Tiukkaa se joskus tekee

Minun on melko usein, melko helppo ymmärtää ihmisten
"inhimillisyyttä". Sellaista tunteiden ristiriitaa.
Sitä, jos ei uskalleta kertoa jotain. Sitä, jos
pääsee suusta sammakko. Tai hetkellisiä Minä-
Minä-hetkiä. Tai sortumisia, riippuvuksien alle/
edessä. Tunneköyhyyttäkin, sitä ettei osaa vastata
tunteisiin, olla läsnä. Sitäkin, jos "oireilu"
liittyy selkeästi johonkin psyykkiseen sairauteen.
Sellaista vilpitöntä tahattomuutta, ettei sillä
hetkellä ymmärrä, että toimii huonosti, hölmösti.
Mutta silloin tekee tiukkaa, kun joku odottaa
maailmalta kaiken, antamatta itse mitään. Silloin,
kun joku röyhkeästi odottaa aina vain lisää, eikä
mikään riitä. Kun joku on kaikkeen tyytymätön.
Silloin kun kaikesta syytetään muita, haetaan
kerta kerran jälkeen itselle oikeutta - vaatien.
Silloin, kun sammakot ovat tapa kommunikoida, ja
ilkeyden piikit lentävät toistuvasti alentaen ja
moittien muita. Varsinkin sellainen vähättelevä
naurahtaminen, se se vasta riepoo. Silloin, jos
milloin on koetuksella se, että pysyykö itse
tyynenä eikä lähde mukaan loanheittoon. Vaan
antaa mennä toisesta sisään ja toisesta ulos.
Joskus se vaan on tiukempaa.

Tänään minä toimin spontaanisti vähän hölmösti.
Vasta ulkopuolisen ilkeän piikin jälkeen tajusin,
että en ehkä itsekään ollut kovin fiksu. Mutta ihan
oikeasti, se oli tahaton ajattelemattomuus. Enkä
olisi ehkä ansainnut nolausta. Tai ehkä sittenkin
ansaitsin. Olisin saanut miettiä avaanko suun heti,
vaiko vasta kolmen metrin päästä, hiljaisemmin.

Joskus se vaan on tiukempaa.
Olla ymmärryksessä.

Tiesittekö muuten, että olen melko
sentimentaalinen :)

8 kommenttia

  1. Tykkään tosi paljon näistä kuvista tässä. Hienot.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mietinkin, että ovatko lapsen käsialaa. Tosi upeat, vaikutuin niistä todella.

      Poista
  2. Syvällisiä mietteitä ja niin puhuttelevaa. Mukavaa viikonloppua sinulle ♥

    VastaaPoista
  3. Upeasti puit sanoiksi juuri omat fiilikset, miksi ystäväni menetin tai hänestä luovuin. <3 Juuri näin asia meni ja nyt hän on raivoissaan ja tulee vielä uniinkin.

    Mukavaa viikonloppua <3

    VastaaPoista

Kommenttisi tuo minulle suuresti iloa! :)