Voimallinen ilta

Uskon hyvään ja kauneuteen.
Uskon siihen, että jokin Korkeampi voima
täällä meidän yllä on. Uskon ajatusten
voimaan, visualisointiin. Uskon vetovoimaan,
pyrkimykseen. Uskon, että minun on helpompi
olla kun en yksin yritä kaikkea ratkoa, vaan
voin luovuttaa asioita näkymättömälle, sille
Korkeammalle. Harrastan yksinpuhelua tuonne 
yläkertaan päin - pyydän, toivon, kiitän;
joskus valitan, purnaan, huudan.
Yhä enemmän pyrin kiittämään.
Mutta tahdon vahvistaa uskoani. 
Sitä luottamusta elämän kulkuun.
Tahdon osata paremmin luovuttaa, kun
sen aika on ja Uskoa, kun epäily nousee.
Tahdon oppia hiljentymään vielä paremmin,
kuuntelemaan sisintä, intuition ääntä.
Ottaa vastaan ohjausta, vinkkejä, viestejä.
Tahdon olla joskus analysoimatta
ja vain kokea hyvältä tuntuvia asioita.
Sellaisiakin mitä en voi nähdä, mutta
joiden ajatteleminen saa minut hymyilemään.
Joista tulee hyvä, rauhallinen tunne sisälle.
Viime viikonloppuna vietinkin parituntisen naisporukassa,
metsän laidalla hirsiseinien syleilyssä. Voimaantuen,
herkistyen ja saaden sielulle ravintoa...
...Kirsi Rannon ja Pyhä Enkelipuutarha-konsertin tiimoilta.
Ihana ilta.
Kaunis ääni, ihana tunnelma, 
ihania lauluja ja pianon kauniit soinnut.
Ja kertakaikkisen valovoimainen Kirsi. Jos jossakin
ihmisessä on Valoa, niin hänessä ainakin <3
Ja niin läsnä, että itselläkin oli helppo olla.
 Ilta teki hyvää. Nukkumaan mennessä soi laulut päässä.
Varsinkin Juuri nyt on kaikki hyvin... Sama jatkui aamulla.
Olenkin aiemmin sivulauseissa kertonut lukevani Kirsin
kirjat, jotka antoivat lohtua ja toivat hyvää mieltä.
Nyt kotiutin viimeisimmän ihan omaksi ja pikku hiljaa
olen sitä taas tapaillut, post-it lappujen kera. Niihin
kirjaan lyhyin sanoin toiveita ja visioita, joita
kirja nostattaa pintaan <3 Musiikillista rauhaa
tankkaan mm. Kirsin pianomusiikkia sisältävästä levystä.
Syvä huokaus elämän kauneudelle...

Nyt jyllääkin melkoinen prosessi oman naiseuden osalta.
Matka Jumalattaruutta kohti alkakoon ;)
<3

5 kommenttia

  1. Ihana tunnelma kuvista välittyy ♡
    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  2. Samoin, tunnelma ihan käsin kosketeltavissa. Hienoja sanoja, piti ihan ajatuksen kanssa lukea. Samoin kuvat, tunnelmallisia.

    VastaaPoista
  3. Wau... minä olin eilen myös Kirsin enkelipuutarha konsertissa, ihana konsertti! Ja kaikkea ei edes saa sanoiksi puettua <3. Luin keväällä tuon Kirsin toisen kirjan ja väkisin oma matka kohti jumalattaruutta alkoi... :). Kauniit kuvat ja ihana postaus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei tosiaankaan saa :) <3 Ja tosiaan, siltä en suoraan sanoen voinut minäkään välttyä että käänsin katseeni omaan naiseuteen - joka jollainlailla "hunningolla" on :)

      Poista

Kommenttisi tuo minulle suuresti iloa! :)