Kaikki mitä minussa on

Minulla taitaa olla jonkin asteen identiteetti-kriisi meneillään. Sellainen syväluotsinen Kuka ja millainen minä oikein olen?

Minussa on osia, joista voin olla tyytyväinen. Osia, jotka näkyvät ulospäin. Osia mitä paljolti olen. Mutta sitten on osia, joita en haluaisi näyttää, joista en haluaisi puhua, jotka haluaisin pyyhkäistä pois. 

Minussa on vahva halu olla hyvä ihminen. Kiltti ja sopeutuva. Sen parissa olen hyvin pitkälle elämää kulkenut. Ja en pidä sitä vain huonona asiana - maailma tarvitsee kilteyttä ja tietyltä osin sopeutumistakin. Mutta sille on varjopuolensa. Minun on ollut hankala hyväksyä sitä "ei niin kilttiä puolta". Sitä joka on käyttänyt huonosti, ollut jollekin ilkeä, loukannut toista, ollut itsekäs ja monia muita asioita. Tässä kriisissäni olen harmitellut tökeröitä, menneitä tekojani ja käytöstäni - aikuisuudessa, mutta myös lapsuuden ja nuoruuden kypsymisvaiheissa.

Pari päivää sitten kuulin vertaiskuvan, jota olen makustellut hartaasti - ihmisen elämä on kuin maa. Maasta kasvaa ihania kukkia, ravinnekkaita kasveja, meitä ruokkivia maukkaita yksilöitä, mutta sieltä kasvaa myös turhuuksia, pilalle menneitä, rikkaruohoja ja kauneuden valtaavia kurittomuuksia.
Niin, minussakin on se kukkanen, se mitä haluan ollakin. Mutta minussa on myös sitä rosoista, raastavaa ja tyytymätöntä. Minussa on niitä haittakasveja mitä en haluaisi olevan. Mutta niin se vain on, niilläkin on paikkansa. Eikä se tarkoita, että ne pitäisi päästää valtaan tai että ne olisivat aina valtaamassa tilaa, mutta joskus ne vain nostavat päätään. Ne yrittävät nousta ja nujertaa kauniisti kukoistavat kukat.

Mutta valtataisteluista huolimatta meidän on yhä uudelleen ja uudelleen ojennettava kaunis vartemme, annettava kauneuden näkyä ja jätettävä kurittomat rikkaruohot varjoomme. (Edit: Tai oltava se kuriton rikkakasvi koko komeudessa.) Edellisen postauksen teemalla siis eteenpäin, hyvää ja kaunista - sinussa ja minussa.

Ps. Yksi rikkaruohoni on nyt se, etten ole saanut arvottua vielä ekodödöä, mutta pian sen teen...

9 kommenttia

  1. Minä voisin olla voikukka. Herään henkiin keväällä, näytän ihan kivalta, vähän kuin miniauringolta, olen kuitenkin rikkakasvi ja maistunkin ihan karvaalta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, ihana vastaus <3 Miniaurinko ja karvas :D Mhh, mikähän minä olisin... Tätä täytyykin pohtia...:)

      Poista
    2. Niin ja tosiaan, rikkakasvikin voi kukoistaa <3

      Poista
  2. Vahvoja kuvia ja hienoa pohdintaa.Tuo Outin kommentti on myös mielestäni upea!Minäkin pystyn allekirjoittamaan monen monta lausettasi tässä postauksessa.Olen aina ollut kiltti ja sopeutuvainen,liiaksikin määrin.Vanhemmiten se sisäinen vahvuus,joka minussa kuitenkin on aina ollut on alkanut rehoittaa rikkaruohoa.Peittänyt ajoittain alleen sen kauniin ja herkän kukan,tukehduttanutkin sen melkein.Naureskelen lausumalle, että kilteistä tytöistä kasvaa vanhemmiten äkeitä naisia.Maailma koulii,lyö turpiin kunnolla,kyselet mitä saan vastalahjaksi kiltteydestäni tässä itsekkäässä maailmassa.Alat pitää puoliasi.Muut ovat tottuneet kilttiyteesi ja sinusta tulee hankala,oikea rikkaruohokeidas.Kunnes melkein kadotat itsesi ja haluat palata sen herkän ja kauniin kukan juurille takaisin.Niin kuin totesit,vaikeaa on välillä tämä itsensä kanssa oleminen ja tasapainoilu.
    Minä voisin haluta olla auringonkukka.Vahvana ja tasavertaisena kasvava suuressa kukkapellossa.😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, onhan se varmasti tasapainoilua rikkaruohojen ja kauniisti kukoistavien kukkien kanssa tämä elo :) Ihana tuo rikkaruohokeidas :D Ja jostain se voima on liiallisen kiltteyden irtisaamiseksi revittävä - vaikka äkeydestä :)

      Auringonkukka on niin kaunis ja tasapainoisen oloinen <3

      Poista
  3. Hyvä teksti :)
    Voisi ajatella niinkin, että luonnon monimuotoisuus on tärkeä juttu - ei pelkästään ne kauniit kasvit. Ja usein ne ovat rikkakasvit, jotka nostavat päänsä pystyyn ensimmäisenä ja kukoistavat vaikka minkälaisessa maaperässä, toisin kuin jalostetut hienohelmakasvit. Eli on paikkansa niillä "rumemmillakin" puolilla, sillä joskus ne kantavat meidät yli vaikeiden aikojen <3 Kukkaset kukkivat sitten, jos/kun maaperä ja olot ovat suotuisat :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, monimuotoisuus on tärkeää <3 Ja niin kertakaikkisen hyvin sanottu rikkakasveista, se on justiinsa niin <3 Nyt näen rikkaruohot kauniimpana <3 Ja maaperä, se on tärkeä! Ihana sinä <3

      Poista
  4. Todella mielenkiintoista pohdiskelua! Minäkin on viime aikoina (oikeastaan viime vuosina) miettinyt tällaisia asioita paljonkin. Kukaan ei kuitenkaan ole täydellinen ja kaikissa meissä on ne negatiiviset luonteenpiirteet. Ainoa tapa on vain hyväksyä ne omat rikkaruohonsa ja elää niiden kanssa, ja jotkut rikkaruohot häviävät ja uusia voi tulla tilalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin se on <3 Istuttava vaikka kukkapenkin äärellä ja seurattava sekamelskan yhteiseloa.

      Poista

Kommenttisi tuo minulle suuresti iloa! :)