Pikkurokokoota makkarissa

Pikkurokokoo-tapetti. Tapettitehtaalta. Monen vaihtoehdon jälkeen tämä

ihanuus kotiutui meille postin saattelemana, yhteistyö-kuviona.

Ensin näytepalana, sitten rullina.

Siinä se nyt on, makkarin yhdellä seinällä. Tosin hiukan

väärinpäin. Kun tämähän ei ollutkaan samaa vaihtoehtoa - sitä

joka lätkitään suoraan rullasta seinään, liisterin päälle.

Tämä oli sitä perinteisesti laitettavaa, ensin leikattavaa

ja liisteröitävää, sitten vasta seinään. Senhän remppamieheni

huomasi vasta laittaessa - yliarvostettua lukea erikseen ohjeita,

kun monta rullaa oli jo laittanut samalla tekniikalla ja minun

oli tarkoitus etsiä netistä sellainen malli, jonka voi samoin

laittaa. Mutta eihän sitä nyt kaikkea voi muistaa. Eikä sitä

voi muistaa informoidakaan, että en muistanut valita sellaista

mallia.

No väliäkö sillä, tapetti meni seinään. Hiukan varovaisemmin

ottein ja kuvio äinpäin. Mutta pystyn elämään sen kanssa.

Pitäähän sitä pieniä säröjä olla. Ja kuka sitä nyt edes

huomaa. Ja pääasia, että seinässä pysyy. Ja siellä se lepää.

Ja sitäpaitsi, kuulin että joku laittaa kaikki tapetit

nykyään suoraan seinään liisterin päälle - oli ohjeissa

mitä vain. No ehkei tapetteja tekevät firmat sitä ehkä

suosittele, mutta voi se sillalaillakin onnistua.  Ainakaan

peliä ei ole menetetty, vaikka vähän soveltaakin. 

Omalla vastuulla tietysti...

Kauniita unia. Minä painelen rokokoo-aikakaudelle...

PS. Arvonta suoritettu ja voittajille ilmoitettu.

Voiko remppailijaksi kasvaa?

Jahka jahka jahka. Sellainen minä helposti olen.

Epävarma teenkö oikean päätöksen ja hankinnan.

Löysimme ja ostimme siis oman talon. Remppaa tähän

ei olisi ollut pakko tehdä, mutta kellastuneet, 90-luvun

tapetit eivät kuitenkaan miellyttäneet silmiäni, joten

sen verran muutosta, että pientä pintaremonttia.

Tiesin, että haluan vaaleita sävyjä, jotain herkkää

ja maalaisromanttista, mutta en liikaa kuviota. Minulla

oli visio silmissä. Mutta eihän visioni tuotoksia heti

löytynytkään. Lannistunut olotila meinasi iskeä päälle.

 Onneksi kuitenkin vaihtoehtoja rajaamalla löytyi silmää

miellyttävät yksilöt. Tai näin oli muiden tilojen paitsi

makkarin kanssa. Olin nähnyt jossain tapetin, jota

ehdottomasti halusin sinne. Ystävän avulla pääsinkin

ihastukseni jäljille, tämän Tapettitehtaan Kirsikkapuun.

Pyysin näytepaloja testiin, varan vuoksi muitakin malleja,

ja siitä huolimatta Kirsikkapuu oli se mitä halusin.

Toinen vaihtoehto oli tämä kaunis Oratuomi.

Vaan ei ne tahtonut meidän seinään, siinä aikataulussa

kuin olisin toivonut. Vasta nyt kesäkuulle olisi saanut.

Ne ovat olleet monen suosikkeja ja olivat tilapäisesti

loppu. Ei se auttanut kun kahlata muita malleja läpi.

Lopulta natsasi, kun tajuntaan iski tuo Pikkurokokoo-malli.

Onneksi sitä sitten myös löytyi heti tehtaalta <3

Se tapeteista nyt. Ei tästä ole tulossa remppablogia,

mutta muutaman postauksen asialle silti suon. Koska tämä

on osa unelmakarttaani - se että nyt on oma, mieleinen koti.

 Ja suon ajatuksen myös siksi, että tämä pieni projekti on

todistanut sen, etten ole remppaihmisiä. En vain ole, tai

olen vain niin laiska. Mutta osaksi siksi, että minun on

vaikea kestää keskeneräisyyttä. Olen liian kärsimätön.

Haluaisin heti valmista. Mutta tätähän minä olen itselleni

hokenut. Rempan aikana tuli kuitenkin ajatus, että ehkä

minäkin voisin oppia remppailua - tai ensin oppia haluta

rempata. Että entä jos se olisikin mukavaa.

No tähän remppaan se into ei ehtinyt, onneksi puoliso

halusi panostaa omin kätösin asiaan. Mutta tajusin, että

ehkä on aika taas avartaa mieltä. Se on paikallaan myös

tämän upean pihan kanssa, jossa on kukkia ja pensaita

- joita ei unelmieni pihassa nurmikon rinnalla ole. Koska

en omaa viherpeukaloa. Ja jälleen, kärsivällisyyteni ei

kestä kykkimistä ja nypläämistä. Mutta annan aikaa.

Katselen ainakin tämän kesän ennen kuin ryhdyn

radikaaliin muutoksiin. Ehkä minä tykästynkin. Ehkä.