Hitaasti kypsytetty raakile


Kun mietin itseäni - mitä olin lapsena, teininä, nuorena
aikuisena. Mitä olen nyt. Raakile. Sellainen minä olen ollut.
Raakile, joka haparoiden on itseään hakenut. Sortunut rumiin
sanoihin, vääriin tekoihin. Ollut mustavalkoinen ajatuksissa,
tuominnut erilaisia juttuja, luullut tietävänsä enemmän kuin
oikeastaan tiesi. Eikä tiennyt jotain sellaista, mitä olisi
ollut hyvä tietää, huomata.
Sellaista se tämä elämä on. Kasvua. Raakileesta kypsymistä.
Tänään osaan olla armollisempi. Aina minusta ei ole varmastikaan
kaunis jälki muiden mieleen jäänyt. Mutta tänään pyrkimys on jättää
hyvä jälki. Mahdollisimman hyvä jälki, mutta myös aito. Ja toive
on, että jos jollakin minusta se ikävä jälki, saisin sen korjattua
paremmalla, miellyttävämmällä jäljellä.
Vaikka raakileutta minussa on edelleen, niin silti olen
tyytyväinen, että olen saanut kypsyä. Ehkä kymmenen vuoden
päästä, katson tämän hetken minääni ja äimästelen kuinka
raakile sitä on ollut. Mutta silloin tiedän taas edenneeni
johonkin. Mielummin kuitenkin olen raakile, kuin mätä
yksilö. Siispä olen valmis luopumaan niistä asioista,
jotka minua mahdollisesti mädättävät.

En taida kuitenkaan olla ainut raakile. Luulen, että
aika monen elämään kuuluu termi Hitaasti kypsytetty.
Minuun voisi lisätä Pohjoisen arktisissa oloissa, lumi-
kiteiden seassa vuosien ajan kypsytelty yksilö, jonka
maku on monivivahteinen - toisinaan aavistuksen kirpeä,
toisinaan häivähdys makeutta, toisinaan taas happamuutta.

13 kommenttia

  1. Minulla voisi lukea. Tunteikas etelän hedelmä, kypsynyt hitaasti auringossa, viileys vie maun. Nautittava hyvässä seurassa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana :) Viileys vie maun, se on niin hyvin sanottu ja istuisi kyllä minuunkin :)

      Poista
  2. Voih. Oisin voinut kirjoittaa tämän! Sama täällä. Sitä on ollut niin pihalla ja hukassa. Mutta onneksi nyt tässä. Oppineena. Armollisena. Ja rakastavaisena.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :) <3 Tosin täytyy itsellä sanoa, että joskus osaan olla armotonkin, mutta yhä enemmän myös armollinen <3

      Poista
  3. Tiedätkö,tämä voi mennä toisinpäinkin.Voi olla alussa hyvinkin kypsä.Tietää juuri, kuinka elää ja toimia, jättääkseen vain sen kauniin jäljen.Vuosien saatossa antaa itsensä raaistua ja vihertyä.Antaa itsensä olla hyvällä oma-ja itsetunnolla puolivalmis ja lapsenomaisen naivi ja tehdä virheitä.Olla päivä päivältä riehakkaammin ja itselleen armollisemmin vajaa ja terveen itsekäs.Perusluonteeltaan aina hyvää tarkoittava, mutta ei enää katuva niistä jättämistään rumista jäljistä, jos tilanne on sitä vaatinut.Tiettyä kypsymistä toki tämäkin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, samaa mieltä :) Tästä asiasta saisi monta näkökulmaa aikaan. Ja siitäkin mikä on raakileutta, mikä kypsyyttä.

      Poista
  4. Keskeneräinen. Sitä kait sitä on aina jollain tapaa.

    VastaaPoista
  5. Miten hienosti kirjoitat. Nuorena sitä on niin ehdoton, sokea ja saa voimaa ehdottomuudesta. Hiljakseen omakohtaiset pettymykset opettavat ja raakileesta kasvaa, noh ainakin keskikypsä. Luin, että ihminen on onnellisimmillaan 70-vuotiaana eli josko silloin emme enää raakileita. <3 Mädättävistä tekijöistä on hyvä irtaantua, sama prosessi käynnissä. Voin olla itsekin jonkun mädättäjä, kenties kaikki luonteet eivät vaan sovi keskeneään ja ihmisten odotukset erilaisia. Itse en kestä minkäänlaista painostusta tai syyllistämistä, ystävyys on vapautta. <3 Sitä kohden tämä raakile matkaa. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä 70 vuoden ikää odotellessa :D Vaikka ainapa sitä ihminen taitaa olla raakile, vaikka kypsyyttä olisikin mukavasti mukana - jokin kohta hyvä pysyäkin ehkä raakileena :) Ja tosiaan, toivottavasti itsekään en olisi mädättäjä.

      Poista
  6. Hienosti kuvailtu. Sitähän se on, raakileena kypsymistä kaiketi koko elämä :)

    Luopumisista olen tavannut ajatella niin, että kysyn itseltäni tuottaako tämä minulle kurjuutta vai iloa. Jos ensimmäistä, olenko jo yrittänyt tarpeeksi, ettei niin olisi. Sen jälkeen ratkaisu on tavallaan helppo, vaikka joskus tuskallinen. Sekin kypsyy kuitenkin ajallaan, vaikka kovillekin voi ottaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näinpä, jatkunee läpi elämän :) Kypsä raakile :)

      Tuota kysymystä, tuottaako Iloa, olen minäkiin pyrkinyt käyttämään. Ja hyvä jatko tuohon Kurjuus näkökulmaan, siis asian jatkopohtiminen <3

      Poista

Kommenttisi tuo minulle suuresti iloa! :)