi ja Minä pesuaineet, mutta kyllä tämä eukalyptuksen tuoksuinen yleissuihke on nyt ollut ahkerassa käytössä. Oikeastaan joka huoneessa. Ja tuo tuoksu tosiaan, ihana eteerisen öljyn kaltainen tuoksu. Minusta olisi ihanaa, että saisin aikaiseksi koota kunnon siivousainekaapin, jossa olisi monta erilaista suihkepulloa ja luutuja moneen eri tarkoitukseen eri värekoodein. Nyt on ne on vähän hujan hajan...
Positiivinen kokemus siis näistä tuotteista, kaikkinensa. Suosittelen todellakin. Meillä oli niiden kanssa niin mukava kuvausreissu "pienissä pakkasissa" ja välillä pilkahtelevan auringon parissa että!

Itse asiassa hoksasinpa, että joskus aiemmin voitin Kaikki Paketissa-blogin Limepopin arvonnan, jossa palkinnoksi valitsin eteerisiä tuoksuöljyjä - nythän voisinkin terästäytyä itsekin tekemään pesuaineita. Noh, taitaa tässä hetkessä jäädä haaveeksi, mutta ihanaa että joku muu tekee tällaisia ja ihanaa sekin, että jollakin Teistä on mahdollisuus voittaa näitä tuotteita itselle.
Arvonta alkaa nyt! 
Palkintona voittajan valitsema
350 ml shampoo
350 ml käsienpesuaine
500 ml kodinhoitotuote

Osallistut arvontaan tutustumalla Ole Hyvä Luonnontuote sivustoon,
ja linkittämällä tämän postauksen kommenttiosioon ainakin yhden
tuotteista, jonka valitset, jos voitto osuu kohdallesi. Kaikille yksi
arpa, mutta jos haluat tuplata voittomahdollisuutesi, jaat tämän
postauksen sosiaalisessa mediassa :)

Eli kommenttiosioon linkki tuotteesta, monella arvalla olet mukana (1-2)
sekä toimiva sähköpostiosoite, mikäli en sinua profiilin kautta pysty
tavoittamaan. Arvonta päättyy 23.12.16 klo 23. (Mikäli en tavoita
voittajaa 7 päivän kuluttua yhteydenotostani, arvon uuden voittajan.)

Joku saa sitten myöhäisen joululahjan itselle ;)
Ole Hyvä Luonnontuote lähettää palkinnon voittajalle.

Ole hyvä!

torstai 8. joulukuuta 2016

Voi minua ja huonoja käytöstapoja

Olen usein miettinyt, että minua ei voisi päästää minnekään "hienojen ihmisten pariin". Takuulla tiputtelisin haarukoita ja muuta välineistöä lattioille silkasta paniikista. Kädet hikoaisivat siitä, että kuinka kuuluu toimia - ketä kätellään ensin (ja milloin on ok olla kättelemättä ja yleisesti tervehtiä paikalla olijoita), milloin ja miten, ketä kaikkia onnitellaan, miten puhutellaan. MIlloin haarukan saa ottaa käteen ja laittaa suuhun, milloin nostaa lasin huulille. Hikikarpaloita aiheuttaisi myös se, että olenko alipukeutunut vai liian pukeutunut (harvemmin varmasti tätä). Niin, sinne "parempiin piireihin" minua ei kannattaisi päästää, koska ihan "tavistenkin, meikäläisten" juhlissa ei aina kaikki mene putkeen. Hyvistä aikomuksista huolimatta. 

Siitä kuitenkin pyrkimykseni on lähteä liikkeelle, että ystävällisesti tervehdin väkeä. Pientä päähierontaa aiheuttaa kuitenkin se, että milloin käyn ihan käsipäivää kierroksen koko seurueelle (tutuille ja tuntemattomille) ja milloin yleinen tervehdys riittää. Toki järkeni sanoo, että jos vieraita on vaikkapa 100 niin tuskin on järkevää lähteä kaikkia kädestä pitäen kiertämään vaan tehdä tämä keskustelun yhteydessä mikäli aiempaa tuttavuutta ei ole olemassa. Silti huomaan miettiväni, jännittäväni tätä asiaa myös pienemmissä juhlissa, joissa minulle tuntemattomia henkilöitä on. Joka kerta. 
Minusta on kiva tietää juhlissa (lähinnä niissä pienemmissä), että ketä väkeä paikalla. Mikä on henkilön suhde juhlaväkeen jne. Ja mielestäni se kuka tulee juhlatilaan, voisi esitellä itsensä kädestä pitäen jo paikalla olijoille, tai kertomalla kaikille yhteen ääneen, että Hei olen Katja, jotta asia valkenee. Tai sitten juhlinnan tuoksinassa käydä esittäytymässä. Ristiäisissä olisi fiksua onnitella myös isovanhemmat ja häissä tämä toki luontevasti tuleekin. Ja esittäytymisessä ajattelen plussaa olevan jämäkkä, mutta ei liian puristava kättelyote ja selkeä artikulointi samalla, kun katsotaan silmiin. Nooh, saahan sitä olla hyviä aikomuksia, jos ei sitten itse niitä noudata.

Itsenäisen Suomen juhlapäivänä ei Katjan käytös mennyt niin kuin Linnan juhlissa. Saavuin ristiäistilaisuuteen, josta en ihan kaikkia tuntenut - 99% tiesin kasvoilta (että kuka on kuka), mutta takuulla minun tunnettavuus ei ollut taattua. Siinä sitten lahjapöytää etsiessä, ihmisten seassa, jossa hiukan joka puolella oli joku, kaikki visioni valuivat lattianrakoon. Asetin lahjan pöydälle, sanoin kuuluvalla äänellä Päivää kaikille ja istuin pikaisesti lähinnä olevalle penkille, jossa tuttu henkilö oli vieressä. (Välillä se vieraiden ihmisten katseiden alla oleminen tuntuu niin epämukavalta ja sitä haluaa välttää.) Juhlat sujuivat hyvin ja hyvässä hengessä mukavan jutustelun parissa. Mutta käsi ei koskettanut kättä ja niin ne juhlat päättyivät. 

Myöhemmin illasta iski tajuton huonommuuden ja syyllisyyden tunne. Tätä yhdessä ystävättären kanssa vatvoimme, ja jaoimme saman kokemuksen. Mitä ihmeen moukkia, käytöstavoiltaan puutteellisia olemmekaan. Ei käsipäivää ja minun tapauksessa ei onnitteluja vauvan isovanhemmillekaan. Kertakaikkiaan! Yöunet meinasi mennä.

No, ehkä maailma ei tähän kaadu ja saan vielä joskus tilaisuuden olla selkärangallisempi ja paikata itsestäni jättämän huonon kuvan. Joskus sitä vaan jännittää ja möhlää, ajatus herpaantuu väärille urille ettei huomaa olennaista. Sentään älysin ainakin kahtaa "emännistä" kiittää hyvästä tarjoilusta. Yksi asia ehkä meni oikein.

Mutta hei te tiistain juhlavieraat (ja muidenkin juhlien), muutamat joita en tunne ja joiden kanssa en ole koskaan esittäytynyt, Olen Katja ja olipa mukava tavata.

torstai 1. joulukuuta 2016

Elämäni kulmakiviä

Tämä syksy. On jotenkin ollut niin raskas-soutuista. Ilolla kuljen kohti joulua, tätä ihanaa tunnelmaa - hämyä ja hartautta, hiljaisuutta ja joutenoloa. Mutta silti vähän sellaisia ajatuksia, että olisipa tammikuu. "Uudet kujeet ja kuviot". Loppuvuodesta huomaan usein oman tyytymättömyyden. Unelmat eivät olekaan nytkähtänyt liikenteeseen kuten toivoin. Pohdintaa, että ehkä en pystykään, tai ehkä niiden ei ole määrä toteutuakaan. Epätoivoakin, että onko näin. Vai että hiljaa hyvä tulee ja ajallaan huomaan ne, joiden kuuluukin tippua pois matkasta ja joiden pysyä mukana, kasvaa täyteen mittaansa. Ehkä näin kuitenkin. Mutta yhä enemmän nyt siis tarpeen kiitollisuuden viljeleminen. Kiitos, kiitos, kiitos. Ja itseni juurruttaminen tähän hetkeen. Taas. 
Siitä tulikin mieleen, että kirjaan nyt ylös elämäni "kulmakiviä", joihin haluan tukeutua. Että muistaisin taas paremmin.

Kiitollisuus, se tulikin. Kiitos monista hyvistä asioista, mutta kiitos myös niistä hetkistä, jotka ei aina niin kivalta tunnu, mutta johonkin sinua vievät. Kiitoksen sanominen, asioiden siunaaminen, rakkauden lähettäminen - sellaisiinkin paikkoihin, joihin ei yhtään tekisi mieli. 

Suuntaa ajatuksia sinne minne haluat kulkea, sinne millaisissa fiiliksissä haluat olla. Negatiivisuuden oravanpyörä, se ei saa mitään muutosta aikaan - muuten kuin omassa nahassa kireyden tunteen. Puutu epäkohtiin, sano ääneen mikä vaivaa, mutta pyri vellomisesta pois. 

Rauhoita itsesi hyvä nainen. Hengitä sisään ja ulos. Painele kävelylle. Mene liikuttamaan itseäsi vaikka kuinka lähteminen laiskottaisi. Kuuntele meditatiivista musaa, huudata musiikilla olo seesteisemmäksi. Istu alas ja kuuntele. Istu alas ja kirjoita. Ole hiljaisuudessakin.

Kuuntele sitä sydämen ääntä, tunnetta rinta-alassa, hiljaista kuiskausta korvissa. Oikeasti se ohjaa sinua, anna sille mahdollisuus. 

Anna sydämestäsi, tee asioita sydämestä. Mekaaninen tekeminen, ilman tunnetta, saa sinut köyhtymään. Tiedät sen, olet oppinut tuntemaan itseäsi. Anna itsestäsi maailmalle, teitpä mitä vain.

Visioi, unelmakarttaile. Arvosta unelmiasi, ne haluaa tulla nähdyksi, ne haluaa että uskot niihin.

Kuuntele kehoasi, se kyllä kertoo jos jokin ei ole sinulle hyväksi. Kunnioita sitä.

Anna muiden innostus tarttua sinuun. Hakeudu sellaisten ihmisten pariin, joiden kanssa voit ideoida ja antaa luovuutesi nousta kukkaansa. Sellaisiin porukoihin, jossa buustataan toinen toistensa unelmia.

Muista kiittää läheisistä, nähdä se hyvä kaikissa heissä.

Niin ja muistathan suoda arvostusta ja rakkautta  myös itsellesi. Sitä lempeyttä ja armoa.

keskiviikko 23. marraskuuta 2016

Sieluni halajama työpaikka

Oli luppohetki. Visioin tulevaisuuden työtä, työpaikkaa ja sen fiiliksiä...

Sinne on mukava mennä, meneepä mihin aikaan vain.
Työt saavat käynnistyä niin, että takin voi jättää rauhassa
naulakkoon ja kengät laskea telineeseen. Tilalle voi vetäistä
mukavat villasukat ja hipsutella niillä työn pariin. Vedenkeittimen
voi napsauttaa heti päälle ja sytyttää parit kynttilät. Työt saa aloittaa
hiljaisella mietiskelyllä ja virittäytyen mukavaan päivään - teetä siemaillen.
Vaihtoehtoisesti itseään voi käynnistää musiikin tahdissa, lanteita keinutellen.
Tai painelemalla suoraan työn äärelle - näppäimistöä paukuttamaan, tai ihan
ihanasti ihmisten seuraa suoraan.
Minulla on työpöytä, riittävän iso - sillälailla että kaikki on käden ulottuvilla.
Siinä on kukka, siinä on kynttilöitä, jotain pieniä patsaitakin siinä on.
Kyniä on riittävästi, montaa eri laatua. Tietokonekin siinä on. Jotain muutakin.
Ehdottomasti siinä on myös korttipakkoja, mistä voi nostaa kuhunkin hetkeen
sopivan ajatuksen. Pöydän äärellä on täydellinen penkki. Vastapuolella siinä on
pari muutakin mukavaa tuolia. Lisäksi on viihtyisä seurustelu/palaveri/ideointi
nurkkaus mukavine tuoleineen ja pikku pöydän kera.

On siellä tietysti se keittiö, jossa mm. teetä ja kahveja voi keitellä. Ja
sosiaaliset tilat tietysti, sauna olisi ehkä jo yliampuvaa?
Siellä liikkuu innovatiivisia ja yhteen hiilteen puhaltavia ihmisiä.
Siellä pidetään ideariihiä, luovuuspiirejä. Siellä saa käyttää erilaisia
työtapoja ja -menetelmiä. Siellä kannustetaan ja kuunnellaan toisia. Siellä
annetaan tilaa tehdä myös omia juttuja, vetäytyä omiin oloihin. Siellä voidaan
pitää rentoutushetkiä, ottaa pienet nokoset. Jokainen tietää vastuunsa, ja
kantaa sen - ilman että kukaan kellottaa. Jokainen valitsee päiviinsä sopivan
työajan - kuitenkin huomioiden siinä yhteiset palaveeraamiset. Niin ja apua saa
aina pyytää ja toisia autetaan. Siellä saa marmattaakin, kunhan se ei jää päälle.

Ennenkaikkea siellä on viihtyisää. Lämpöä. Värejä. Kannustavia sanoja ja kuvia.
Niin ja siellä on jokin tila/tiloja, jonne mahtuu ryhmä/kurssitapaaminen. Se on
matkan varrella, siellä varrella missä ihmisiä kulkee ja jonne on helppo löytää
perille. Mutta silti se ei ole betonipunkkeri, vaan ympärillä on vihreää ja vehreää.
Mitä minä teenkään "isona" työkseni. Kirjoitan ja kirjoitan. Ehkä puolet ajasta.
Työajasta. Sitten minä toimin "hyvän mielen lähettiläänä". Ihmisten kanssa
unelmakarttaillen, voimauttavasti valokuvaillen, harjoitellen Maaretan Hyvän
mielen taitoja sellaisenaan ja soveltaen, liikuttaen kehoa tunteet seurana, 
liikkuen luonnossa ja istuen nuotiolla, rentoutuen, runopiireillen, kirjoittaen,
maalaten ja paljon muuta. (Hakien inspiraatiota ympäriltä ja innostavilta
ihmisiltä, Maaretan lisäksi vaikkapa Krista Launoselta.)

Että sellaista nyt täällä Unelmien kera huudeilla. Niin ja olipa jotenkin ihanaa
- meillä oli tänään kehittämispäivä työporukan kanssa Wanhalla Raatesalmella.
Upea paikka, varsinkin kesällä, mutta jestas miten ihana majoituksenakin
toimiva rakennus meillä oli käytössä ja mikä parasta, se oli juuri sen tyylinen
mitä eilen tätä tekstiä kirjoittaessa mielessäni visioin.

sunnuntai 13. marraskuuta 2016

Se mitä valitaan katsoa, vahvistuu

 Olen matkalla, voimauttavan valokuvan. Itseni vuoksi, mutta myös saadakseni
työhöni lisää työkaluja, uutta ajattelu- ja katsontatapaa, uutta inspiraatiota.
Hiukan myös siksi, että voisin käyttää menetelmää ystävieni kanssa. Joskus
jatkokouluttautua ja pitää aiheen äärellä kursseja. 

Mutta itse matkaan. Muutama etappi takana. On tullut kahlattua läpi
muutamia kuvia itsestä ja katsottua niitä eri valossa. Prosessia tapahtuu
koko ajan, välillä hiljaisemmin ja huomaamattomasti, mutta on tälle
matkalle mahtunut epämukavuutta, sieltä ulos astumista, itkua, kummastelua,
ihastelua, oivaltamista, voimaantumista. Uusin silmin katsomista ennen kaikkea.
"Voimauttavan valokuvan menetelmässä ajatellaan, että se, mitä valitaan
katsoa, vahvistuu. Valokuvan kyky on sekoittaa totta ja fiktiota, jonka vuoksi
se voi tehdä näkyväksi asioita, jotka ovat vasta syntymässä ituna ihmisten
mielessä, tai jotka eivät reaalimaailmassa olisi mahdollisia..."

Se mitä valitaan katsoa, vahvistuu. Siitä näkökulmasta lähdin miettimään
millaisia kuvia itsestäni tahtoisin. Mitä itsessäni haluan vahvistaa.

Voimaa ja valoa. Herkkyyden hyväksymistä, sen äärellä voimaantumista.
(EDIT: Jotain mystiikkaa, salaperäisyyttä - ne tuli kuviin sitten kuin vahingossa)
Luottamusta elämään, siihen että asiat tapahtuu omassa tahdissaan.
Minä, kokonaisvaltainen minä. Sen paketin haluan koota paremmin yhteen.
Kuvien makustelu jatkuu. Mitä näen ja tunnen. Rakkauden valossa. Mitä näen ja
tunnen, jos en kritisoi ja moiti. Hidasta elämää - sellaista se on kuvien äärellä.

Se mitä valitaan katsoa, vahvistuu.

torstai 10. marraskuuta 2016

Oletko sinut?

Jonkun sydäntä särkee.

Jonkun pään ja sydämen täyttää musta valo.

Jonkun pään sisällä käy valtava kuhina, niin kova kuhina että
nukkuminenkaan ei onnistu ja itsensä rauhoittaminen on vaikeaa.

Jonkun pään sisässä on useita ääniä. Osa kilttejä, osa ilkeitä.

Jonkun sydän on räjähtämäisillään ahdistuksesta. Jonkun
sydän lyö hidastettuna, väsyneenä.

Jonkun on vaikea kestää useita ääniä päällekkäin.

Joku aistii niin paljon. 

Joku näkee asioita mitä me muut emme.

Joku vihaa itseään, niin että kiertää kaikki peilit.

Joku pelkää joka kerta töistä lähtiessään, että onko vastassa
humalainen omainen tai onko oma läheinen enää elossa.

Joku ei pysty ylittämään kynnystä ennen kuin on sanonut kynnys,
tai lähtemään ennen kuin on kokeillut 7 kertaa että onhan ovi kiinni.
Joku ei pysty olemaan nyppimättä itsestään ihoa irti tai olemaan
viiltelemättä kehoaan.
Niin paljon asioita, mitä emme välttämättä näe toisistamme.
Kipsi jalassa, käsi paketissa, happipullo kainalossa, niskatuki kaulassa
- ne ovat merkkejä jostain fyysisestä vaivasta, vaikka aina sellaisetkaan
ei näy. Mutta se mitä mielen sisällä tapahtuu - ne on usein hyvin piilossa. Ja
silti työkaveri, naapuri, sukulainen - kellä vain voi olla jotain sellaista mitä ei
ikinä uskoisi. Kellä vain.

Siksi on hienoa, että ihmiset uskaltavat kertoa. Kertoa kokemuksistaan.
Kertoa omasta masennuksesta, kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä, ahdistuksesta,
erityisherkkyydestä, pakko-oireista ja -toiminnoista, riippuvuuksistaan jne.
Ja myös siitä kuinka ovat selvinneet, tai oppineet elämään sairauksien kanssa.

Jotta ihmiset oppisivat toisistaan, toisiltaan. Jotta häpeän alle piiloutuneet
saisivat väylän, joka voisi auttaa heitä hyväksymään oman tilanteensa. Tai
saisivat toivon pilkahdusta siihen, että muutos on mahdollista ja selvitä voi
niin paljosta. Jotta ennakkokäsitykset murenisivat ja asiat saisivat
mahdollisimman monet erit kasvot.
Oletko Sinut? Se on tämän vuoden mielenterveysviikon teema.