Voiko remppailijaksi kasvaa?

Jahka jahka jahka. Sellainen minä helposti olen.
Epävarma teenkö oikean päätöksen ja hankinnan.

Löysimme ja ostimme siis oman talon. Remppaa tähän
ei olisi ollut pakko tehdä, mutta kellastuneet, 90-luvun
tapetit eivät kuitenkaan miellyttäneet silmiäni, joten
sen verran muutosta, että pientä pintaremonttia.

Tiesin, että haluan vaaleita sävyjä, jotain herkkää
ja maalaisromanttista, mutta en liikaa kuviota. Minulla
oli visio silmissä. Mutta eihän visioni tuotoksia heti
löytynytkään. Lannistunut olotila meinasi iskeä päälle.
 Onneksi kuitenkin vaihtoehtoja rajaamalla löytyi silmää
miellyttävät yksilöt. Tai näin oli muiden tilojen paitsi
makkarin kanssa. Olin nähnyt jossain tapetin, jota
ehdottomasti halusin sinne. Ystävän avulla pääsinkin
ihastukseni jäljille, tämän Tapettitehtaan Kirsikkapuun.
Pyysin näytepaloja testiin, varan vuoksi muitakin malleja,
ja siitä huolimatta Kirsikkapuu oli se mitä halusin.
Toinen vaihtoehto oli tämä kaunis Oratuomi.

Vaan ei ne tahtonut meidän seinään, siinä aikataulussa
kuin olisin toivonut. Vasta nyt kesäkuulle olisi saanut.
Ne ovat olleet monen suosikkeja ja olivat tilapäisesti
loppu. Ei se auttanut kun kahlata muita malleja läpi.

Lopulta natsasi, kun tajuntaan iski tuo Pikkurokokoo-malli.
Onneksi sitä sitten myös löytyi heti tehtaalta <3
Se tapeteista nyt. Ei tästä ole tulossa remppablogia,
mutta muutaman postauksen asialle silti suon. Koska tämä
on osa unelmakarttaani - se että nyt on oma, mieleinen koti.


 Ja suon ajatuksen myös siksi, että tämä pieni projekti on
todistanut sen, etten ole remppaihmisiä. En vain ole, tai
olen vain niin laiska. Mutta osaksi siksi, että minun on
vaikea kestää keskeneräisyyttä. Olen liian kärsimätön.
Haluaisin heti valmista. Mutta tätähän minä olen itselleni
hokenut. Rempan aikana tuli kuitenkin ajatus, että ehkä
minäkin voisin oppia remppailua - tai ensin oppia haluta
rempata. Että entä jos se olisikin mukavaa.

No tähän remppaan se into ei ehtinyt, onneksi puoliso
halusi panostaa omin kätösin asiaan. Mutta tajusin, että
ehkä on aika taas avartaa mieltä. Se on paikallaan myös
tämän upean pihan kanssa, jossa on kukkia ja pensaita
- joita ei unelmieni pihassa nurmikon rinnalla ole. Koska
en omaa viherpeukaloa. Ja jälleen, kärsivällisyyteni ei
kestä kykkimistä ja nypläämistä. Mutta annan aikaa.
Katselen ainakin tämän kesän ennen kuin ryhdyn
radikaaliin muutoksiin. Ehkä minä tykästynkin. Ehkä.

6 kommenttia

  1. Remppaihmiseksi tullaan vain tekemällä, jos sellainen tekeminen ei sovi luonteelle, on remppaaminen jätettävä niille, joille se sopii :D
    Itse olen kausiremppaaja, eli aina ei sovi myös minullekaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tällä hetkellä mielelläni seuraan sivusta toisten remppailua :D

      Poista
  2. Mutta onnea on oma koti ja ihana piha. Välillä on hyvä vain istua paikallaan ja nauttia, eikä tehdä yhtään mitään ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä <3 Ja todellakin, vain istuminenkin on hyvästä ja tänä kesänä aion pihan suhteen tehdäkin niin :)

      Poista
  3. Nätit tapetit valitsit :)
    Remppaihmiseksi tullaan joskus ihan sattuman sanelemana :D sitten kun innostuu, ei loppua näy :D
    t. maalipenseli kädessä....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minua ei vielä ole innostus vienyt mennessään :) Perusarki pitää tiukasti otteessaan, niin ei jää väljyyttä :)

      Poista

Kommenttisi tuo minulle suuresti iloa! :)