Hauras hetki


Viime päivinä olen ollut melko väsynyt. Osasyynä varmasti pari
yövuoroa, mutta jonkinlainen väsähtäminen tähän muutenkin epä-
säännölliseen kolmivuorotyöhön. Pimeys, joka nyt osin kyllä
valaistuikin lumen ansiosta, vie veronsa. Vaikka en yleensä
häiriinny kovin suuresti pimeästä ajasta, niin kyllä sillä nyt
on vaikutusta - kesän ja auringon kaipuu kun nyt niin kolottaa.

Toissapäivänä minusta tuntui, että olisin voinut hautautua peiton
alle ja olla näkemättä ketään. Pitkään aikaan en ole löytänyt
harteiltani niin raskasta peitettä kuin vapaapäivän kunniaksi
nyt kävi. Minut valtasi niin massiivinen huonommuuden tunne, että
hetken jo pelkäsin, etten pääse siitä irti.
Koin, että kaikki minussa on huonoa, huonompaa ja kaikki olen
väärin tehnyt elämässäni. Äitinä ja puolisona. Täysin äärilaitaan
heilahtaneet tuntemukseni, joihin ei auttanut rauhoitteleva puhe.

Peiton alle en voinut jäädä makaamaan, jääkiekon toimitsijahommat
kutsuivat pariin otteeseen, joten lauantai piti hyvin huolen siitä,
että yksikseni en voinut surkutella ja itkeskellä. Vaikka ei se itku
kaukana ollut siellä ihmisten ilmoillakaan.
Illan päälle puolison kanssa saunoessa, sain oloa sanoitettua.
Minulla oli tunne, että rinnan kohdalta on tulossa jokin
vyöry ulos, jota en uskalla päästää. Sellainen syvältä tuleva
tuska, itkun sekainen.

Minä voin kirjoittaa ja puhua tuntemuksista, vaivaavia asioita
en voi kovin pitkään sisälläni pitää. Mutta sen tunteen ja
herkkyyden, haavoittuvuuden näyttäminen, on vaikeaa. Siinä
hetkessä, kun tunne on pinnassa, vereslihalla - silloin vetäydyn
itsekseni jonnekin nurkkaan, hoidan haavaani kaikessa
hiljaisuudessa. Ajatus siitä, että itkisin sitä toisen sylissä,
on kauhistuttava. Kehohoidossa näin on toki tapahtunut, mutta
tässä arjessa se on vaikeampaa. On niitäkin ihmeitä joskus
nähty - oikea ihminen, ollut oikealla hetkellä paikalla :)

Mutta nyt viikonlopun aikana olen tajunnut, että sitä minä
haluan oppia. Uskaltaa avata itseäni enemmän tunteen tasolla.
Nimenomaan toisen ihmisen, luotettavan ihmisen lähellä.
Oikeastaan olen aika yllättänyt, että löydän itsestäni tällaista
pidättyvyyttä. Mutta niin vain on. Ja koska tuo itsensä avaaminen
pelottaa - näyttää itku, veresliha - niin sitä päin ehkä tarpeen
nyt kulkea. 

Oikeastaan tämä nousi pintaan jo ennen lauantaita, kun näin Kirsi
Salon Rakkaudellisen parisuhteen verkkokurssin esittelyvideon.
Video katsoessa tajusin kuinka jollainlailla pelkään sellaista,
että istuisin kasvotusten esim. puolison kanssa ja antaisin
itkun tulla siinä, kun toinen koskettaa.

Kurkussa on ollut usean päivän ajan tulppa. Pala.
Täytynee sanoa, että ilmankos.

20 kommenttia

  1. Mää nykyään annan itkun tulla, jos se on tulossa ulos. Melkeinpä missä vain olen. Ennen panttasin itkuja niin kauan, että se viimein tuli hyökyaallon tavoin ulos. Ja tottakai silloin olin aina yksin, ettei kukaan vaan kuule mun itkua.

    VastaaPoista
  2. Upeasti puet sanoiksi hyvin tutut tunteet. Itse olen oppinut, että kun se itku ei enää pysy piilossaan, siinä itkeekin sitten niin paljon muutakin.Kaunis musiikki, herkkä kohta elokuvassa ja tulppa tunkee itsensä ulos ja seuraa hillitön, syövereistä kumpuava itku, joka puhdistaa kyllä upeasti.Nuorempana jopa pelästyi näitä reaktioita, kunnes kypsemmällä iällä ymmärsi sen kaiken pidätetyn itkun määrän, joka purkautui kerralla jonkun epäoleellisen syyn myötä.Minäkin olen juuri tuollainen oman "möykyn" piilottelija,ja ihannoin ihmisiä, jotka huutavat kurkku suorana vihastumistaan tai itkevät, kun hetki on oikea.Tällainen tyypillinen kiltti tyttö ei vaan osaa...Olen myös huomioinut tänä syksynä itsestäni ja ympäristöstä ihmisten kokevan vuodenajan tavallista ahdistavammaksi.Oma ehdotukseni tälle on maailmassa tällä hetkellä tapahtuvat asiat, jotka ehkä huomaamattakin syventävät pohjoisen kansan taipuvaisuutta melankoliaan ja pahaanoloon tähän aikaan vuodesta?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvinkin paljon mahdollista tuo "diagnoosisi" tuon ahdistuneisuuden suhteen <3

      Ja itselläkin pato lähtee vyörymään usein jostain "pienestä syystä" - vaikkapa hujan hajan olevasta eteisestä :) Ja jos saan katsoa yksin nyyhkyleffaa niin voi mikä vollotus :)

      Poista
  3. Voi että juuri nuo sanat olisivat sopineet minunkin suustani tulevan <3 Minä ajattelin sen johtuvan hormooneista tai jostain, mutta ehkä se on osittain myös tämä pimeä ja harmaa vuodenaika. Tai väsymys. Tai kaikkien noiden asioiden summa. Voisin vaipua talviunille ja herätä vasta keväällä.. Tai no ehkä joulun aikoihin voisin olla hetken hereillä ;D syödä vähän kinkkua ja suklaata ja saunoa ja pitää itsestäni hyvää huolta. Halauksia <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla samanlaiset fiilikset - että voisin käydä joulun aikana tankkaus reissulla ja vaipua luolaani :) Halauksia <3 <3 <3

      Poista
  4. Miten hienosti osaatkaan kirjoittaa tunteista, jotka täälläkin ajoittain korventaa. Välillä tuntuu juuri tuolta ja silloin pitäisi saada rauhassa painava peitto päällä pohtia kaikki maan asiat läpi, surra jotain tukahdetettua, joka sisällä korventaa. Toisaalta se, että joutuu tekemään asioita joskus auttaa, pääse irti surullisesta tunnelmasta, joka saattaa olla yöunienkin aiheuttamaa. Joskus toimii joskus ei.

    Itkusta, minulle kasvotusten toisen edessä itkeminen on totaalinen romahdus ja samalla myös alasti olo. Itken aina piilossa ja olen jopa oppinut pidättämään itkua niin hyvin, että todella harvoin itku tuleekaan. Joskus jos joku on osunut tilanteessa jossa olen tunteista sekaisin ja itku tulee, totaalinen alaston romahdus/itku on kyllä puhdistavaa.

    Ymmärrän kirjoituksesi, en osaisi sitä noin hienosti sanoin pukea. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosiaan, nuo yöunet minulla pidempään ollut jo melko raskaahengiset, niin sekin varmaan tunnemaailmassa jyllää. Ja ihan hyvä, ettei aina voi jäädäkään petiin surkuttelemaan - saa liikkeellä autettua töhnää itsestä irti <3

      Juuri tuolta se tuntuu, on alaston olo. Minun itkupaikka on nykyisin ollut vessa :) Ja kyllä se vaan puhdistaa - itku siis, vaikka joskus kyyneillä voisi pestä vessankin.

      Ihana kuulla muidenkin kokemuksia, kiitos <3

      Poista
  5. Näitä sinun tekstejäsi on mukavaa lukea! ♥ Saavat ajattelemaan ja pohtimaan omaa elämää - joka kerta oppii jotain uutta myös itsestäänkin.

    Kauniita kuvia! Kunpa tännekin jo saataisiin lunta. Ensilumet tulivat ja sulivat. Vettä vain ripottelee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kuulla <3 <3 <3 Täällä satanut tänään vielä lisääkin, kyllähän se ihanaa valoa tuo, vaikka isoina määrinä lumikinokset tympii :D

      Poista
  6. <3 <3 Tsemiä ja halausrutistus <3 <3
    Aivan niinkuin omasta suusta tuo teksti. Siis tuo tunteiden näyttämisen ja kertomisen vaikeus.. ja myös lohduttamisen vastaanotto. Ei pysty ei kykene..


    VastaaPoista
  7. Minähän olen sellainen tunnelukko ihminen. Osaan kirjoittaa kyllä tunteistani, mutta puhuminen niistä on välillä hurjan vaikeaa. Siskoni on jopa minua leikkisästi kutsunut tunnekylmäksi. Sitä en todellakaan ole. Välillä on kovin ahdistavaa pitää tunteita sisällään ja vatvoa niitä yksin. Onneksi on olemassa puoliso, joka pakottaa kertomaan mikä on vialla. Meillä tuo sauna toimii oikeana terapiasalina :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä sana tuo terapiasali :D Sitä se sauna parhaimmillaan on :) Minullakin puoliso kyllä osaa alkaa tonkimaan, jos yritän vetäytyä. Halauksia <3

      Poista
  8. Ihanasti ja koskettavasti kirjoitettu <3 Minullekaan ei ole helppoa avautua toisen edessä ihan pohjia myöden. Helpommin menee kiukutteluksi, jolla verhoan omaa pahaa mieltä.
    Ja miten tuttuja nuo huonommuuden tunteet... Kun sinä kirjoitit niistä tunnoista, oli eka ajatus, että noin upea ja säkenöivä ja fiksu, ja silti voi tuntea huonommuutta... että älä ihmeessä. Mutta niinhän se menee, että kuka tahansa - upeakin! - voi tuntea olevansa pieni ja osaamaton. Ja se jos mikä on inhimillistä.
    Halaus! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo kiukuttelu tuttua myös minulle. Ja kiitos ihanista sanoista <3<3<3 Voih, kuinka minussa onkin suuri huonommuuden "leima", josta irti pyristely onkin välillä ison työn takana <3 Halauksia.

      Poista
  9. Tämä teksti pysäytti, sieltä löyty paljon tuttua, pisti ajattelemaan.. Kiitos! ♥
    Minä itken melko herkästi enkä osaa itkua hävetä, itken ihmisten nähden jos itkettää. Mutta tunnistan tuon vyöryn, joka yrittää tulla ulos, mutta jota on vaikea päästää ulos. Minulle käy myös joskus noin. Minusta tuntuu, että minussa on kaksi puolta vaikeiden tunteiden sanoittamisessa, välissä koen onnistuvani hyvin, välillä se on todella vaikeaa ja niissä tilanteissa kirjoittaminen pelastaa.

    Halaus sinne ja voimia pimeään aikaan! ♥ Ja hui hui, siellä lunta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kuulla <3 Tunnistan tuon kaksi puolta itsestänikin.

      Halauksia sinullekin kauniin nimen omaava ihminen :) Ja lunta tullut reilusti lisää :D

      Poista
  10. <3 Halaus
    Tekstiä ja kommentteja lukiessa huomaan, että on muitakin, jotka kokevat samoja tunteita kuin minä. Ehkä tunnen vähän huojennusta, että en ole ainoa, joka välillä kokee huonommuutta. Ehkäpä juuri se auttaa selviytymään seuraavasta huonomuuden tunteesta.
    Olen Mirjam-Matildan kanssa samanlainen möykyn piilottelija, kiltti tyttö, joka ei huuda kiukkua ulos.
    Olet todella hyvä kirjoittamaan tunteista <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. <3 Kiitos <3
      Minustakin on huojentavaa kuulla, että muillakin samoja fiiliksiä - etten olekaan ainut ja "lapsellinen" aikuinen yksilö :)

      Poista

Kommenttisi tuo minulle suuresti iloa! :)