Rakastan sinua

Minä rakastan sinua.
Tavallaan helpot sanat, eihän niissä pitäisi
olla mitään vaikeaa. Niin, ei pitäisi.

Nuorena, kun olin rakkauden huumassa. (Oikeastaan
oikein kunnolla ja palavasti vain kerran. Ja siitä
syntyi pikku hiljaa parisuhde.) Mutta silloin
rakkauden julistaminen oli helppoa. Minä
rakastan sinua oli helppo sanoa ja kirjoittaa.
Ja tässa tapauksessa sanat kyllä löytävät
tiensä ulos yhä edelleen, joskaan ei ehkä
niin usein eikä ehkä niin siirappisena.

Kun saimme esikoisen, kuulin miehen sanovan
useinkin tyttärellemme Isi rakastaa sinua.
Minä tavallaan kadehdin. Jostain syystä minun
oli vaikeaa muodostaa huulille niitä sanoja.

Äiti rakastaa sinua. Niitä hiljaa makustelin.

Mieheni esimerkistä aloin kuiskimaan noita
kauniita sanoja tyttäreni korvaan, silloin kun
olimme kahdestaan. Jatkoin samaa seuraavan ja nyt
tämän kuopuksen kohdalla. Äiti rakastaa sinua.
Se alkoi tulla ulos luontevammin.

Nyt huomaan, että kun talossa on kaksi nuorta, niin

Äiti rakastaa sinua on jäänyt vähälle. Ellei jopa pois.

Havahduin vasta siihen pohdintaan, että kuinka

ilmaisen näille teineille rakkautta? Eskarilaiselle

se toteutuu kyllä melkein päivittäin nukkumaan mennessä.

Juuri noiden sanojen kautta. Mutta jostain syystä ne

sanat ovat teinien kohdalla alkaneet takellella taas

kurkussa. Ehkäpä sen vuoksi, kun niitä ei ole sanonut

taas vähän aikaan ja osaksi siksi, että sellainen

pusuttelu- ja halaushetket ovat jääneet vähiin.

Mutta haluaisin, että ne tulisivat sujuvasti.

 

Mikä voi olla sanoissa niin vaikeaa, noin kauniissa

sanoissa. Senkun sanoisi vain ulos, vaikka vastapuoli

murahtelisi. Niin, niin minä teen.

Onhan se rakkauden osoittaminen ja välittäminen
paljon muutakin kuin sanoja, ehkä enemmän juuri sitä
arjen toimintaa. Mutta kuinka paljon saan välitettyä
sitä tuntemusta lapsille, varsinkin jo-niin-isoille.

Sitä olen pohtinut. Mutta olen myös antanut armoa
itselleni siinä, että vaikken sanoisi Rakastan sinua,
niin käytän kuitenkin sanoja Olet rakas. Watch Appissa
lähetän sydämiä ja suukkoja. Yhä enemmän haluan kuitenkin
vielä panostaa siihen näyttämiseen. Tehdä voileivät peli-
reissuun, yllättää jotenkin, tehdä herkkuruokaa, puhua
nätisti, kannustaa ja rohkaista, kertoa että ovat
arvokkaita ja tärkeitä. Hieroa kipeitä jalkoja,
silittää ohi mennen. Ja kertoa, että olen
kiitollinen heistä.

Tässä on petrattavaa <3