Tiukentaa vai löysätä


On heitä, meitä, teitä vanhempia, jotka ovat täysillä mukana lastensa koulukäynnissä,
ja harrastuksissa. Vanhempia, jotka panostavat näihin asioihin. Vaativat, ohjeistavat,
testaavat, odottavat, ohjaavat. Heitä, jotka ovat jämäkkiä ja jossa hommat hoidetaan
prikulleen eikä melkein. Tai ainakin hoidetaan - kaikki tekee osansa kotihommista,
läksyistä ei luistella, kontaktit open kanssa ovat säännölliset ja asioihin puututaan
heti, jos jotain poikkeavaa havaitaan. 

Sitten on heitä, meitä, teitä, jotka eivät jaksa olla oikein osallisena kouluasioissa,
eikä liioin harrastuksissa. Heitä, jotka antavat lastensa kantaa vastuunsa, luottavat
heidän kykyyn ratkoa asioita, eivät pakota, vaadi heiltä mitään mikä ei heistä
itsestään luontojaan tule. Käytökseen ei jakseta kovin paljoa puuttua, sielläpähän
oppii mentaliteetillä kuljetaan. Kotitöistä luistelijoita ei napata kiinni, eikä niistä
mitään sanktioita synny. Kaverisuhteet luotetaan lastensa itsensä harkintakyvyn alle.

Sitten, noiden karrikoitujen lisäksi, on montaa välimallia heitä, meitä, teitä.
On väsynyttä mallia, on rakkaudellista mallia, on suojaavaa mallia, on kompromissi
mallia, on julmaa ja jämäkkää, on jämäkkää ja lempeää, on vaikka mitä. On mallia,
joka on melkolailla välimuoto yllä oleville esimerkeille. Jämäkkä, mutta sopivan
joustava ja neuvotteleva. Kiinnostunut, mutta ei joka paikan sahaaja. Tsemppaaja,
mutta oman tilankin antaja. Yhteistyökykyinen, mutta välillä erimielinen. Vastuuttaja,
mutta omankin vastuun kannattaja. 
Ja sitä minä vain nyt mietin. Millaisessa välimallissa minä olen. Koska välimallia
minä kyllä olen. Missä pitäisi olla enemmän lähempänä ylempää, missä taas
enemmän lähempänä alla olevaa. Kun talossa on kaksi nuorta, ajatusprosessi
on nyt kiivaimmillaan...

Missä kohtaa kiristää, missä kohtaa löysätä. Ja miten. Porkkanoita vai risuja.
Miten kuunnella ja ymmärtää, mutta silti pysyä jämäkkänä, muttei liian
jyrkkänä. Missä menee löysyyden raja, missä tiukkuus vain pahentaa asioita.
Voiko aiemmasta löysäilystä ja ymmärryksestä seurata vahinkoa, tai
tukahduttaako liiallinen tiukkuus hapen. 

Kannatan omilla aivoilla ajattelua. Sitä, että nuoren hyvä löytää omat rajat,
sen sisäisen viisauden mikä siellä orastaa ja ruokkia sitä. Kannatan uskon
valamista, sinä kyllä pohjimmiltaan tiedät kuinka toimia, tee valintoja
itsesi parhaaksi. Ohjauksessa, aikuisen sanottaen, mutta ei koko ajan
tuuppien. Niin, että he löytäisivät oman voiman ja tavan havannoida
tätä maailmaa. Löytäisivät oikean ja väärän, sillä tavoin että tuntevat
ne sisällään. Toimisivat niiden äänien mukaan.

Mutta, kun se nuoruus on. Monenlaista kuohuilua monella. Muistanhan itsenikin.
Vaikka mitä vanhemmat puhuivat ja yrittivät. Silti se oli sitä nuoren elämää,
karsinassa poukkoilua ja karkailua. Ja lopulta tasaantumista.

Niin. Niin siis se, että missä kohtaa lieka tiukemmalla, missä löysemmällä. Missä
ottaa ohjat, jos harkintakyky alkaa pettämään, missä antaa itse kokeilla ja
paiskautua seinään. Kun ne erotkin - joku toinen kaipaa enemmän jämäkkyyttä,
joku toinen enemmän lempeyttä. Siinä sitä onkin oppimista taas kerrakseen.

14 kommenttia

  1. Kyllä on hyviä pohdintoja! Meillä vanhin on jo 20, hänen kanssaan on jo nyörit löysällä, aikuinen mies, järkevä ja fiksu, osaa ajatella nenäänsä ja huomista pidemmälle, seuraava on kohta 18, ihan päinvastainen tapaus, pitää tarkkailla ja paimentaa, pitää ohjaksia melko kireällä, missä vaiheessa löysätä... Sitten on vielä nämä kaksi nuorimmaista, toinen 12 ja toinen 10, aika herkkiä tuntuvat olevan, etenkin tuo nuorimmainen, täytyy lempeästi ohjastaa, ei saa olla liian tiukka tai jyrkkä... On tämä hankalaa ja kovasti kasvattaa aikuista :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niinpä :) Kommenttisi osoittaa hyvin, miten personaallisuudetkin vaikuttavat. Tasapainoilua, tasapainoilua...

      Poista
  2. Ihana ja viisas teksti ♥
    Jotain välimallia minäkin olen, ja välillä joissain asioissa vähän vaihdellen ja omien voimavarojen mukaan. Kieltämättä tulee paljonkin mietittyä missä pitäisi tsempata ja missä löysätä pipoa. Ikuista tasapainon hakemista tämä on...

    Aurinkoista päivää! ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. <3 Todellakin. Viime aikoina olen pohtinut varsinkin tuota näkökulmaa, että missä kiristää liekaa... :)

      Poista
  3. Olipas taas jälleen kerran hyvä teksti! NIINpä, mikä on se 'oikea' tapa. Tuskin edes on. Tasapainoilua ja oppimista...joka päivä! Huh! Ainoastaan voi toivoa, että on ollut juuri se paras äiti omalleen <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, se mikä toimii toisella, ei taas toimikaan toisella. Todellakin välillä HUH :)

      Poista
  4. Asiaahan sinä jälleen pohdit ja kirjoitit. Nyökyttelin päätäni useammassa kohtaa. Oma lapseni on jo aikuinen, mutta nuori edelleen ja niitä rajojen etsimisiä on välillä ollut. Luulen, että nyt olisi menossa järkevämpään suuntaan asiat ja voisin jo alkaa näiltä nuorten kuohuilta huokaista helpotuksesta... ehkä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti saat jo ainakin pitkiä tasaisen hengityksen jaksoja :) <3

      Poista
  5. Tuntui itsellekin todella ajankohtaiselta pohdinnalta. Olen myös jonkinlaista välimallia, mutta myönnän kyllä aikoinaan olleeni myös enemmän siellä huolehtivassa ja holhoavassa päässä. Vuosien mittaan olen alkanut antaa enemmän ja enemmän omaa harkintaa lapsilleni kaikissa asioissa ja se, mitä siitä on seurannut, on pelkkää hyvää. Luulen, että on hyvä näin: ovat kokeneet lapsuuden, jossa on ollut rajoja ja huolenpitoa, mutta saavat alkaa opetella omien siipien räpyttelyä. Koen, että se, että osoitan nyt luottamusta, vaikka välillä itseä salaa vähän epäilyttääkin heidän pärjäämisensä, kasvattaa nuoren itsetuntoa ja elämässä pärjäämistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saan kiinni ajatuksestasi, ja juuri tuota samaa minäkin jollaintavoin teen ja ehkä se on suuntaus mikä enempi minua kiehtookin - sitten käy sisäistä vuoropuhelua, pitäisikö kuitenkin vähän olla tiukempi :)

      Poista
  6. Siinäpä sitä onkin taiteilemista :)
    Pilvin kommenttiin voin myös samaistua täysillä.
    Viikko sitten esikoinen levitti siipenä ja en voisi olla hänestä ylpeämpi.

    VastaaPoista

Kommenttisi tuo minulle suuresti iloa! :)