Viime aikoina

Viime päivinä olen...

Ihastellut muuttuvaa taivasta. Yrittänyt vangita sitä kuvien muistoihin. Pohtinut kuinka monia värejä maailmankaikkeudessa on. Paennut hampaiden narskuttelusta syntyvää ääntä eri huoneeseen. Miettinyt sulaakohan täältä lumet ennen juhannusta. Suunnannut katseeni huhtikuuhun, jolloin ystäväni vie minut Kreikkaan (sydän sulaa onnesta ja hämmennyksestä). Vaihtanut auton. Saanut postipaketin. Rasvannut kuivia käsiä. Syönyt roskaruokaa. Ilahtunut saaduista rahoista. Nojannut leivinuunin lämpöä vasten. Saunonut. Itkenyt henkeä haukkoen. Kauhistunut tiskikoneesta lattialle valunutta vettä.
Olen ollut...

Pirteä. Harmissani. Peloissani. Haaveissani. Visioiva. Luottavainen. Epätoivoinen. Kiitollinen. Epäkiitollinen. Vihainen. Pettynyt. Turtunut. Hyväntuulinen. Ärtynyt. Virkeä.

Viime viikkoina olen mm...

Miettinyt kuumeisesti. Panikoinut eri vaihtoehtoja. Hiljentynyt. Rukoillut. Ollut väsynyt. Käynyt pakkaskävelyllä. Katsonut uudelleen Eat pray love-leffan. Kiittänyt itseäni päivittäin kolmesta asiasta (tai nukahtanut kesken sitä). Katsonut lumen painosta taipuneita puita. Kirjoittanut useita viestejä. Miettinyt tarkoituksia. Katsonut vaatekaapin sisältöä miettien mitä pois. Ollut 50v juhlissa. Syönyt taivaallista riimihärkää. Lukenut runoja.  Käynyt fysioterapeutilla lonkka - ja käsivaivan vuoksi. Leijaillut ilmajoogassa ja tasoitellut maassa pyörintää. Miettinyt hiuksia ja niiden väriä. Syönyt suklaata ja uutta gluteeniton lakua, joka on ihan terveystuote. Vaikka onhan suklaakin, eikö.

(Anu mietti viime aikojen juttuja blogissaan, josta nappasin idean mukaani.)

(Blogissa hiljaisempi ajanjakso, mutta instassa päivittyy pieniä paloja hiukan tiheämmin.)


16 kommenttia

  1. ♥ No niin, kiva kun tartuit tähän! Tapahtumarikasta on elo sielläkin, näemmä, ja ilmeisesti hiukset ja niiden väri pohdituttavat muitakin, kuin minua :D Itselläni tuli tästä mieleen, että pitääkin ehdottomasti katsoa uudelleen Eat, pray, love ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :) Minulla pitkään ollut oma väri päässä - pitkän mustan jakson jälkeen. Nyt kaipaisin taas jotain, mutta en halua värjäyskierteeseen enää :) Ja tuo leffa on niin ihana ja joskus niin tarpeellinen <3

      Poista
  2. Paljon elämää <3 Tää oli kiva.
    Halauksia viikkoon!

    VastaaPoista
  3. Hauska idea tämä viime aikoina. :) Ja kivat kuvat.

    VastaaPoista
  4. Kuulostaa elämältä <3
    Ihanaa torstai-iltaa Katja!

    VastaaPoista
  5. Oih, miten kauniit kuvat! Paljon on mahtunut päiviisi erilaisia tunteita, minulla on ollut selvästi tasaisempaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todellakin melkoista vuoristorataa :P Ihanaa viikonloppua <3

      Poista
  6. Oi Katja, tämä kolahti! Niin paljon, että nappasin myös omaan blogiini tästä postausteeman.

    Elämä on monenkirjavaista! Se todella TUNTUU. Voi hyvin, kaiken keskellä♥

    VastaaPoista
  7. Tunteiden vuoristorataa siellä on eletty upeissa maisemissa. Elämän savyjä.
    Ihanaa alkavaa viikkoa!

    VastaaPoista

Kommenttisi tuo minulle suuresti iloa! :)