Sananen jaetuista sanoista

Maailma on sanoja ja tarinoita täynnä. Eri näkökulmista, samoista näkökulmista. Eri tuntein väritettynä, tai neutraalimmasta valosta katsottuna. Kuka on tarinoiden omistaja, kuka voi omistaa sanat. Mikä on varastettua, kopioitua. Mikä on yhdessä elettyä, mutta tietämättä toisista.

Kaikki se mitä minäkin kirjoitan, on takuulla jossain sanottu ja tunnettu läpi. Joskus säikähdän, kun näen jossain omankaltaiseni tekstin - pohdin, että ajatteleeko joku minun kopioineen. Mutta sitten muistan. Minä kirjoitan itselleni: eheytyäkseni, voimaantuakseni, ymmärtääkseni, samaistuakseni, kokeillakseni. Kirjoitan vaikka kukaan ei näkisi. Kun minä kirjoitan, sanat lähtevät kumpuamaan sisältä. Joskus ne saa liikkeelle tunteet, joskus joku yksittäinen sana, jonka ympärille lähtee rakentumaan tarina, joskus mielikuvilla leikittely saa aikaan sanoilla leikkimisen. Ja sitten minä kirjoitan. Ja jossakin toisaalla joku tekee samoin, ja tekstit kenties löytävät vertaisensa, samankaltaisuuden - mutta silti niillä on eri kädet ohjaamassa. (Kopiointi, varastaminen on kuitenkin ehdottoman raukkamaista ja väärin - ja kyllä, joku varmasti niin tekeekin.)
Kirjoittamisen lisäksi minussa on myös toive jakaa tekstejä, tarjota niiden kautta pieniä tarinoita, tarjota mahdollisesti vertaistukea, ymmärrystä, toivoa. Usein minä saan kaikkea tuota muiden teksteistä. Joskus minuun kuitenkin iskee tämä tuska: mitä minä kuvittelen itsestäni, kuka teksteistäni yhtään mitään saisi, maailma on pullollaan parempia ja tunteita herättävämpiä tekstejä. Sitten minä päätän, että en kirjoita enää. Annan olla, enkä kuvittele sanoistani "enemmän". Kirjoitan vain päiväkirjaa, tai kirjoitan muutakin, mutta vain minulle. (Egon mökötystä.) 

Ja sitten melkein joka kerta (tuossa tuskassa), saan viestin joltakin, joka ei ole ihan lähipiiristä. Joltain joka kiittää jakamastani tekstistä, kertoo jotain sen merkityksestä. Tai näen tekstini jaettuna jossain. Ja minut valtaa suuri kiitollisuus. Ja muistan - joskus jaettu teksti löytää kontaktinsa. Ja niinä kertoina, kun ei löydä, ainakin ne auttoivat minua jossain. Kun kirjoitan sisältä käsin, ulkoista hyväksyntää hakematta, se on rakkauden teko itselleni. Ja lopulta se riittää (vaikka joskus ego minussa itkee ettei se riitä). 

Jos sinun sydän haluaa jakaa kirjoituksia, jaa. Tekstisi voi löytää kodin jonkun toisen sydämestä.

Ps. Jaa somessa, jaa salaisia viestejä, jaa vessoihin, jaa retkeilypaikkoihin, jaa postilaatikkoihin, jaa auton ikkunoihin ja mihin vaan...


2 kommenttia

  1. Sinulla on kyllä sana hallussa, ja usein osaat pukea kaunnisti sanoiksi juuri sen hetkisiä, tai jo menneiden tilanteiden tunteita. Kiitos siitä! <3

    VastaaPoista

Kommenttisi tuo minulle suuresti iloa! :)