Entä jos sittenkin

Havaintoja itsestä. 

Epävarmuus. Epäilen omia taitoja ja silmiä. Usein sanottava itselle: 

Hei, sinähän tarkistit asian, kaikki on ok. Sano itsellesi ääneen.

Joku kysyy, hoiditko asian? Hoidin. Vai hoidinko sittenkään.

Voitko hoitaa minun kukkia, kun olen poissa? Vaikkapa tuollainen kysymys.

Mieleeni ensin nouseva ajatus on Varmasti saan ne tapettua.

Pinttyneitä kuvia itsestäni. Ei minulla ole itsekuria. Ei minusta ole

tavoitteelliseen treeniin. Ei minusta ole juoksijaksi.

Olen laiska. Liian sitä tai tätä.

Mutta entä jos sittenkin.

Hitto. Kyllä minä voin oppia juoksemaan, jaksaa vähä vähältä hiukan enemmän,

kasvattaa kuntoani. Kyllä minäkin voin kasvattaa lihaksiani ja kiinteytyä.

Voin opettaa keholleni uusia juttuja.

Tottakai voin hoitaa kukkiasi.  Kyllä minä sen verran osaan.

Kerron itselleni asioita tehdessä, että nyt teen näin. Tämä asia on hoidettu.

Nämä ovat oikein. Asia kerrallaan, rauhassa, keskittyen.

Voihan unelmakarttani. Olette muuton jäljiltä edelleen kaapin perukassa.

Ilmankos visioni itsestäni, tästä hetkestä ja tulevaisuudesta horjuu.

Aarrekartta, tulevaan suuntaava, mutta silmilleni silti viesti siitä,

että kaikki on hyvin nyt. Rauhoita, luota, ole levollisesti.

Kaikki se on jo sinussa.