Kiitos riittää!

Herkkyys minussa. On joskus rasittavaa, kuluttavaa. Mutta se on myös sydämen laulua ja elämistä joka solulla. Ennen kaikkea se on rikkautta, vaikka joskus sen kiroankin.

Herkkyys minussa. On toisinaan hankaluutta olla vaatteissa, kosketuksessa. Toisinaan se on sietämättömän sekavaa "pääntilaa" hälyisässä paikassa. Se on tarkkailua ja analysointia, sanoihin takertumista. Se on häiriintymistä väärästä rytmistä, asennoista, kulmista, väärässä paikassa liikkuvista tekijöistä. Se on vahvaa kehoreagointia. Se on hiljaisuuden kaipuuta.

Herkkyys minussa. On myös vahvaa myötäelämistä. Se on ilon tunteeseen hullaantumista. Joskus taas raskautta, joka painaa sisuksia tiiviiseen pakettiin. Se on innostusta, joka saa minut haluamaan montaa asiaa yhtä aikaa. Se on pakahduttavaa raivoa epäoikeudenmukaisuuden ja vääryyden edessä.
Mutta herkkyyteni. Joskus se on liikaa vinksallaan energiaa vieviin asioihin. Viime vuoden lopulla (vielä nyt alkuvuonnakin) huomasin, että olin jotenkin kallellaan useammin kuin pitkiin aikoihin. Pienet asiat saivat pasmani kuohahtamaan ja olotilan värisemään. Hengitys vaikeutuu, vatsan yläosaa puristaa ja möyrii. Se vie voimia hurjan paljon.

Kun paahdan menemään, ilman että otan itselleni rauhoittumisaikaa, herkkyys menee epävireeseen. Se alkaa vinkua ja vonkua, säpsyä pienistä. Vaikka olen karsinut elämästä monia asioita, niin silti varsinkin tuon loppu vuoden aikana kiire-olotila oli pesinyt päähäni. Tuntui siltä, että juna puksuttaa eteenpäin, mutta minä roikun puoliksi ulkona. Ote on ollut lipsuva pään sisäisissä asioissa. Ajatuksissa on ollut tummia sävyjä. Ja ei ihme. Itseni hiljentäminen on ollut epäsäännöllistä ja jotenkin hiljentymiseen on ollut hankala keskittyäkin. Moni kertoo samaa - että juuri viime syksy ja tuo alkutalvi on ollut hyvin tahmaista kuljettavaa.
Mutta nyt, tammikuun aikana olen alkanut tietoisesti hiljentämään mieltäni, kehoani. Iltaisin soitan itselleni sängyssä rauhoittavaa musiikkia ja kirjaan ylös kiitoksen aiheita. Olen jäsennellyt paperille elämää - miksi pää tuntuu täydeltä, onko elämä oikeasti liian täynnä vai kaaosko sitä tekee. Olen Sanna Wikströmin Unelmakarttakirja-matkalla. Poimin lehdistä kalenteriin innostavia sanoja ja kuvia. Luen rauhassa monia innostavia kirjoja.

Ja nyt varsinkin tämän viikon aikana, kun aamut jo valoisampia, minusta on alkanut tuntua, että ehkäpä tämä nyt tästä valostuu. Että se raskauttava olotila alkaa väistyä. Olen täysin valmis päästämään siitä irti. Kiitos siitä, se opetti minulle jotain, mutta en tarvitse sitä enää. Herkkyyteni kanssa alkaa olla parempi olotila enkä vihastu niin nopeasti sen reagoinneille, vaan pyrin ymmärtämään ja paijaamaan, ja antamaan sille mitä se tarvitsee ollakseen mahdollisimman onnellisessa olotilassa. 

12 kommenttia

  1. Ihanasti kirjoitettu! :) Itselleni vakkeita ovat usein nämä keväät, mutta ahdistuksen ja "pääntilan" (just hyvä sana tähän asiaan) kehittymisen mekanismi on samanlainen. Täytyisi varmaan itsekin taas ottaa rutiineiksi noita luettelemasi kaltaisia rauhoittavia asioita... Rauhallista ja kaunista kevättä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. <3 Ihanaa, lempeää kevättä Sinulle. Ilahduin kommentistasi :)

      Poista
  2. Tiedät täydellisesti -näköjään hyvin paljon samankaltaisena introverttinä,kuin itse olen- miltä minusta juuri nyt tuntuu.Kun juuri luin postauksen omista tunteistani toisen kirjoittamana.En vaihtaisi sanaakaan, en hylkäisi ajatustakaan tekstistäsi.Tunne lähti varpaista ja syöksähti, kuin hyökyaalto ylös hiusrajaan asti,juuri noin,täsmälleen!Riemastuttavaa, kun olet saanut sanoiksi niin upeasti kaiken, miltä minustakin tuntuu.Tuo vaatejuttukin. Kun kotiin töistä tullessa on melkein hysteerisessä tilassa pakko riisuutua alasti kiristävistä vaatekappaleista, rintsikoita ja jopa pikkareista, laitettava löysää ja mukavaa kotivaatetta päälle.Sitten pikkuhiljaa kodin rauhassa saa rauhoittua päivän haasteista.Liian lähelle tulleista, väärässä paikassa olleista,oman tasapainon horjuttajista,ihmisistä ja tilanteista.
    Monet eivät ymmärrä kaltaistemme elintärkeää tarvetta vetäytyä, se tulkitaan usein väärin.
    Olen koko elämäni, luulen, että sinäkin hakeutunut mieleisestäkin seurasta omaan tilaani, jos kohtaamiset ovat kestäneet päiviä.Usein se luetaan "kummallisuudeksi".Hetken keskenäni olon jälkeen jaksanut taas paremmin toisten energiaani syövää seuraa.
    Mutta tästä herkkyydestä- jota kuuna päivänä en pois antaisi- niistä raskaistakin piirteistä huolimatta,saa valtavasti.
    Kyky tuntea niin syvälle kauniiseen ja aistia niin herkillä antureilla toistenkin mielenliikkeet on
    suuri rikkaus.Suuresti tuntemista on sitten pakko päästä purkamaan ihan itsekseen hyvin usein.
    Suuri, suuri kiitos tästä postauksestasi! Saa valtavasti voimaa katsoa kirjoituksesi peilistä omia tuntojaan, ja ymmärtää niitä taas paremmin. <3 <3 <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kylmät väreet ja liikutus meni läpi kehon lukiessani tekstiäsi <3 Ihana, kun kuulee peilin vastaavaan :) Tuo oman tilan tarve - olen aika pitkään potenut syyllisyyttä siitä, että olenko niin itsekäs, kun kaipaan yksinoloa, mutta varsinkin nuo sinun sanat tuovat armoa. Että ehkäpä tosiaan minä oikeasti tarvitsen sitä, juuri tuolle herkkyydelleni. Vaikka minä rakastan myös olla ihmisten parissa, olla aktiivinen, niin joka vuosi minulle avautuu enemmän tästä tarpeesta olla hiljaisuudessa. Ennen olin ja menin vain aktiivisesti, kunnes tulin ähkyyn. Ja tuota vetäytymistä olen vasta melko hiljattain alkanut kuunnella.

      Ja tosiaan, en minäkään tätä antaisi pois - tämä jos mikä saa minut herkistymään elämälle :)

      Kiitos hurjan paljon kommentista, se avasi itsellekin taas ihan uutta ja antoi pohdittavaa <3

      Poista
  3. Samaa on ollut. Ihan liikaa kaikkea. Silloin sitä "virittyy" vielä entisestäänkin. Olen tuntenut jopa maan järiseväni allani, muutamaan otteeseen. Jänniä juttuja.

    Voimaa Katja ❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä. Hurjaa tuo maan järiseminen, mutta ymmärrettävää hyvinkin. Itse olen huomannut viimeisen viikon aikana, että kolhin sormia joka paikkaan ja kynnet tarttuu milloin mihinkin - aivan kuin yritettäisiin viestittää, että näpit irti nyt touhuista :D

      <3

      Poista
  4. Hieno postaus! Herkkyys on lahja, vaikka viekin melko helposti olon miinukselle ja kehonkin epävireeseen. Aurinkoista päivää!

    VastaaPoista
  5. Niin tuttua tällekin Introvertille <3

    VastaaPoista
  6. Kuulostaa tutulta. Itse huomaan kroppani jännittyvän ja hengitykseni muuttuu haukkomiseksi ja huokailuksi. Välillä tuntuu, että en saa keuhkoihini kunnolla happea vaikka kuinka vedän keuhkot täyteen ilmaa.

    Vuosi sitten tein kokeilun vuoksi mielikuvitusmatkoja / rentoutusharjoituksia YouTubeen.
    Kanavalta löytyy 5 videota ja kaksi on edelleen keskeneräisenä, olleet jo 9 kuukautta. En ole vielä puhunut julkisesti asiasta ja vain kourallinen ihmisiä tietää, että minulta löytyy kolmaskin kanava.
    En tiedä miksi en ole kertonut tästä. Ehkä se on syynä, että tämä on ollut vain kokeilu tms. mutta olen saanut sinne hyvää palautetta ja lisääkin on pyydetty. Pitäisi saada vietyä vielä kaksi videota loppuun, mutta odotan sellaista luovaa olotilaa. Kanavan nimi on Rentoudu hetkeksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa tutulta tuo hengitysasia.

      Kävin katsomassa/kuuntelemassa rentoutusharjoituksiasi - ehdottomasti tulee käyttöön niin kotona kuin töissä asiakkaiden kanssa! Ja Ehdottomasti kerrot kanavastasi muillekin :) <3

      Poista

Kommenttisi tuo minulle suuresti iloa! :)