Sitä saa mitä tilaa? Oman kodinko?

Visualisointi. Sitä minä teen ja paljon.
Ennenkaikkea omasta unelmakodista.
(Pilviä hipovia torneja olen osannut näköjään
tehdä ihan lapsesta asti...)
Olen piirrellyt silmissäni sellaista
harmonista, valoisaa, vankkarakenteista,
tervettä, hengittävää, lämmintä kotia.
Olen piirrellyt siihen uudet pinnat.
Kodin, joka on uusi ja uuden tuoksuinen.

Olen myös leikitellyt mielikuvilla, että
siinä olisi metsää takana. Ja sieltä olisi
max 5 km keskustaan. Kuopukselle toivoin
leikkikavereita naapureihin, joihin voisi
itsekseen hilpasta. Oma iso nurmikko, ilman
pensaita ja kukkapenkkejä, joita en osaa
ja jaksa laiskana hoitaa.
Niin ja visioin minä myös sitä, että talo
(ellemme rakennuttaisi sitä) tarjottaisiin
suoraan meille, ei välikäsiä ja hintataistoja.
Vaan hinta olisi just meidän summa.

Ja on ollut myös ajatus, että tulevan
kodin tulisi olla se unelmien täyttymys,
ei enää välivaiheita.
Takaraivossa on ollut kuitenkin ajatus,
että eihän tuota saa toteutettua. 

Sitten eteen kannettiin talo. Joka ei
ole täysin se unelmien talo mitä olen
visioinut. Paljon siinä kuitenkin sitä on.
Itse asiassa ihan hymyilyttää miten paljon.

Ja se sykähdytti.

Voiko se ollakin se unelmien talo.
Miltä tuntuisi istua olohuoneessa,
takan äärellä. Tuntuisiko se kodilta.
Olisinko tyytyväinen. Vai katkerahko
- että tällaiseen välivaiheeseen siltikin
jouduttiin ja että unelma ei voi ikinä toteutua.
Olisiko hurjaa heittäytyä. Vai pitäisikö odottaa
se Oikea. Vai onko tämä se Oikea. Ainakin tähän
hetkeen.

Tuntuu, että tämä on Oikea. Jotenkin tuntuu,
että Ego on se joka tarrautuu epäolennaisiin.
Mutta Sydämellä kun mietin, olo on rauhallinen.
Ja toimeen...

Tiedättekö. Nyt se oman kodin saaminen on
tosi tosi lähellä. Tosi tosi lähellä.

Tahtoisin vielä pitää suuni supussa, mutta
kun en nyt pysty. Muuttolaatikot kertoo siitä,
että muuttamassa ollaan. Vaikka allekirjoitus
vielä uupuu. Silti. Olen päättänyt.

Niin ja vielä ehtii osallistua arvontoihin.
Klik ja klik.

20 kommenttia

  1. Haaveilu ja visualisointi kannattavat AINA!!
    Tunnet sen kyllä sydämessä, ehkä vasta siellä uudessa kodissa, onko tämä se oikea.
    Toiveitaan ei saisi koskaan epäröidä tai miettiä onnistuvatko ne, niihin pitää luottaa täysillä ja pitää kiinni.

    Onnea uudelle ja ihanalle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siellä minä sen tunsinkin, uudessa tulevassa kodissa <3
      Unelmista kyllä pidän kiinni, toisinaan usko vaan horjuu :)

      Poista
  2. Oi miten ihanaa! Tiedän tuon tunteen, minulle tuli se tähän kotiin tutustuessa. Kurkin ikkunoista sisään ja se näytti heti meidän kodilta. Tätäkin piti vähän laittaa kuntoon, mutta koti tämä on ja tänne on aina ihanaa tulla.
    Ihanaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  3. Unelmia täytyy olla ja niitä täytyy toteuttaa heti kun pystyy :) Olet oikealla tiellä ja olet perustanut unelmasi vakaalle pohjalle! Onnea :)

    VastaaPoista
  4. Wheee! Ihanaaa. Niin ne haaveet toteutuvat, kun jaksaa uskoa <3

    VastaaPoista
  5. Voi miten jännittävät hetket teillä on! Pidän kaikki peukut pystyssä <3 <3

    VastaaPoista
  6. Että osaat kirjoittaa ihanasti. <3 Uskon että on oikea, koska sydämesi sanoo, hirmuisesti onnea matkaan. Tuota Dublo/Legokuvaa ihailin jo Instassa, siinä näkyy juuri se lapsenmieli, rakentaa ja unelmoida, että pystyssä pysytään. :)

    VastaaPoista
  7. Onnea talokauppoihin. Toivon, että se osoittautuu juurikin siksi unelmien kodiksi.

    VastaaPoista

Kommenttisi tuo minulle suuresti iloa! :)