Millä motivoidaan työhön

On työnantajia, jotka tarkkailevat, laskevat, huomauttelevat alaistensa tekemisiä. Antavat ukaaseja, vain vähän kannustimia. Pitävät omaa totuuttaan oikeana, eivät kuuntele kunnolla, mitätöivät ja tylyttävät.

Sitten on alaisia, jotka kuuliaisesti tekevät ja piiskaavat itseään, pelkäävät reaktioita, ajavat itseään kenties piippuun. Osalle sopii ruoska-meininki ja he saavat itsestään eniten irti tuolla menetelmällä. Toiset tekevät, kun esimies näkee, mutta motivaatio lakkaa, kun ovat yksin. Yrittäjähenkisyys on kaukana ja keskisormi on mieleisin sormi selän takana. 

On työnantajia, jotka luottavat, kannustavat ja antavat vastuuta. Eivät tarkkaile jokaista risausta, vaan luottavat tekijöidensä ammatillisuuteen ja siihen, että hommat hoidetaan. He kuuntelevat ja ovat valmiita tutkimaan omaa totuuttakin. 

Sitten on alaisia, jotka syttyvät liekkiin ja loistavat. Nauttivat vastuusta ja haluavat kantaa kortensa kekoon. He uskaltavat mokata, koska sieltä löytyy se mikä ei toimi. He suunnittelevat työaikansa tietäen kuinka toimivat tehokkaimmin. Haluavat tehdä työnsä laadukkaasti, koska tietävät sen olevan käyntikortti jatkoon. Ja ennen kaikkea tekevät omasta sisäisestä halusta eivätkä ulkoisesta paineesta ja pelosta. On myös heitä, jotka käyttävät tilaisuuden hyväksi mennä sieltä missä aita on matalin, eivätkä ole luottamuksen arvoisia. On heitäkin, jotka kaipaavat selkeät raamit ja johdon. Toisille sopii selkeärytminen työ ja työn ennakoitavuus. Toisille taas epäsäännöllisyys ja nopeasti muuttuvat tilanteet on se juttu.
Minä uskon rennompaan tapaan toimia, siihen että se sopii minulle paremmin. Siihen, että työnantaja kertoo työnkuvan ja siihen littyvät tärkeät huomiot, mutta jättää toteutuksen tekijälle. Toki ollen käytettävissä ja tarjoten tukea, ideoiden yhdessäkin. Mutta luottaen, kannustaen omaan rytmiin. Ei kuitenkaan jätä heitteille eikä sälytä sellaista vastuuta niskoille, joka ei sinne kuulu. Ottaa rohkeasti puheeksi asioita, ja puuttuu niihin tilanteisiin mitkä eivät toimi tai jumittavat.
Tietenkin eri töille on myös ominaispiirteet, joita noudatettava - joissakin töissä on vain edettävä tilanteen vaatimalla tavalla ja juuri silloin, kun tarve on. Ja joihinkin töihin tekijöitä haetaan ilmaisemalla suoraan mitä halutaan - vaikkapa "olet valmis tekemään pitkää päivää" (jaksat tehdä, olet parhaimmillasi silloin), "omaat hyvän stressinsietokyvyn" ja silloin hakijoista ehkä karsiutuu pois osa heistä, joille se ei sovi. Vaikka ei sitä aina tiedä mihin rahkeet riittävät - joskus riittää yllättäen enempään, joskus ei riitä siihen mihin visioi. 

En silti usko kyttäämiseen, pelotteluun ja laskukone kädessä kommunikointiin. Eittämättä talouspuoli on tärkeä, ymmärrän toki sen - vaikka en talousnero olekaan. Mutta se millä ja miten tuloksien tekemiseen motivoidaan, on suuri vaikutus - tai näin minä omasta maailmankatsomuksesta uskon. Jos halutaan saada tuloksia, on varmasti firman edun mukaista, että työnantaja perehtyy työntekijöihinsä ja heidän vahvuuksiin. Kuinka pidetään yksilön, ryhmän motivaatiota yllä. Kuinka persoonalliset erot vaikuttavat. Kuinka saadaan positiivisia tehoja irti mahdollisimman paljon.
Tokihan tämä kaikki on kaksisuuntainen tie - omia asenteita, motivaatiota, ajatuksia oman työn tekemiseen liittyen on hyvä tarkastella ja tarpeen mukaan päivittää. Parhainkaan työnantaja ei voi muuttaa työtä mieleiseksi, jos omissa ajatuksissa on lukkiutumia. Tämän vuoden aikana olen joutunut tarkastelemaan omia ajatuksiani ja olotiloja työhöni liittyen - kun on niitä isoja unelmia, ja kuitenkin tämä hetki, ja kun on kärsimättömyys ja pari muuta. Mutta onneksi on myös kiitollisuus, joka juurruttaa tähän hetkeen.

Olisi kiva kuulla mitkä ovat ne keinot millä sinua motivoidaan tai millä itse motivoit itseäsi työssä. Millainen johtaminen on sinun mieleen? Tai kenties, millainen on sinun johtamisen tyylisi?

(Luen nyt kirjaa Psyykkinen vahvuus (siitä myöhemmin lisää) ja siinä hyvin tuotu esille mm. motivaatioon vaikuttavia juttuja.)

8 kommenttia

  1. Tällä hetkellä motivaatio omaa työtä kohtaan on aika minimissä. Minä teen niin kuin sanotaan, mutta välillä vastuu tuntuu liian rankalta kantaa. Itseäni motivoi luottamus ja se, että tietäisin esimiehen olevan aina meidän puolella, jokaisessa tilanteessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, liiallinen vastuu ei ole hyvä juttu :( Ja tosiaan, esimiehen tuki olisi niin tärkeää. Voimia <3

      Poista
  2. Uskon siihen, että pelolla johtamisella ei pääse pitkälle. Minuun tehoaa parhaiten vapaus, rauha, luottamus ja kannustus. Painostus ja pelottelu vie motivaation, kuten totesitkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri niin :) Uskon, että suurimpaan osaan meistä tämä toimisi parhaiten.

      Poista
  3. Minua motivoi se, että saan asioita valmiiksi ja että saan olla osa hyvää tiimiä. Parasta minulle olisi sellainen esimies, jonka kanssa voisi pallotella ajatuksia ja saada taustatukea.

    Omassa työpaikassani esimieskulttuuri on todella vaihtelevaa. Olen sattunut sellaiseen työhön, jota tekee vain yksi ainoa ihminen useamman tuhannen ihmisen kansainvälisessä yrityksessä. Kaikki, jotka osallistuvat työn johonkin osa-alueeseen, tulevat muista organisaatiosta. Esimieheni ei ole pystynyt/halunnut käyttää aikaa työhöni perehtymiseen lainkaan, joten yksikseni saan painaa hommia. Välillä olen vähän pettynyt tilanteeseen. Välillä ajattelen, että minulla on kuitenkin ollut niitäkin esimiehiä, jotka eivät ole perehtyneet työhön mutta ovat innokkasti olleet säätämässä kaikenlaista. Tämä nykyinen ei ole kuitenkaan haitannut työtekoa ;) hän on antanut aivan vapaat kädet ja on puolustanut tehtyjä juttuja.

    Jos nyt saisin esimiehen, joka osallistuisi vaikka päivittäin työhöni, niin varmaan hermostuisin :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pallottelu olisi tosi jees, ja antaisi innostusta lisää.

      Yksin puurtaminen voi olla välillä myös raskasta- vaikka siinä olisikin hyvät puolensakin. Ja toisaalta sekin, että jos ei saa perehdytystä kunnolla ja joutuu kantapään kautta luomaan käytäntöjä itse, tuo turhaa kuormaa.

      Voin hyvin sinusta kuvitella, että handlaat hommasi ilman esimiehen häärintää :)

      Poista
  4. Tämä oli todella hyvä postaus. Olen nähnyt yhtä sun toista esimiestä, samoin kuin alaista. Minä itse olen myös sen rennomman otteen kanalla, uskon että kun alaiseen luotetaan ja uskotaa, hän pystyy vaikka mihin.

    VastaaPoista

Kommenttisi tuo minulle suuresti iloa! :)