Rakastan sinua

Minä rakastan sinua.
Tavallaan helpot sanat, eihän niissä pitäisi
olla mitään vaikeaa. Niin, ei pitäisi.

Nuorena, kun olin rakkauden huumassa. (Oikeastaan
oikein kunnolla ja palavasti vain kerran. Ja siitä
syntyi pikku hiljaa parisuhde.) Mutta silloin
rakkauden julistaminen oli helppoa. Minä
rakastan sinua oli helppo sanoa ja kirjoittaa.
Ja tässa tapauksessa sanat kyllä löytävät
tiensä ulos yhä edelleen, joskaan ei ehkä
niin usein eikä ehkä niin siirappisena.
Kun saimme esikoisen, kuulin miehen sanovan
useinkin tyttärellemme Isi rakastaa sinua.
Minä tavallaan kadehdin. Jostain syystä minun
oli vaikeaa muodostaa huulille niitä sanoja.

Äiti rakastaa sinua. Niitä hiljaa makustelin.

Mieheni esimerkistä aloin kuiskimaan noita
kauniita sanoja tyttäreni korvaan, silloin kun
olimme kahdestaan. Jatkoin samaa seuraavan ja nyt
tämän kuopuksen kohdalla. Äiti rakastaa sinua.
Se alkoi tulla ulos luontevammin.
Nyt huomaan, että kun talossa on kaksi nuorta, niin
Äiti rakastaa sinua on jäänyt vähälle. Ellei jopa pois.

Havahduin vasta siihen pohdintaan, että kuinka
ilmaisen näille teineille rakkautta? Eskarilaiselle
se toteutuu kyllä melkein päivittäin nukkumaan mennessä.
Juuri noiden sanojen kautta. Mutta jostain syystä ne
sanat ovat teinien kohdalla alkaneet takellella taas
kurkussa. Ehkäpä sen vuoksi, kun niitä ei ole sanonut
taas vähän aikaan ja osaksi siksi, että sellainen
pusuttelu- ja halaushetket ovat jääneet vähiin.
Mutta haluaisin, että ne tulisivat sujuvasti.
 
Mikä voi olla sanoissa niin vaikeaa, noin kauniissa
sanoissa. Senkun sanoisi vain ulos, vaikka vastapuoli
murahtelisi. Niin, niin minä teen.
Onhan se rakkauden osoittaminen ja välittäminen
paljon muutakin kuin sanoja, ehkä enemmän juuri sitä
arjen toimintaa. Mutta kuinka paljon saan välitettyä
sitä tuntemusta lapsille, varsinkin jo-niin-isoille.

Sitä olen pohtinut. Mutta olen myös antanut armoa
itselleni siinä, että vaikken sanoisi Rakastan sinua,
niin käytän kuitenkin sanoja Olet rakas. Watch Appissa
lähetän sydämiä ja suukkoja. Yhä enemmän haluan kuitenkin
vielä panostaa siihen näyttämiseen. Tehdä voileivät peli-
reissuun, yllättää jotenkin, tehdä herkkuruokaa, puhua
nätisti, kannustaa ja rohkaista, kertoa että ovat
arvokkaita ja tärkeitä. Hieroa kipeitä jalkoja,
silittää ohi mennen. Ja kertoa, että olen
kiitollinen heistä.

Tässä on petrattavaa <3

10 kommenttia

  1. Pari vuotta sitten luin tyttären ainekirjoituksen "Millaisia ovat vanhempasi?". Silloin tajusin, että me tosiaan tehdään jotain oikein. Kirjoituksessa sanottiin, että vaikka äiti ja isä ovatkin välillä tiukkoja ja asettavat rajoja, niin niistä rajoista tiedän, että ne rakastaa mua oikeasti. Ne aina halaa ja sanoo, että rakastaa, mutta mun mielestä se näkyy muutenkin meidän perheessä aina.
    Voiko tämän ihanammin kirjoittaa? Ei minusta, joten jatkan samalla tavalla. Rakkaudesta puhutaan ja se teoilla näytetään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin ihanasti kirjoitettu <3 <3 Olet todellakin toiminut oikein <3

      Poista
  2. Mä olen pienestä pitäen sanonut minille, rakastan sua ja edelleen joka päivä. Tottakai rakkautta näytetäää, mutta musta on myös ihana ilmaista se hänelle ja mini kertoo samaa minulle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä ne sanatkin on ihana ja tärkeä asia <3

      Poista
  3. Sama juttu täälläkin :)
    Kun lapset olivat pieniä, oli luontevampaa kertoa rakastavansa heitä. Nyt kun toinen on täysi-ikäinen ja toinen pian 16-vuotias, he varmaan ihmettelisivät mikä minuun on tullut, jos alkaisin laukomaan rakkauden tunnustuksia :D Varmaan vastaisivat, että "Äiti, kyllä me tiedetään".

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :) Tämä jotenkin helpotti minun sunnuntai-iltaa, kun äitiyden syyllisyyydessä jokseenkin vellouden :)

      Poista
  4. Tässä on kyllä asia, joka ei ensi alkuun tuntunut ollenkaan luontevalta. Häveten tunnustan kun jotenkin kuvittelee sen olevan äitiyden kanssa käsi kädessä kulkevaa. Huomaan mieltä vieläkin kaivelevan sen asian, että kun muksu syntyi ei ilotulitusraketit räjähdelleet, ei laulanut enkelikuoro eikä mikään pyhä kaikennielevä äitiys laskeutunut mun päälle. Olin vaan väsynyt. Ensin pakottamalla ja sitten luontevasti alkoi tulla äiti rakastaa sua kovasti. Joskus sattuu niitä hetkiä kun tuo 19 v ei vastaakkaan joo joo voitko lopettaa vaan vastaa. Silloin täytyy vähän tihruttaa salassa :D Nostan vähän nenääni pystyyn ja taputtelen itseäni olkapäille, tässä on asia jonka olen onnistunut muuttamaan omasta lapsuudenkodista saadusta mallista. Mitä vanhemmaksi lapsi käy niin sitä enemmän välittämisen näyttäminen on kyllä teoilla eikä sanoilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos hurjasti kommentista <3 Kyllä äitiyden -varsinkin alku- voi herättää monenmoisia tuntemuksia, turtumistakin. Itse olen jotenkin aina kipuillut sen kanssa, että en ole sellainen äiti, millaisen kuvan olen äitiyteen luonut.
      Ja aniharvoin meillä sanotaan takaisin rakkaus-sanoja - siis lapset - ja kun kuulen joidenkin sanovan, tunnen kateuden piston :) Ja varmasti ihana hetki, kun toinen vastaakin <3
      Kiitos vielä <3

      Poista
  5. Ihana teksti!! Meilläkin viljellään tuota paljon ja lapsetkik viljelevät rakkaudentunnustuksia. Mutta entä isommille lapsille - en olekaan vielä tullut ajatelleeksi! Vaikutta siltä että olet ihan oikealla tiellä!

    VastaaPoista

Kommenttisi tuo minulle suuresti iloa! :)