Pimeyttä vastaan

Lomani viimeinen viikko on käynnissä. Ja täytyy sanoa, että ihan itse aiheutetusti loma on osittain mennyt kiristellessä hampaita. Demoni, pimeä puoleni, se alhainen retku joka aiemmin näytteli melko suurta osaa pään sisälläni, on nostanut päätään. Mylvinyt terästetyllä äänellään niin, että korviin on sattunut.
Minusta ei ole mihinkään.
Kevään loppu oli melkoista hurlumheitä. Jonkin verran ylitöitä, jotta pari irrallista vapaata. Muuttorumbaa - monia asioita hoidettavana. Esikoisen Lontoon luokkaretkelle valmistautumista. Normi arjen hallintaa. Paineet, että pitäisi tehdä sitä enemmän, jotain vähemmän.
Unohtuneet omat hiljaiset hetket. Kirjoittamisen vähyys. (Miten ihana onkaan paukuttaa näppäimistöä, pyöritellä kynää sanojen mukana.) Kiireen ja kaaoksen tunne päässä. Syyllisyys henkisestä läsnäolottomuudesta. Ristiriitaiset tunteet esikoisen itsenäistymisen vaiheesta, uudenlaisesta etäisyydestä. Mihin minua tarvitaan, olenko ollenkaan tarpeellinen, missään.
Tunne, etten ole oman elämän ohjaksissa. Totaali-hiljaisuuden kaipuu, samalla kaipuu olla läsnä ja iholla perheen kanssa. Voiko ajan saada seis, en kestä! Hyödyttömiä pysäytys yrityksiä. Yrityksiä hiljentää mieltä, mutta ei sinnikkyyttä eikä hengittelyä.

En nauti tästä olotilasta!
Viikonvaihteessa päätin, että nyt Piru vie riittää taas! Ole hiljaa. Mitä olen hukannut. Sytytä kynttilä, muista hiljentyä. Oih, synttärilahjaksi saatu Maaret Kallion kirja Lujasti lempeä, juuri oikea tähän hetkeen. Mitkä ne olikaan ne uudet ajatusurat, mmmmm. Löytyi. Paperille sanojen toistamista, uudelleen ohjelmointia oikeaan suuntaan. Om. No niin, kyllä se tästä taas. Liika vauhti ei tee enää hyvää. Sitä on niin herkkis.
Jotta myös toinen puoli tulisi esiin - se hyvä ja kokemusrikas. Niin. Lontoo, olipa ihana käydä vaikka sadetta ja viileää säätä olikin. Nuorten kanssa asiat sujuivat hyvin, kertakaikkisen.

Sain omaakin aikaa kahviloissa/ravintoloissa, joista seurasin liikennettä ja kuuntelin kielten sekamelskaa. Oma pää sanoi tyhjää vain. Kiitollinen olo, että sain olla mukana. Siitäkin huolimatta, että eka yön järkytys - kohtaaminen torakan kanssa - sai minut hetkelliseen epätoivoon. Moneen sitä tottuu, vaikka sain kyllä yöni rauhassa nukkuakin. Ja ilahtuu, kun saa taivaallista, gluteenitonta pitsaa - ai että!
Siihen päälle hiukan kotomaan maisenvaihdosta Hämeenlinnan ja Tampereen suunnalla. Ratin takana monta sataa kilometriä, mutta mukavaa oli - pään sisäisistä äänistä huolimatta. Yllättävintä oli kuinka 6D-katsomossa eletty vuoristoratakokemus sai minut pelon valtaan - niin kerrassaan, että pelkäsin lentäväni hiukan liikkuvasta tuolista pimeyden syövereihin. Noh, loppu rata meni hiukan rentoutuneemmin, kun kerroin itselleni, että tästä ei voi tippua eikä tämä ole edes totta. Mutta sisätila huvitukset ovat tällaiselle herkkänahkaiselle täysin riittävä huvitus. Jos sitä edes huvitukseksi voi sanoa.
Ja oman kodin ihastelu. Pari taulua seinään, pikku hiljaa muut. Kylläpä tämä tuntuu niin omalta. Ei ole ollenkaan vieras olo. Ihanan kotoinen. Tänne on ihana tulla ensi viikolla jatkuvien työpäivien jälkeen. Onhan sitä kesää vielä jäljellä, vaikka töissäkin olisi.

Ugh. Olen puhunut. Jaksoikohan kukaan lukea.
#AgainstDarkness
#Findyourlight

16 kommenttia

  1. Jaksoin lukea :) ja tunnistin tosi paljon tuttua täältäkin, tämän tytön päänupista :) Kiitos kirjaamisesta, vertaistukilohtu :) Tuo alin kuva on upea! Voi hyvin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana termi, vertaistukilohtu <3<3<3 Voi hyvin sinäkin <3

      Poista
  2. Jaksoin lukea tekstisi. Tuttuja fiiliksiä, varmaan jokainen kelaa noita(kin) läpi. Juuri luin Maaret Kallion kirjan ihan hotkaisten ja kyllä se nainen on fiksu. Paljon hyviä ajatuksia.

    ps. minä en edes uskalla mennä noihin 5/6D-laitteisiin....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, paljon hyviä ajatuksia. Sellaista kunnon lohturuokaa tuo kirja. <3

      Poista
  3. Kauniita kuvia olet napsinut.
    Toivotaan, että se demoni hiljenisi vihdoin kokonaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. <3
      Huomattavasti hiljaisempi se nyt on, vaikka kuulen kyllä sen vielä :D

      Poista
  4. Minä jaksoin lukea :) Niin tuttuja tuntemuksia nuo, että kun omat hetket ja hiljaisuus eivät ole mahdollisia, niin oma pimeä puoli alkaa nostaa päätään. Itse joskus melkein pelästyn sen pimeän puolen voimaa ja mahtia. Se osaa olla aika hurja :/

    Lontoo kuulostaa kivalta ja oman kodin laittelut, taulut ja kaikki :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, se osaa olla hurja. Miten äkkiä se saa käännettyä asiat päälaelleen.

      Ihanaa tätä viikkoa Tuula <3

      Poista
  5. Kyllä jaksoi.
    Lukijan näkökannalta hyvinkin mielenkiintoista luettavaa naisen elämästä.
    Osin hyvinkin tuttua. Monasti pääsisi niin paljon helpommalla, kun ei se oma sisäinen ääni olisi niin äänekäs? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todellakin, oma äänihän se usein se pahin mölöttäjä on :) Ihana, että luit <3

      Poista
  6. Kyllä jaksoi. <3 Tsemppiä sinulle ! Olet tärkeä ja upea. Onneksi itsekin tiedät sen <3. Lontoon matka! vau :) jotain sellaista, mistä itse voin vain haaveilla!! Ihania kuvia sieltä.

    VastaaPoista
  7. Kyllä jaksoi lukea. Ihanaa, kun osaat kirjoittaa ja kuvailla omia tunnetiloja niin hyvin.
    Kivoja kuvia. En malta odottaa Lontooseen pääsyä.
    Hyvää juhannusta ♥

    VastaaPoista

Kommenttisi tuo minulle suuresti iloa! :)