Siinä oli ennen kioski

Tässä oli ennen kioski, josta olen lapsena ja nuorena käynyt
penneillä ja markoilla ostamassa irtokarkkeja. Yleensä
viidellä markalla, kymmenellä markalla harvemmin - silloin
saikin jo ison säkin. Markalla numero 23. Yksi tuollainen numero
8. Paljonko vielä jäljellä. Nuorena siellä vuodatettiin myös
sydänsuruja ja iloja. Käytiin kyselemässä onko poikia näkynyt
ja kenen kanssa olivat liikenteessä. Kioskin nurkalla vietettiin
aikaa, notkuttiin vain. Oltiin sateelta suojassakin. Joskus
pääsi käymään vessassakin tai lämmittelemässä pakkasen puremia
varpaita. Riippui kuka oli töissä ja kehtasiko kysyä.

Kioskin vieressä oli lehtilaatikot, joissa iltasella istuimme.
Etsimme luettavaa ja olimme ikionnellisia, kun sieltä löytyi
nippu Sinä&Minä-lehtiä. Joskus olimme siellä kansi kiinni
ja vakoilimme ihmisiä hiljaa kikattaen.

Nyt siinä kohtaa on puskaa. Ja ilmoitustaulu, joka seisoo
hiljaa paikallaan. Kaivaten tapahtumia, niitin iskuja itseensä.
Jotta tietäisi olevansa elossa. 
Siinä on pyörätie. Tie, jota ensirakkauteni, sydämeni valittu
tuli minua vastaan. Hän oli paikalla yleensä ennen minua, ja
katseli kun minä kävelin vastakkaisesta suunnasta. Yleensä
ensimmäisenä vaihdettiin suukot. Ehkä hiukan intohimoisemmatkin.


Täältä minä kävelin vastaan. Ja voi juku minua usein jännitti.
Ja kuinka vaikeaa oli kävellä tuota pitkää suoraa, kun rakkaus
katseli. Tuntui, että jalat menevät solmuun. (Niin ja tämä
rakkaus on hän, joka edelleenkin vierellä kulkee.)

Tuon kaiken vieressä oli koulu. Ala-asteeni. On se siellä
edelleenkin, hiukan eri rakennus järjestelyin. Muistan
sieltä kuningatar-tuoli leikin, hyppynarun/ruudun/twistin
hyppäyksen, leikkikenttä leikit. Nuoruudesta muistan katoksen
alle iltaisin kokoontumisen. Siellä tupakin polttelun. Rakkaus-
lappujen vaihdon - rakkauden pikkusiskot toimivat kuriireina.
Heiltä kyseltiin juoruja siitä rakkaudesta, jonka kanssa oltiin
välillä erossakin. Kuultiin kuinka toinen tyttö oli ollut kylässä.
Ja ai, että se repi sydäntä.

Muistan kuinka meitä kiellettiin polttamasta ja jättämästä
natsoja lasten koulualueelle. Toimimme muka fiksusti, ja veimme
oman tuhkakupin, joka kerta toisensa jälkeen oli viety roskiin.
Kerran meidät yllätettiin kameran kanssa - koulun opettaja
kaahasi autolla pihaan, otti meistä kuvia ja aikoi viedä asian
eteenpäin. Ei siitä koskaan mitään kuulunut. Lopulta vanhemmatkin
saivat tietää - ei mennyt enää läpi selitykset kaverit polttaa.

Tämä oli koulun uudempi siipi. Nyt laajennettuna tosin.
Siellä oli ala-asteen diskot, jossa tanssittiin hitaita ja
itsensä hikeen tanssikilpailussa. Ostettiin karkkia ja limsaa.

Koulun kattoluukun kautta "jotkut" vievät välikattoon hiivaista
juomaa valmistumaan, mansikka-aromilla. Kaikki meni hyvin siihen
asti, kun olivat raahaamassa sitä katolta alas - yhden nuoren
äiti yllätti ja se homma jäi siihen. Hyvä niin - ei tuoksunut
kovin hyvälle. Sittemmi kattoluukku lukittuun kettingillä ja lukolla.

Koulun pihalla makasimme myöhäisenä syysyönä ja lauloimme
Celine Dionin biisejä. Juttelimme haaveista. Sillä välin
kun vanhemmat nukkuivat ja luulivat meidänkin niin tekevän.
Mutta muun talon hiljetessä ikkuna tai takaovi hiljaa
avautui ja sukkasilleen väki hipsi ulos kengät kainalossa.
Jännityksestä täristen takaisin ennen kuin aurinko nousi.

***

Kuopus kävi harrastus-treeneissä tuon koulun pihalla.
Minä kävin sillä välin ystävän kanssa kävelyllä.
Ystävän, joka jakaa nämä muistot varmasti kanssani.

Nyt molemmat äitejä, puolisoita, naisia, työntekijöitä jne.
Elämän kolhimia ja rakastamia. Muistorikkaita. Viisaampia.
Pohtien omia lapsia, haasteitakin heidän kanssa. Pohtien
omaa äitiyttä. Välillä pudistellen päätä. Pohtien ehkä
nuoruuttakin, mikä ei mennyt niin hyvin ja mikä oli
ihan mahtavaa. (Tupakinpoltto ainakin jäänyt ajan saatossa
- mutta olihan sen opettelu kyllä melkoinen prosessinsa,
jälkeenpäin ajateltuna hauskaakin, vaikka keuhkot meinasi
revetä. Serkkutyttö opetti minua kotinsa metsässä näin:
Sano hevosen pallit ja kullit kun imaiset savuja sisään)

Mutta muistot. Aika saa kullatakin ne. Osa jo valmiiksi
kultaisia, osa kaipaa lisäväriä pintaansa. Tämä hetki ja
tulevaisuus, siinä se juttu nyt on.

#Memories

#Childhood
#Youth

6 kommenttia

  1. Lapsuus. Joku sanoi että aikuisikä menee lapsuudesta selviämiseen. Mutta oli se ihanaa aikaa, ainakin enimmäkseen ;) <3.

    VastaaPoista
  2. Ihania muistoja ja kiitos, kun jaoit ne lukijoidesi kanssa :)

    VastaaPoista
  3. Voi että miten kauniisti kirjoitat. Miten ihanaa, että se joka sai vatsan solmuun, kulkee vielä vierellä. Pennin karkit, haikeus, kun paikkoja ei enää ole, on vain muistot. <3

    Oikein mukavaa uutta viikkoa Katja <3

    VastaaPoista

Kommenttisi tuo minulle suuresti iloa! :)