Entä. Jos.

Entä, jos sinä oletkin voimakkaampi kuin luulet.
Entä, jos sinussa on vahvuutta paljon enemmän
kuin annat ymmärtää. Entä, jos sinä et olekaan
niin hauras ja särkyväinen kuin mitä pelkäät.
Entä, jos sinulla onkin ääni, joka kantaa kauas.
Ääni, joka antaa itsensä kaikua, tanssia kauniisti.
Ääni, joka ei satuta sinua, vaikka antaisit sille vallan.
Vallan laulaa, puhua sydämen sanoja, huutaakin.
Entä, jos sinun jalat kantavatkin. Raskaitakin kuormia.
Vaikka niissä olisi menneisyyden, perimän rikkoumat, niin
entä jos ne silti kantavat sinua täysin näillä poluillasi.
Entä, jos sinulla onkin siivet selässäsi. Et vain
ole uskaltanut niitä levittää. Ja entä, jos ne siivet
kannattelevatkin liitoa ja rivakkaa lentoa.
Entä, jos sinusta on paljon enempään.
Entä, jos sinussa on potentiaalia mennä eteenpäin.
Uskaltaa astua unelmien tielle. Avata uusia ovia.
Entä, jos on. 

Entä, jos se voima onkin sinussa. Eikä siinä olkapäässä
johon nojaat ja josta turvaa haet. Entä, jos se vahvuus
on sinussa ja pärjäisit sillä hyvin, muiden ihmisten
rinnalla. Ei heidän alla, tai heihin ripustautuneena.

Entä, jos on. Etkä olisi siltikään yksin.

17 kommenttia

  1. Siinäpä monelle, ehkäpä minullekkin mietittävää viikonloppuun :)

    VastaaPoista
  2. ❤️ Ihana kirjoitus ❤️ Mukavaa lauantaita :)

    VastaaPoista
  3. Kaunis kirjoitus! Ihan meni iho kananlihalle.
    Mukavaa lauantai-iltaa ♥︎

    VastaaPoista
  4. Kiitos tästä niin paljon. Kuinka oikeaan hetkeen tulikaan!!! <3

    VastaaPoista
  5. Näihin sanoihin minun pitäisi enemmän uskoa!

    VastaaPoista
  6. Usein tulee tunne, että ihan kun sää laittaisin näitä tekstejä mulle tilaustyönä. Olisin etukäteen kertonut minkälaista ravintoa sielu on vailla. Tänään päätän ainakin hetken olla jossittelematta ja luottaa jalkojen kantavan. Taakasta huolimatta. Kiitos <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanasti sanottu <3 Kiitos ja luottavaista tätä päivää <3

      Poista

Kommenttisi tuo minulle suuresti iloa! :)