Kontalleen heti vuoden alkuun

On huolia, jotka ovat sellaisia pieniä, nopeita vihlaisuja sydämessä. Sellaisia huolia, jotka unohtaa unen tullessa ja jotka eivät kulje jokaisessa hiljaisessa hetkessä mukana. Sitten on sellaisia isoja huolia, jotka seuraavat jokaisessa hetkessä. Sellaisia, jotka tunkevat aamuteelle mukaan, jotka istuvat vessassa kaverina, jotka hidastavat ruoan sulamista, jotka puhuvat jokaisessa hiljaisessa hetkessä, jotka häiritsevät unen tuloa, jotka vaanivat unissa. Jälkimmäisen massiivista voimaa en muistanutkaan, en sitä miltä se todella tuntuu joka solussa. En muistanut kuinka huoli voi olla järjettömän pelottava ja tasapainoa horjuttava. En muistanut kuinka se osaa kontrolloida. Mutta kontalleen se vetäisi, vetäisi niin että keho nostatti kuumeen, toi oksennustaudin, yskän, kurkkukivun ja voimattomuuden. Muistanpa peeveli.

Ajattelin, että viime vuosi oli se raskassoutuinen. Mutta tämä vuosi haastaakin ihan uudella tavalla. Laittaa "ruotuun" heti alkuunsa. Haluaako katsoa löytyykö minusta taistelutahtoa ja vahvuutta? Että uskonko oikeasti mahdottomaankin? Olenko oikeasti avannut kunnolla silmäni? Onko opin paikka tulossa vasta nyt? Vaikka kuinka tekisi mieli pullikoida vastaan ja olla näkemättä, tajuan ettei se auta. Kunhan pääsen kontiltani ylös, on suunnattava askeleita johonkin. Vuoden lopussa nähdään, kumpi selvisi vähemmillä mustelmilla ja ruhjeilla - minä vai elämä. 

Tällä eteenpäin, vielä hiukan haparin äänensävyin. Mutta sellaisia kannattelevia ja pieniä ihmeitä saa tänne päin lähettää <3 

Hiljennän tämän mielen

Karistan sieltä pelon joka saa kaiken sekaisin

Etsin uskon, uskon mahdottomaankin

Koska pelko ei voi lamauttaa tätä kaikkea,

ei pyyhkäistä pois sitä hyvää mitä on

Ei sitä missä olen päässyt eteenpäin