No johan on taas kumma!

Nyt tarttis todella tehdä jotain. Taidan tarvia apua!

Haluaisin vain istua hiljaa, olla puhumaton. Vaikka viikon. Mutta niin, että se viikko ei kuluttaisi tätä lomaa yhtään. Voisin olla vaikka Näkymätön Ninni, hiippailla kello kaulassa.
Alan epäillä onko minulla vaihdevuodet. Moni oire passaisi siihen. Just niin, sitä sen täytyy olla. Hormonipiikille siis! Voi jollakin alkaa ne 35-vuotiaana?

Toisaalta chakrani taitavat olla tukossa. Ne 2 alinta. Siksipä kenties lantion alueen ongelmat, mm. elämäni ensimmäinen pissa tulehdus. Kirjassa Chakrapolku on hyvin avattu näitä asioita ja niitä olen kovasti kuulostellutkin. Kehohoitoon olemukseni halajaa! Jooga ja meditaatio tekisi terää, mutta entä jos on aloitekykykankeutta...

Ehkäpä kärsin kilpirauhasongelmista, siihenhän voi liittyä vaikkapa palelua, painonnousua (herkuilla ei ole asian kanssa tekemistä), hikoilemattomuutta (tosin minähän hikoilen), kuivaa ihoa, aloitekyvyttömyyttä. Ehkäpä kärsin molempisuuntaisesta ongelmasta, vajauksesta ja liiallisesta.
Lomastressi. Se minulla sittenkin taitaa olla.

Tai ehkä se on vain sentimentaalisuuteen taipuvainen mieleni. Tai laiskuus. Unelmat ja odotukset. Mutta tämä tahmaisuus riittää. Hyvistä ajatuksista, aikomuksista, asenteista lipsun jatkuvasti. On kuin saisin köydestä kiinni, mutta en sitten jaksakaan pidellä. Itseluottamus rapisee haurauttaan, rohkeus on hiipinyt selän taakse piiloon, unelmat tuntuvat liian kaukaisilta.

Ehkä olisi hyvä hetki jutella jonkun kanssa. Laittaa elämän palasia hiukan kohdilleen. Niin, niin taitaa olla paras. Taidan karata ensiapuna naisten kanssa mökille. Juosta metsässä, kirkua kylmää vettä (varpaissa), syödä itseni ähkyyn, soittaa äänimaljaa, kuunnella hiljaisuutta, valvoa niin pitkään kuin haluttaa, nukkua niin pitkään kuin nukuttaa.

Elämä ole minulle lempeä, puhdista minut turhista lasteista. Kiitos.

Ps. Postauksen kuvat Norjasta, siitä kauneudesta kuvia lipuu Instan puolelle ja myöhemmin blogiinkin. Niillä maisemilla jaksaa jo kauas. Tulossa postausta muista kesäisistä (tai no kesä ja kesä) hetkistä, We love the planet-ekodödön testauksesta, Psyykkisesta vahvuudesta ja ehkä pari runoakin. 

10 kommenttia

  1. Chakrat tukossa, oman mielensä tutkiminen ja hiljaisuus...se tekee mielen levottomaksi.
    Muutoksen tuuli taitaa pian puhaltaa elämääsi jossain muodossa.
    Hormonit ehkä vielä vasta lähestymässä neljänkympin kriisiä....se on naisen elämän käännekohta.
    Anna mielen levätä, luonnossa se onkin parasta niin kuin tiedät!
    Noissa Norjan maisemissa eritoten sielu lepää ja mieli tyyntyy.
    Tsemppiä, ota rennosti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Susanna kommentista <3 Tällaista lempeyttä juuri nyt tarvitsenkin <3

      Poista
  2. Kuulostaa vähän turhankin tutulta. Olen nyt vasta tokavikalla lomaviikolla alkanut nauttia lomasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hitsi, kun osaisi heittäytyä ekasta päivästä ja nauttia koko loman <3 :) Halauksia Outi <3

      Poista
  3. No niin, taas osui ja upposi, kirjoitit minun ajatuksistani! Tosin, ikää mulla on enemmän ja vaihdevuodet voivat olla jo oikeasti ajankohtaiset, kylläkin testit väittivät, ettei vielä (siis muuta hormonisekoilua! :D ) Aloitekykykankeus piinaa täällä, kaikessa. Kiitos termistä, diagnoosista! Lomatunnelmaan pääsin kyllä heti loman alettua, mutta ei ole ok, että panikoin töihin paluuta jo 2 vko ennen kuin sinne pitää mennä... No, yritän tässä rauhoittua, käydä lenkillä, katsella kaunista. Kiitos tästä, myötäelosta!

    Ja kuvat, ne ovat upeat!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näitä monenlaisia hormonisekoiluja meillä naisilla taitaa välilä olla :)

      Ja kuulostaa tutulta tuo, että aloittaa sen töihin menon "panikoinnin" ihan liian ennakkoon - tai no ylipäänsä :)

      Om om, siis molemmille <3 Kiitos <3

      Poista
  4. Niin upeasti kirjoitettua ja kaikki kovin tuttua. Voisin nyt oikeasti tarvita viikon äänettömän loman, olman somea ja ihan yksin omine ajatuksineni. Joskus kun olen tälläisiä lomia pitänyt, kaikki on selkeytynyt ja kirkastunut ja mieli on ollut levollinen ja vapaa kaikista painolasteista. Aivoissa on koko ajan liiallinen ruuhka.

    Zemppiä Katja ja aivan mielettömät kuvat <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Norjan reissulla oli ihana olla muutama päivä somea karussa :) Ja aivojen ruuhka kuulostaa tutulta...

      Tsemii sinnekin :)

      Poista
  5. Vaikka tää olikin varsin syvällinen postaus sai se silti mut hymyilemään, melkein nauramaan. Tuollaisiahan ne ajatukset kun usein tuppaa olemaan :)

    VastaaPoista

Kommenttisi tuo minulle suuresti iloa! :)