Olenko jo kertonut, että mielenkiintoni on viime aikoina herännyt luonnonmukaisia ihon- ja hiustenhoitotuotteita kohtaan? No näin on kuitenkin käynyt. Olen aina ollut hiukan skeptinen synteettisten (luomujenkin) ihonhoito-tuotteiden suhteen. Että ihanko oikeasti rasvat/shampoot kosteuttaa, tuuheuttaa, kiinteyttää, elinvoimaistaa, hoitaa, silottaa. Ja että ihanko oikeasti ulkoisesti voin noihin seikkoihin vaikuttaa.
Osaksi sen takia, että aikuisiällä varsinkin kasvoni ovat muuttuneet "haastavaksi", ja sen vuoksi olen kokeillut monenlaisia rasvoja, geelejä ja voiteita - saamatta mistään oikein sen kummempaa apua tai löytämättä muuten just passelia tuotetta. Toki, en ole laittanut niihin tolkuttomasti rahaa eli kalliit tuotteet on jääneet ostamatta ja toki, tärkeää on myös sisäinen hoito - ruokavalio, nesteytys (vesi), vitamiinit, (hormonit) ja muutenkin terveet elämäntavat. Jota mm. makean nälkäni ja sen taltuttaminen edustaa... Noh, on siihen tullut kohennusta, en syö enää niin älytön ja olen oppinut kuuntelemaan kehoani - mikä tekee hyvää ja mikä ei. Vettä tulee silti juotua IHAN liian vähän.
Hiuksien värjäämisen olen melkein kokonaan lopettanut - ihan aluksi siksi, kun tympäsi laittaa yhtenään mustaa väriä päähän, kun juurikasvu alkoi kuikkia. Toiseksi siksi, että päänahka on alkanut olla kutiseva. Kolmanneksi siksi, että ne taitaa olla melkoista myrkkyä. Yhä enemmän siis tämän viimeisen syyn vuoksi. Mutta ihan kokonaan en ole pystynyt olemaan irti väreistä - sävyteshampoota olen silloin tällöin lyönyt päähän. (Henna-värit ei niin kiinnosta, mutta muista ekologisista vaihtoehdoista kuulisin kyllä mielellään lisää.)
Mutta kunnon kipinän ja kiinnostuksen aiheeseen sain Lähiömutsin postauksista. Tuli ajatus, että jos minä nyt jotain itseeni lätkin, niin eikö sen olisi kuitenkin parasta olla mahdollisimman luonnonmukaista. Sillä etsinnän tiellä nyt siis ollaan.
Ihan ensiksi - juurikin Lähiömutsin vinkistä - tilasin Madaran alesta kasvosaippuan. Äitienpäiväksi toivoin jotain luonnonmukaista ja sain Lifestä ostetut Finn-Colin shampoon ja hoitoaineen. Shampoo on ollut tosi hyvä ja päänahan kutina on rauhoittunut, eikä "hilsepaakkuja" ole ollut riesana. Hoitoaine ei ehkä ole juuri minun hiuksien makuun, koska pesun jälkeen hiukset jäivät raskaan, ehkä aavistuksen rasvaisen tuntuiseksi. Mutta minun tukkani on muutenkin melko raskas-sävytteinen.
Seuraava liikkeeni tapahtui, kun kuulin Madaran - 40 % alennus-vuorokaudesta. Ostoskoriin kilahti silloin huipuksi osoittautunut hoitoaine, naamio joka on minun kasvoille liian pätäkkää tavaraa sekä herkullinen - tekisi mieli syödä -kasvosaippua. Niin ja 2 kasvorasvaakin tilasin, syväkosteuttavan voiteen ja geelin. Toisinaan tuntuu, että ne ovat juuri passelit, toisinaan jää kiristävä tunne. Taitaa siis riippua myös kasvojeni kulloisestakin kosteus-tasapainosta tai muusta päivän kunnosta?
Uskon, että shoppailen seuraavassa alessakin jotain. Varsinkin nuo kasvosaippuat on niin ihania. Alkuun kasvot tuntui hiekkapaperilta,mutta nyt pesun jälkeen on ihan hyvä tunne, vaikka rasvausta silti kaipaa (niin kuin aina).
Niin, ja kävipä vielä niin mukava tuuri, että voitin Luomulaakson arvonnassa luomusaippuan. Saippuaa voi käyttää iholla ja hiustenpesussa. Hiukset ovat huuhtelun jälkeen melkoisen tönköt,
mutta hoitoaine pelastaa. (Ja puhtaaksi hiukset tulevat.) Sanovat, että hiusten pitäisi tottua saippuan käyttöön ja muuttua helpommin käsiteltäviksi. Vielä en osaa sitä sanoa, kun melko vähäisellä käytöllä hiusten suhteen ollut. Olen tainnut olla vähän laiska sitä hiuksiin laittamaan, ja toisaalta minulla on ollut nestemäistä shampoota vielä jäljellä.
Nyt haussa on muut kasvojenhoito-tuotteet(+juuri oikea rasva, suihkusaippuat ja uusi nestemäinen shampoo. Niin ja dödö! Osoittakaa minulle sellainen, joka pitää vankankin hien hajun poissa.
Kertokaa ihmeessä omia kokemuksia, niiden kautta olen päässyt uusien tuotteiden jäljille. Himoitsenkin tällä hetkellä Niinan vinkkaamia Pirita-saippuoita, kerrassaan herkullisia.
Tähän loppuun vielä linkki hyvään postaukseen, jossa on listattu syitä miksi hyvä vaihtaa luonnonkosmetiikkaan. Ja totean vielä sen, että en väitä tietäväni luonnonkosmetiikasta juurikaan mitään ja varmasti niistäkin on jotain kritisoitavaa, mutta mielelläni sille tielle kuitenkin matkaan.
***
Löydät blogini myös Facebookista. Jaan siellä postauksien lisäksi netistä poimittuja "hyvän elämän-vinkkejä" ja pieniä pohdintoja:)