Viime aikoina

Viime aikoina olen Instagramin puolella miettinyt mm. sitä

...että joskus käy niin, että huomaa lyövänsä päätään samaan petäjään, kuten monesti aiemmin - ja tuloksetta. Ja sitten saa saman päänsäryn. Sitten tekisi mieli lyödä vähän enemmän ja puuskahtaa "typerä nainen".

Mutta sitten armoa. Semmoisia ne oppipolut välillä on - tarttee kompuroida useamman kerran, ennen kuin oppi menee perille asti. Aina välillä on hyvä mennä metsään. Sieltä saattaa löytää sen oikean juurevan puun, johon ei tarvi päätään paukuttaa, vaan sitä voi kiitollisuudella halata.

...kuinka minulle on tärkeää päästä säännöllisesti avaraan maisemaan, jossa voin hengitellä niin isosti kuin haluan, puhua ääneen, niin että kukaan ei kuule. Kesäisin kaipaan meren äärelle, jota meillä päin ei ole - silloin kaipuuta paikkaa järvi.

Kun minulle tekee jokin oikein kipeää, sen lisäksi, että haluan puhua ja kirjoittaa, tarvitsen myös aikaa yksin. Minun on tarpeen hiukan käpertyä ja nuolla haavaani itsekseen. Olla lähellä luontoa.

Ennen osannut hyödyntää luontoa, en tällä tavoin. Mutta onneksi nyt pystyn.

...kuinka minä olen ollut huono omien rajojen asettamisessa joidenkin asioiden suhteen (ja opettelen edelleen). Olen suojellut itseäni kivulta. Kivulta, jota kuitenkin olen tuntenut.

Olen päättänyt pitää rajani, ja sitten toistuvasti joustanut niistä - mikä tietysti on hyväkin asia, mutta joissakin asioissa huono juttu. Asioiden näkeminen eri puolilta on mielestäni hyvä juttu. Mutta sitten siinä on kääntöpuolensa - kun aina vain ymmärtää sitä ja tätä, saattaa hukata omat rajat ja ääriviivat.

Joskus on hyvä pysähtyä kuuntelemaan itseään. Tunnustella missä menee omat rajat, onko niiden sisäpuolella asioita, joita ei sinne haluaisi. Jos avaa omia portteja sieltä ja täältä, ja on tukehtua, niin mikä itsessä saa tekemään niin? Pelko siitä, että hylätään? Että ei hyväksytä? Syntyy konflikti, johon ei ole valmis? Vai jokin ihan muu?

Rajojen asettaminen on rakkautta. Ei sen tarvitse olla itsepäistä puuskassa seisomista, näköalattomuutta ja joustamattomuutta. Se on omien arvojen, tunteiden, näkemysten jne kunnioittamista. Joskus se on karehtumista - "tässä menee raja".

Jos suljet silmäsi, ja kuvittelet piirtäväsi rajat ympärillesi, niin missä kohtaa ne menisi, millaisia asioita rajojen sisällä on, millaisia ulkopuolella, missä kohtaa rajat joustaa, missä kohtaa on heikko kohta.

Jos ojennat kätesi ja pyörit ympyrää, onko sinulla siihen tilaa, vai lyötkö kätesi johonkin, johonkuhun. Piirrä mielessäsi sinun ääriviivat ja tonttisi rajat, sinä saat tehdä niin.