Kohdat mitkä eivät kiillä

 Maailmaa parantaa vaikka se, että saa pienen irtioton arjesta. Olla vain
luonnon lähellä, rantasaunan lämmössä heittää harteilta huolia, ikkunasta
ihailla luomumaisemaa, vaihtaa sanoja, tirauttaa kyyneltä, puida nyrkkiä.

Nyt sieltä löytyi - jälleen - armottomuus. Voi armottomuus.
Joskus sitä riittää. Ja sitten tuntuu, että ei taas riitäkään.
 Istuessani ystävän kanssa paljussa, havahduimme miettimään, miten paljon
on asioita joista kantaa lastia harteilla. Ja niin moni nainen jakaa tämän
saman taakan. 

Miten nauttia elämästä, jos ajatusralli kuulostaa vaikkapa tälläiseltä:

Minua hävettää, jos koti on kaaoksessa vieraiden tullessa. Suusta lipsahtaa
se sama virsi, että anteeksi täällä on tällainen kaaos, en ole ehtinyt siivota.

Voi voi, mitään kahvileipää ei ole nyt tarjota, ei sitä ole saanut leivottua.

En minä ehdi olla ystäviin niin paljon yhteyksissä kuin hyvän ystävän kuuluisi.

Minun pitäisi osata olla parempi äiti. Ongelmat ovat minun vika.

Pitäisi liikkua enemmän, naapurin Lissukin on aina niin tehokas. Tuntuu,
että pitäisi olla timmimpi, tällainen roikkuva takapuoli on luuserin merkki.

Pitäisi syödä terveellisemmin ja monipuolisemmin.

Pitäisi jaksaa aktiivisemmin pitää huolta parisuhteesta, puolisosta, peittojen
heiluttelusta. Pitäisi ottaa omaa aikaa, osata olla sopivan itsekäs, mutta ei
kuitenkaan liian itsekäs, kun sitten iskee syyllisyys.
Vähän hävettää, miten monta löydän edelleen itsestäni. Pohdinnan paikka onkin
taas, että miksihän. Olenko huonompi, jos löysään ohjaksiani. Tipunko arvoasteikolla
jonnekin alemmaksi. Jos mietin, että tekisin asioita rakkaudesta, siitä syystä, että
niistä tulee hyvä olo, miten monessa asiassa sävy muuttuisi ja ote heltiäisi.
Koska eihän tuollaisissa ajatusralleissa, kireyksissä, ole hippustakaan lempeyttä
mukana. Tuohan on sellaista suorittavaa, natsimeininkiä. Ei se ole elämistä.
Se on eläimellistä. 

Mitä sitä pakenee. Itseään? Kun saattaisi nähdä millainen minä olenkaan?
Saattaisi nähdä sen, mitä niin kovasti yrittää piilottaa. Niitä haavoja?

Näin, ihan näin vaan. Miltä se tuntuisi. Onko se nyt niin pakoa vaativa.
Jos antaisi kodin olla nyt sekaisin, sinnillä, kun vieraat tulee. Kuulostella
mitä se nostaa, sitä sisäistä kaaosta, josta saattaisi seurata vaikka itkukin.

Mutta uuden oppimista, hyväksymistä. Minä olen nyt tällainen.  Elämäni
on nyt tällainen. Kun lopulta se on kuitenkin ok - eikä se ole hunningolla.
Kun se on sellaista perussettiä. Kaikkea on aikalailla sopivasti. Ja silti
yrittää vielä vähän hioa. Jos olen tällaisena, lakkaisiko joku hyväksymästä
minut. Jos lakkaisi, se saisi mennä. Vieköön kiiltokuvan mennessään.

Onneksi on heitäkin, jotka ovat osanneet heittää taakan pois tai
eivät ole koskaan omaksuneet sellaista itseensä. He näyttävät keveiltä
ja onnellisilta. Siihenhän minäkin pyrin, yhä enemmän siihen olotilaan.
Että olisin mahdollisimman keveä. Ja rakastaisin niitäkin kohtia,
mitkä eivät aina kiillä. Niin. Tällä taas mennään.

12 kommenttia

  1. Voi miten moni listaamasi asia pyörii myös omassa mielessäni. Juuri hermoilin, kun siskoni päätti tulla yllätysvierailulle ja meillä oli vaatteita tuolin päällä. Naurettavaa, sehän on minun siskoni.
    Pitäisi oppia rentoutumaan, jos sotkut ei haittaa emäntää, miksi ne häiritsisivät vierasta.
    Ihana postaus <3

    VastaaPoista
  2. Niin totta ja viisasta tuo kaikki. Kyllä niitä taakkoja on, ja suurin osa on täysin turhia. Jos heittäisi heti maanantain kunniaksi ainakin sen taakan, ettei pyytele anteeksi olemassaoloaan, kahvileivättömyyttä, "huonoa" tukkaa, väärää sanamuotoa tai muuta sellaista. Kuljetaan pää pystyssä ja sydän avoinna :) Ihanaa viikkoa!

    VastaaPoista
  3. Voi, miten samaistun ajatuksiisi. Monesta kohdasta löysin myös itseni. Kunpa sitä osaisi vähän enemmän hellittää. :)

    VastaaPoista
  4. Ihana uusi blogilöytö ja miten hienosti kirjoitat. Ajatuksia jotka kohtaavat ja viisauksia jotka ovat täysin totta. Ilolla jään lukemaan blogiasi ja jos ehdit piipahda kylässä joskus www.willalemmelle.blogspot.fi

    Ihanaa syksyä!

    VastaaPoista

Kommenttisi tuo minulle suuresti iloa! :)