Monenlaisten fiilisten joulu

Ihan kohta on taas joulu, ja joissakin kodeissa fiilistely on jo aloitettu - joulumusiikki soi, tunnelmavalot on kaivettu esille, kynät sauhuten kirjoitetaan pukille toivomuskirjeitä, joulupaketteja kääritään piiloihin.

 

Minä tykkään joulun fiiliksestä. Niistä joulun vapaista, joissa on jotenkin kiireetön tunnelma läsnä,  yhdessäolosta, hämyisistä illoista ja jouluherkkujen syömisestä. Joulua en valmistele sen isommin koristein - jouluvalot ja kynttilät on se juttu, toki melkein koko pimeän ajanjakson. Kortteja haluaisin laittaa enemmän, mutta lopulta en saa aikaiseksi. Lahjoilla haluaisin muistaa läheisiä ja ystäviä, ja muistankin mutten niin "isosti" kuin haluaisin.



Puhuimme tässä taannoin porukassa lasten joulutoiveista, ja jäin itse miettimään sitä miten joulu voi olla myös hyvin ahdistavaa aikaa. Kaikilla ei ole hyvä ilmapiiri kotona, jouluvapaat voivat olla päihteiden kuorruttamat, ruoasta voi olla pulaa, lahjoihin ei ole rahaa, yksinäiset hetket syövät sisältä ja monia muita syitä. Siinä missä joissakin perheissä on mahdollista toteuttaa pitkiäkin lasten toivomuslistoja, voi toisessa perheessä olla hankaluuksia toteuttaa se yksikin toive. Toisessa kodissa joulupöytä voi notkua herkuista, joillakin se ei eroa vuoden muista päivistä. Osalla on paljon sukulaisia/läheisiä, jotka osallistuvat muistamiseen ja joulun viettämiseen, toisilla ei ole. Myös se voi tuottaa kipua joillekin, että toisilla on kumppani jonka kanssa voi vaihtaa lahjoja tai että ylipäänsä kukaan ei muista mitenkään itseä.


Mietin lapsia, jotka toivoisivat lahjoja, mutta eivät juurikaan saa. Mietin keskusteluja esimerkiksi koulussa, joissa kerrotaan mitä kukanenkin sai lahjaksi. Osalla lapsista ei välttämättä ole isommin ollut toiveita tai lapsesta asti perheessä on välitetty sitä ajatusta, että joulu ei ole kulutusjuhla tms, eivätkä he niin siitä keskustelusta välitä. Jos toiveita kuitenkin olisi ollut, mutta rahan vähyyden vuoksi niitä ei ole voitu toteuttaa, niin keskustelu voi tuntua kovin pahalta. 


Viime vuosina olen kovasti miettinyt sitä, että mikä on oikeasti tärkeää, joulussakin siis. Ja olen tästä jotain keskustelua myös lasten kanssa käynyt. Vanhempana haluaisin pystyä toteuttamaan lasten toiveita, mutta samalla myös opettaa sitä, että joulu ei olisi meille kulutusjuhlaa, vaan rauhoittumisen ja yhdessäolon aikaa (nämähän ei tietenkään poissulje myöskään toisiaan), ja pienten juttujen tekemistä toisille. Olen käynyt keskustelua siitä, että mitä voi toteuttaa ja minkä toteuttamiselle on oikeasti "tarvetta". Voisiko satsata johonkin oikeasti tärkeään ja jättää muut pois. Yhä enemmän pidän "oikeasti tarpeellisten", mutta silti toivottujen ja mieleisten lahjojen antamisesta. Olen myös miettinyt lahjojen merkitystä - että kuinka monesti se yhdistyy ajatuksissa välittämiseen, siihen kuinka arvokas ja tärkeä on? Vaikka eihän se oikeasti mikään mittari mistään ole, tai ei saisi olla. 


Oma joulunvietto on muuttanut osaltaan muotoa myös eron vuoksi, mutta toisaalta monet muutokset on terästänyt juuri tuota mikä on tärkeää. Aiemmin lahjoja on varmasti tullut hankittua enemmän, vaikkei siihen koskaan ole ollut överisti mahdollisuutta. Toisaalta olen kokenut harmitusta ja huonommuutta, kun en ole pystynyt joitakin juttuja toteuttamaan ja kokenut piston sydämessä niissä keskusteluissa, joissa naapurin "Kalle" on saanut kaikkea hienoa ja paljon (enemmän kuin omani) - mutta onneksi se pistos on tullut ja mennyt. (Harmitusta on tuottanut myös se, etten ole omia ihania ja useita kummilapsia pystynyt aina muistamaan.) Mutta ajatukset ovat muovautumisvaiheessa sen suhteen -  ei kaikkea pysty ja pidä hankkia, eikä se kerro siitä, että välittäisi vähemmän, eikä se ole mittari myöskään paremmuudesta/huonommuudesta. 


Se mikä on minulle tässä hetkessä tärkeää, ja mitä haluan lapsille välittää, ei välttämättä ole heille ainakaan tässä kohtaa merkityksellistä. Minä olen tehnyt sisäistä prosessia erinäisten muutosten vuoksi, mutta lapset eivät välttämättä ole samoissa vesissä. Toki minulla jo kaksi täysi-ikäistä lasta ja 11-vuotias, joten lasten kasvaminenkin on muuttanut osaltaan joulun juhlimista ja lahjakeskusteluja. Varmasti heilläkin on monenlaisia ajatuksia aiheeseen liittyen, siis niitä harmituksiakin, mutta siltikin haluan jatkaa sen ajatuksen välittämistä, että mikä on tärkeää ja eheyttää sisäisiä kokemuksia, ja toivon mukaan yhdessä avautua uusille näkökulmille. 


Lopuksi vielä pohdin, että onko lahjakasa merkki hyvästä joulusta ja vain sekö tuottaa tyytyväisyyden tunteen? Jos lahjoja ostaisi vähemmän, pelätäänkö siinä lapsen pettymystä vai sitä mitä se herättää meissä aikuisissa? Ja jos lapsi pettyy, voisimmeko olla siinä jotenkin tukena ja asiat menisikin lopulta ihan hyvin? Ja taas toisaalta, ei siinä ole mitään väärää, jos pystyy elämään joulua runsaana. Monille se on rakas juhla ja siihen satsataan monin eri tavoin. Jos joulu kuitenkin on stressin paikka, ja lahjojen hankkiminen on suorittamista, voisiko siinä hetkessä pysähtyä pienten muutosten äärelle?


Joka tapauksessa toivon, että jokainen lapsi (ja aikuinenkin) saa ilahduttavia juttuja jouluna.  Niin kääreissä olevia, mutta myös tunnelmaltaan. Mahdollisuuksien mukaan aion ja haluan elämäni aikana tukea tämän mahdollistumista, vaikkapa salaisten yllätysten tai esimerkiksi Joulupuu-keräyksen tiimoilta, tai vaikkapa kutsumalla joulupöytään. Tätä haluan yhä enemmän lastenkin kanssa yhdessä pohtia - miten itse voisi ilahduttaa häntä/heitä, joille joulu on raskasta aikaa, syystä tai toisesta. 

2 kommenttia

  1. Kyllähän tuo joulu on aikamoista kulutusjuhlaa. Toivon kuitenkin, että moni muistaisi sen joulun ajatuksen, jossa ollaan yhdessä rakkaiden kanssa ilman kiirettä.
    Ihanaa viikkoa sinulle Katja <3

    VastaaPoista

Kommenttisi tuo minulle suuresti iloa! :)