Linssin kääntäminen ulospäin

Tämän vuoden Vain elämää-sarjan seuraaminen on jäänyt vähiin,
mutta viime jaksoa satuin katsomaan hetken. Jaksossa Antti
Tuisku vei porukan metsään ja antoi siellä tehtävän.
Jokaiselle jaettiin lappu, jossa luki jokin "tunnetila".
Yhdessä luki mm. ikionnellinen. Ja se piti sitten kuvata,
etsiä metsästä sellainen "kohta" - selfietä ei saanut
ottaa. Jopas se oli vallan ihana idea. Tuota pitäisikin
käyttää. Sanni totesi hyvin, että tässä selfieiden
maailmassa joutuikin havahtumaan itsensä sijaan
katsomaan ympärilleen. Pysähdyin ajattelemaan asiaa.
Onhan se nykyään paljon sitä, että itseään kuvataan siellä
ja täällä, silleen ja tälleen. Omaan ulkonäköön kiinnitetään
huomiota, kuvia tarkastellaan syvästi ja toistoja otetaan
niin kauan, että hyvä otos syntyy. Ei niissä/näissä selfieissä
mitään vikaa ole tai että halutaan näyttää vaikkapa kauniilta
kuvissa (itsekin melkoisen ronkeli olen omien kuvien suhteen).

Mutta jos siinä samalla elämä lipuu ohi/jää kokematta oikeasti
jotain ikimuistoista/muut ihmiset jäävät huomaamatta, niin 
silloin lienee syytä hiljentää. Katsoakin enemmän muita; mitä
heille kuuluu, minkälaisia tunnetiloja heistä meille välittyy.
Mitä heistä voisimme tallettaa omalle "verkkokalvolle".

Ja voisi mennä metsään, katsoa mitä siellä näkyy. Mikä siellä on
valuvaa, myrskyisää, tyyntä, ikionnellista. Ikionnellisesta
JVG:n "tyyppi" saikin otettua kerrassaan ihanan kuvan
- kaksi hillankukkaa(?) vierekkäin, ikionnellisia kun saavat
vierekkäin väreillä. Tällaisia ihania juttuja voisi lähteä
kaupungillekin metsästämään.

Ehkei se elämä lipuile ohi selfieitä ottaessa, vähän saatoin
dramatisoida, mutta hiljentäminen ja erilaisten asioiden
etsiminen itsensä ulkopuoleltakin voi tehdä hurjan hyvää.
Ps. Jos haluat antaa minulle jonkin sanan, jota kuvata 
itseni ulkopuolelta, niin otan haasteen ilolla vastaan :)

10 kommenttia

  1. Vastaukset
    1. Kiitos :) Tätä etsiessä on "pakko" rauhoittua itsekin :)

      Poista
  2. Tää on oikeesti ihan ajattelun arvoinen aihe, todellakin! Sanaksi sulle antaisin likainen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, tuli heti mieleen että haluan löytää jotain likaista mutta kaunista :) Voi kun nämä on mukavia :)

      Poista
  3. Hyvä kirjoitus. Itse asiassa heti tuli mieleen tämä kuvasarja, joka tällä viikolla on kiertänyt somessakin: http://www.huffingtonpost.co.uk/2015/10/13/photographer-removes-technology-from-photos-to-show-tech-addiction_n_8281048.html Surullista jopa, sanoisin. Minä annan haasteeseen sanaksi turhautunut :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin törmäsin tuohon kuvasarjaan eilen - kuinka monen katse onkin hiukan alaspäin, kohti ruutua :/
      Turhautunut, hmmm, haastava :) Kiitos :)

      Poista
  4. Lähellä olisi sana mikä on tänään mielessä. Ollaan jouduttu olemaan puolison kanssa erillään eikä me olla totuttu. Miten monta kertaa päivässä sitä höpöttää toiselle jotain tai hilautuu kylkeen hakemaan huomiota. Nyt sen huomaa kun toinen on sairaalassa. Kun saan puolison kotiin muistan pitkään olla narisematta kaurapuuron värisistä päivistä, ne päivät on hyviä jos ei mitään muuta ole mielen päällä :)

    VastaaPoista

Kommenttisi tuo minulle suuresti iloa! :)