Mustista ulos!

 Vaisut onnittelut, reagoimattomuus, teennäinen hymy,
selän takana puhuminen. Vähättely, ilkeän kritiikin
antaminen, en-paina-tykkää-nappia, vetäytyminen.
Monenlaisessa muodossa se voi ilmetä. Kateus.

Kateus. Se on sellainen viheliäinen, mustiin menevä.

Tunnistan tuon mokoman itsestänikin, joskus se pyrkii
vahvasti esiin. Toisen ihana koti, se mistä vielä itse

haaveilen. Toisen unelmien toteutumiset, mitä kohti

vielä tahmeasti tallustan. Lomamatkailu, jota toivon

enemmän. Henkinen kehittyminen, valoisa olemus, ihmisten
mieleen painuva persoona. Monta on asiaa mistä voisi olla
kateellinen. Josta voi ottaa huonommuuden tai ylimielisyyden
viitan harteille. Voisi, mutta voisi kokeilla muutakin.

Olen alkanut kouluttamaan itseäni. Kateutta vastaan.

Ja kappas kummaa, kuinka ihanasti koulutus toimii.

Ei täydellisesti lähellekään, mutta toimii sen verran

että kateus ei niin enää inhota ja pelota minua.

Kun tunnen kateuden piston, alan liehittelemään itseäni

sellaiseen iloiseen tilaan. Tilaan, jossa hurraan toiselle

hänen onnistumisistaan, unelmien toteutumisista. Kuvittelen

hänen onnen tunnetta ja voin tuntea siitä ainakin osan.

(Joskus saa liehitellä oikein kunnolla.)

Ajattelen kuinka saan niistä itselleni buustia matkata

kohti toiveiden asioita. Muistutan itseäni, että kaikki on

mahdollista. Kaikki. Eikä toisen "menestys" ole minulta

pois. Ennemminkin yhtymällä ja jakamalla sitä iloa,

saan itselleni lisää motivaatiota ja energiaa.

Ja kuinka ihanalta se tuntuukaan. Se hälventää kateutta.

Olipa se kateuden kohde lähellä itseä tai vaikka vain

median päässä. Ei väliä, tunnenko vai en.

Ja kuinka ihana on huomata, kun joku yhtyy minun iloihini.

Ilakoi yhdessä, antaa kiitosta ja palautetta. Sanoo tosissaan

Mahtavaa! Ihanaa! Olen onnellinen puolestasi! Muista

arvostaa itseäsi. Älä piilottele, vähättele!

Ja vieläpä yhtyy ilooni jakamalla sitä muillekin.

Joskus tästä hämmennyn - oikeastiko joku on ylpeä

minusta. Ja minullako lupa avoimestikin iloita! Sanoa

nöyrän ylpeänä, että olen iloinen jostain omasta!

Viime yövuoron jäljiltä tätä asiaa olen oikein kunnolla

pohtinut. Se oli sellainen yö, kun minulla oli kunnon

"buusteri" työkaverina :)

Ps. Tätä postausta koostaessa törmäsin Hidasta

elämää-sivuston juttuun, jossa Anna Taipale

kirjoitti mm. myös kateudesta. Hienosti kirjoitettu

asiasta, siinäpä tämä asia hyvin "kiteytyykin".