Ei puhuta siitä?

Jos jostain asiasta ei puhu, se ei tarkoita, että se ei olisi olemassa. Se on olemassa siitäkin huolimatta.

* Se mikä sattuu, se sattuu piilotuksesta huolimatta.
* Häpeä on olemassa, vaikka sitä ei sanoisi kenellekään.

Se, että koet häpeää kehostasi, tekemisistäsi, menneisyydestä, persoonastasi, läheisistäsi tai mistä vain muusta, ei ainakaan poistu sillä, että pysyt vaiti niistä. Kenties se vain kasvaa silloin. Se, että tunnet ikävää, surua, vihaa, inhoa, tai jotain muuta, ei katoa puhumattomuudella. Vai katoaako? Oletko onnistunut siinä? Eihän se puhumallakaan välttämättä katoa, mutta se saattaa muuttaa muotoaan tai kivu hälvenee siedettävämmäksi.

Minulle puhuminen on lääke moneen. Itseni alttiiksi laittaminen sille, että hävettää niin pirusti puhua, tulee itku, nolaan itseni, joku kääntää selän, kukaan ei reagoi, joku tulee ja halaa. Brene Brown kirjoittaa kirjassa Epätäydellisyyden lahja näin: Jos haluamme elää ja rakastaa täydellä sydämellä ja toimia maailmassa oman arvomme tuntien, meidän puhuttava siitä, mikä meitä estää - erityisesti häpeästä, pelosta ja haavoittuvuudesta. Omassa elämässä pyrin tähän ja olen huomannut sen helpottavat vaikutukset - pystyn hengittämään paremmin.
Meillä on monenlaisia selviytymiskeinoja, mikä on arvokas juttu. Se mikä toimii minulla, ei toimi välttämättä sinulla. Ei ole oikeaa tai väärää. Asiat tapahtuvat tahdissaan, niin myös kipujen "kohtaaminen". Kun aika on valmis, aika on valmis ja tunnet sen sitten. Tai joskus tiedät tämän vasta jälkeenpäin. Tai joskus on vain avattava suu ja siitä se lähtee. Mutta sinulla saa olla sinun tapasi selviytyä. Toivon vain, että meillä jokaisella se selviytymiskeino olisi, ainakin lopulta, eteenpäin vievä, eikä lisää hajottava. Ja ymmärrys siitä, että aina elämä koskee jollain tavoin ja sen välttäminen on mahdotonta. Ja kaikesta siitä silti selviää. Ethän piilota sitä kaikkea sisälle? Ethän anna niiden kasvaa sisällä isommiksi möröiksi, kuin mitä ne on? Lyö mörkö ulos!

PS. Jos sinulla on niin kipeä asia, että siitä ei voi puhua, eikä sitä uskalla tuntea, niin auttaisiko valokuva? Jos kivun ulkoistaisi valokuvaan ja katselisi sitä sopivan etäisyyden päästä, aina kun siltä tuntuisi? Miltä voisi näyttää sinun kipeä asia valokuvassa? Entä miltä näyttäisi se hetki, kun kipu on laantunut tai poissa kokonaan, muuttunut neutraaliksi? Miltä näyttäisi se hetki, kun olet vapautunut puhumattomasta asiasta?


6 kommenttia

  1. Kuvat ja kirjoittaminen ovat auttaneet minua jopa sanoittamaan sen ikävän tunteen, josta en ole osannut puhua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kuulla <3 Ja miten ihania purkukeinoja ne onkin :) <3

      Poista
  2. Tähän pyrin ja tätä yritän, puhua kipupisteistä, vaikka olen hyvä sanomaan "ei puhuta siitä."

    Halit <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. <3 Niin, joskus sitä tosiaan haluaa sanoa myös, että ei puhuta siitä:) Halauksia kesäkuun päiviin :)

      Poista
  3. Kuvat ja sanat toimivat täysillä.

    VastaaPoista

Kommenttisi tuo minulle suuresti iloa! :)