Voimakuvani

Taidetta on monenlaista. Taide on katsojan silmässä - mikä on minulle taidetta, ei välttämättä ole sitä toiselle. Taiteen avulla voi kertoa monia asioita, vaikuttaa. Taidetta voi katsoa monella eri tavalla. Se voi herättää monenlaisia tunteita - tai olla vaikuttamatta milläänlailla.

Minä ihailen monia taiteen tekijöitä - erityisestä lähellä on tanssi-ilmaisu, teatteri ja viime aikoina kuvailmaisu. Ja ehdottomasti myös kirjallisuuden luojat! Voisi oikeastaan sanoa, että arvostan ja ihailen luovan alan tekijöitä ylipäänsä. Osan taiteen jälki herättää tuntemuksia, osa ei. 

Viime vuosina olen alkanut kiinnittää huomiota kuvataiteeseen. Ja ihastunut kovasti. Olen katsonut maalauksia tarkemmin, löytänyt joistakin tunnekokemuksen. Ihastunut, löytänyt jonkin sisäisen kohdan. Olen katsonut, yrittänyt hahmottaa siveltimen reittiä, tapaa tehdä. Haluaisin oppia maalaamaan. En konkretiaa, mutta intuitiolla. Antaa siveltimen viedä, tunteen ohjata. Luoda väreillä kokemuksen. Luoda voimakuvia. Se on visio, mutta ei vielä elävä.

Sen sijaan eläviä on monien lahjakkaiden taitelijoiden tekemät kuvat. Olen ihastellut mm. Sannatuotteen  maalauksia. Useaan kertaan olen katsonut utuisia, rauhoittavia maisemamaalauksia. Niissä on jotain pysäyttävää. Toiveissa on ollut saada omalle seinälle "voimamaisema, voimakuva". Ja sellaisen päädyinkin tilaamaan Sannalta, yhteistyö-hintaan.

Tässä se nyt on. Yksi minun voimamaisemista, voimakuvistani. Maisema, jossa on rauha ja rakkaus. Siinä on luottamus siihen, että elämä kantaa. Kaiken ei tarvitse olla tarkkarajaista, vaan elämä saa olla myös utuista. Sellaista hiljaista utua, hiljalleen tuudittavaa. Tässä on sitä. Tämä on minun lohdun tuoja, juurruttaja. Istun alas, hengitän ja kerron itselleni: Kaikki on hyvin, luota elämän virtaan.




14 kommenttia

  1. Voi miten kaunis maalaus! Ja ihana on myös se sanoma, minkä se sinulle antaa <3

    VastaaPoista
  2. Mielettömän kaunis taulu! Onnea hienosta hankinnasta. :) Maalaaminen on kyllä mitä parhainta stressin ja tunteiden purkua, etenkin se intuitiomaalaus. Sitä pitäisi vaan muistaa tehdä useammin... :) Ylipäätään taide on monesti todella koskettavaa, oli se sitten missä muodossa tahansa. Parasta on se, kun sitä katsoessa/kuunnellessa tulee kyyneleet silmiin - ja tuntee olevansa läsnä joka solullaan. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :)

      Totta, se kun oikeasti tuntee taiteen joka solulla <3

      Poista
  3. Tosi unenomainen teos, josta voi nipin napin hahmottaa jotain tarkkaa. Hieno hankinta, Katja!

    VastaaPoista

Kommenttisi tuo minulle suuresti iloa! :)