On heitä. On meitä.

On heitä, jotka ovat tyytyväisiä siihen mitä on.
Siihen perusarkeen ja siihen työpaikkaan, joka ollut
aina, tai melkein aina. Heillä on tutut, turvalliset
rutiinit ja elämää soljuu nätisti eteenpäin. He ovat
onnellisia kaikesta siitä. He eivät kurkottele tähtiä
taivaalta, vaan ihastelevat niitä sydän sykkyrällä.
On heitä, jotka elävät tasaista arkea. Lompsivat joka
päivä siihen samaan, tuttuun työhön. Toistavat samoja
rutiineja päivästä toiseen. Mutta eivät nauti siitä.
He ehkä valittavat siitä, syyttävät maailmankaikkeutta
siitä että ovat syntyneet väärien tähtien alla eivätkä
usko että muutos olisi heille oli mahdollista. He jatkavat
kulkua kaihoisin, ehkä vihaisinkin mielin. Raahautuvat
töihin, mutta eivät saa siitä juuri mitään nautintoa.

He katsovat öisin tähtiä, haaveilevat koskettavansa
niitä, mutta eivät lamaannukseltaan pysty tai halua
etsiä tikkaita. Eivätkä kokeile hypätä, ei pinota
kirjapinoja korokkeiksi, eivätkä kokeile vetovoimalla
saada tähtiä luokseen. Heillä on ehkä toiveita, salaisia
unelmia, mutta heillä ei ole energiaa, uskoa tai lopulta
haluakaan edetä niiden kanssa mihinkään. He vain kulkevat
eteenpäin pysyäkseen hengissä, ei kokeakseen elämää.
Sitten on heitä, jotka haluavat kokea, elää mahdollisimman
paljon. He kaipaavat uusia tuulia, vaihtelua, elämyksiä.
He tylsistyvät tasapaksussa arjessa, turhautuvat jos
eivät saa tehdä sydämen intohimoja. He eivät halua kulkea
töihin pelkästään velvollisuudesta, siksi että leipää on
pöytään saatava. He haluavat nauttia siitä, tuoda siihen
jotain uutta twistiä. He haluavat ideoida, innostua ja
tehdä tätä muiden kanssa. Sellaiset jutut saavat heidät
lentoon. He kurkottelevat tähtiä, kehittelevät eri
keinoja millä päästä lähemmäksi omia tavoitteita. Koska
niitähän heillä on, tavoitteita ja unelmia.
Tähän voi liittyä sitä, että se tasainen arki saa ahdistumaan.
Paikallaan olo on hankalaa. Aina pitäisi olla jotain meneillään,
tapahtua jotain. Oikein missään ei lopulta ole tyytyväinen olo.
Mutta voi se olla myös levollista. Sitä, että nauttii tästä
elämästä silti, tässä hetkessä on hyvä olla. Vaikka pursuaa
ideoita ja haluaisi kokea niin paljon, niin silti on
mahdollista olla jalat maassa - vaikka lentopyrähdyksiä
välillä tekisikin. Mutta silti sisällä elää se vahva halu
kokea elämää sen monimuotoisuudessa. Nähdä monia eri
kulmia. Käyttää elämä hyvällä tavalla puhki.
Minä tavallaan ihailen ihmisiä, jotka kuuluvat tuohon
ylimpään hahmotelmaani. Hahmotelmiahan saisi toki luotua
yhtä monta kuin on ihmistäkin, mutta nuo nyt on niin
kuin karkeita versioita. Ja monestihan se on seilausta
noiden välillä. Joillakin voi olla persoonassa enemmän
taipumuksia jonkin hahmotelman tyyppiseen, mutta välillä
elämä pyöräyttää asioita niin, että mennään laidasta
toiseen ja välillä marmatetaan. Mutta tähtien kurkottelu
puuskassa minä joskus mietin, että kunpa nyt "vain" olisin
sellainen elämän ihastelija. Ilman sen kummempia haluja
toteuttaa itseäni. (Tämän ei ole tarkoitus kuulostaa
vähättelyltä, vaan täysin positiivisessa kuvassa tätä
ajattelen.)
Vaan kun en minä taida olla. Huomaan kyllä uskomuksen, jonka
mukaan juuri tuo ylin hahmotelma olisi se oikea "kunnollisille
ihmisille", mutta se ei vaan sovi minuun. Ja minusta tuntuu,
että koko ajan annan itselleni enemmän lupaa olla se vallaton
sielu. Jos sielu haluaa toteuttaa itseään, ahmia kokemuksia,
niin mitäpäs sitä estämään. Kunhan se ei estä minua
nauttimasta tästä arjesta. Vaikka sitä tasapainoiluahan
tämä välillä, vielä, on. Kun meinaa tukahtua, kun olisi
niin paljon koettavaa. 
Yhä enemmän ammennan itseeni virtaa ihmisistä, joiden näen
toteuttavan itseään. Ja joiden näen nauttivan siitä. Jotka
rohkaisevat muita. Niillä minä buustaan itseäni.
Ja aika ajoin törmään ajatukseen, jonka sain kuulla ja josta
olin itseasiassa yllättynyt, koska en ollut ajatellut,
että joku näkee minut niin selkeästi. Tosin itsekin vasta
sitten oikein havahduin siihen - että niin se on!

Se kommentti koski omin sanoin muotoiltuna juuri sitä,
minun sydän haluaa tehdä asioita, joita kohtaan
tunnen paloa - että kovin kauaa en jaksaisi tehdä
työtä vain rahan vuoksi, vain turvallisuuden tunteen
vuoksi. En pystyisi elämään, jos minut lokeroitaisiin
johonkin tiukkaan kaavaan, josta ei saa poiketa.

En enää pystyisi, nyt kun tuli sisälläni on
alkanut roihuamaan.

23 kommenttia

  1. Ihana kirjoitus! Vaikea sanoa kumpaan ryhmään itse kuuluisi! Ehkä vähän molempia minusta löytyy!! :))

    IHanaa loppuviikkoa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, harvapa se ehkä on ehdottomasti kumpaakaan :) Ihanaa viikkoa sinullekin <3

      Poista
  2. Ihana ihana teksti! Tämä niin kolahti ♥ Minä olen yleensä se arjessa tallustaja, joka välillä marmattaa kaikesta ja kokee olevansa ihan väärässä elämässäkin. Toisinaan solahdan tuohon ylimpään tyyppiin, joka on juuri siitä samasta arjesta kuitenkin ihan kiitollinen ja siihen tyytyväinen. Ja joskus tekisi mieli vähän kurkotella tähtiä - jos vain tietäisi mitä tähtiä, niitä on niin paljon...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kuulla <3
      Tunnistan minäkin tuon marmattajan ;) Ehkä se on tasapainoilua juuri noiden välillä tämä elämä.

      Poista
  3. Minä haluaisin useammin päästä toteuttamaan itseäni, mutta tylsänä vaan en uskalla irtautua työstä ja taatusta toimeentulosta. Ehkä en siis ole valmis vielä uuteen alkuun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toimeentulo on tärkeä ja sepä se on itselläkin, että vaikka tekisi mieli heittäytyä ihan hulluksi, niin ei uskalla, kun on muitakin ruokittavia kuin itseni. Mutta tähtiä voi kurkotella turvatun toimeentulon rinnalla <3

      Poista
  4. Minunkin sisälläni palaa se roihu.Katkaista ne marionetten langat ja juosta sinne, missä ainakin haaveissani uskon olevani onnellinen.Jättää tämä tylsä rutiini ja katsoa, kannattiko.Löydän jatkuvasti edestäni tekstejä,ajatelmia ja kuvia,jotka tukevat uskaltamista.Tiedän, että eivät ne luokseni löydä, vaan minä etsin niitä.Imen voimaa joka taholta uskaltaa.Toivon, että oikea päivä tulee pian.Tämä oman elämänonnen sivuuttaminen on surullista.Hieno postaus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin uskon, että ne ajatelmat yms tulevat tilauksesta eteemme. Silmieni ympärillä pyörii tekstejä, jotka liittyvät samaan teemaan - eivätkä ne varmasti ole sattumaa :)
      Joku päivä se sinun roihusi pääsee täyteen voimaansa - olet antanut itsellesi luvan unelmoida ja joku kerta edessäsi on ovi, joka voi muuttaa paljon. Ellei kaiken :)

      Poista
  5. Mulla on nyt sellainen vaihe, että haluaisin jättää vanhan (tai siis nykyisen) taakse ja hypätä johonkin uuteen, josta haaveilen. Mutta ikävä kyllä, en taida enää itsekään tietää, mikä se mun unelma on. Se oli kertaalleen olemassa, mutta kadotin sen. Tai oikeastaan totesin, että se ei ehkä sittenkään ollut se mikä olin kuvitellut ja halunnut sen olevan.
    Lottovoitto vois auttaa asiaa :). Olis enemmän kokeilun varaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uskon, että se vielä selkiintyy silmiisi ja sydämeesi <3
      Kyllä, lottovoitto auttaisi montaa asiaa ;)

      Poista
  6. Hmm, laittoi miettimään.
    Unelmoidahan aina voi ja pitääkin. Välillä tilanteet tupsahtaa eteen ihan vahingossa ja välillä niiden eteen joutuu tekemään työtä ihan urakalla.

    VastaaPoista
  7. Minulla on tapana elää tyytyväistä elämää ja olla kiinni hetkessä, mutta myös nähdä paljon. Sopivasti toimintaa, niin ei kerkiä sammaloitumaan. Kiitos upeasta tekstistä :)

    VastaaPoista
  8. Ihanasti osaa sanoiksi pukea kaiken tuon joka on niin totta! Ihanaa viikonloppua, muistetaan elää ♥

    VastaaPoista
  9. Todella hyvä postaus.
    Voisin arvioida, että tällä hetkellä 60% minusta kuuluu tuohon ylimpään hahmotelmaan ja 40% alimpaan.
    Mukavaa loppuviikkoa ♥︎

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Se kuulostaa hyvältä suhdanneelta <3 Ihanaa loppuviikkoa sinullekin.

      Poista
  10. Hmmm....tätä piti oikein miettiä ajan kanssa. Olen melkoisen varma siitä, että kutakuinkin sixtyfifty kuulun sekä tuohon ylimpään että alimpaan hahmotelmaan ;) Tavoitteita varsinkin työn suhteen on, ja vaikka kuinka paljon, unelmia on vielä sitäkin enemmän koskien kaikkia elämän osa-alueita, mutta loppujen lopuksi aika lailla tasaista arkea täällä kuitenkin pääasiassa eletään ja ollaan siihen yleensä hyvinkin tyytyväisiä. Joskus se ahdistus kuitenkin iskee ja silloin sitä tuntee olevansa täysin tuuliajolla, ihan hukassa omassa elämässään.
    Ikuista tasapainottelua tämä ihmisen kulku täällä maan päällä taitaa olla ;)
    Aivan ihana ja todella mielenkiintoinen postaus ♥︎
    Helmihetkiä ja valonpilkahduksia viikonloppuusi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :) Minullakin se aaltoilee - välillä ykkönen on se juttu ja maltan olla rauhassa, sitten välillä vähän marmatan ja sitten olen ihan liekeissä yrittäen kuitenkin juurruuttaa itseäni tähän hetkeen :) Tasainen arki ja siitä tyytyväisyys on ihana juttu <3 Ja totta, tasapainoiluahan tämä tulee varmasti jollainlailla aina olemaan. Ihanaa viikonloppua <3

      Poista
  11. Voi kun olisin heitä. Tuntuu, että elämä olisi paljon helpompaa. Olisi hyvä, kun osaisi tyytyä. Mutta, kun kuulun meihin, jotka aina haluavat elämyksiä. Töissäkin käyn enemmän itseni toteuttamisen takia kuin palkkapussin takia. Toki palkkapussi on tärkeä, mutta tärkeämpää on se, että saa tehdä mieluisiaan asioita, sellaisia, joissa näkee oman kätensä jäljen. Jos osaisin tyytyä perusjuttuihin, olisi mieleni varmasti rauhallisempi. Onneksi osaan olla joihinkin asioihin elämässä tyytyväinen ja nauttia niistä ettei kaikissa asioissa tarvitse yhtäaikaa olla miettimässä että miten tätä parantaisi ja miten tästä saisi enemmän irti...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa moni asia tutulta :) Kuulostaa ihanalta sinun työsi <3

      Poista

Kommenttisi tuo minulle suuresti iloa! :)