Hiljaisen hetken täyttäminen

Pääsin viikonloppuna yhdeksi vuorokaudeksi
mökkeilemään. Ihan vain olemaan. Kaksi naista.
Kolmas makasi pedin pohjalla kotona kaamean
taudin kourissa, mutta ajatuksissa pidettiin mukana.
Ei lapsia, ei miehiä, ei kotihommia, ei töitä.
Kovasti ideointia, unelmointia, keskustelua,
saunomista, ulkoporepaljussa loikoilua, syömistä,
syvään hengittämistä, talven ihastelua, hyvät yöunet.
Vaikka minä en varsinaisesti ole talvi-ihminen, niin
seistessäni tuolla järvellä, kaiken hiljaisuuden keskellä
ja katsoessani maisemaa, en voinut olla ihastelematta.
Mietin miten se voi olla niin kaunis ja kuinka
voi olla niin hiljaista. Jostain kaukaa kuului
jotain todella vaimeaa hurinaa, mutta vasta kun
pidätin hengitystä.
Siinä seistessä, tunnistin sisältä äänen. Äänen joka
yritti saada minua miettimään, kuinka täyttää se hetki.
Hiljainen hetki. Käyttää se jotenkin tehokkaasti.

Mutta sitten tajusin. Ei sitä tarvinnut täyttää
mitenkään. Sai vain olla. Nauttia. Eikä yrittää
suorittaa mitään. Kokea vain se ihastus.

Kuvittelin siinä seistessä kuinka maadoitun siihen
hetkeen. Ajattelin sitä, että seison vetten päällä.
Ja siellä alla on elämää, liikettä. Mutta minä
pysyn paikallani, hengitellen.
Sitten avasin kämmenet ja katsoin ylöspäin.
Se oli hyvä hetki keskustella yläkertaan.
Ihan rauhassa. Siinä minä puhelin siitä kuinka
unelmien työstäminen saa välillä minun vereni
villinä virtaamaan enkä malttaisi jaksaa odottaa
asioiden etenemistäPuhelin myös siitä, että
visioiden suhteen olisi nyt hyvä myös hellittää.
Antaa asioiden tapahtua niiden oikeaan aikaan.
Ja sillä hetkellä minä luovutin asiat enkeleille.
Kerroin kuinka maadoitan itseni tähän hetkeen ja annan
heille työskentelyrauhan. Luotan asioiden kulkuun.
Huomasin heti kuinka sisäinen rauhattomuus tyyntyi.
Illan aikana puheissa pyöri unelmat - kerron myöhemmin
mitä käytimme keskustelussa apuna - mutta asiat eivät
saaneet minua tuskastumaan. Ehkä vain luottamaan siihen,
että aina löytyy oikea suunta.
Nyt alkuviikosta hymyilinkin iloisesti, kun sain
kuulla että työhön liittyvät toiveet, astuvat
nyt askeleen eteenpäin. Niin kiitollinen olo tuli.
Tuosta ylimmästä kuvasta taisi tulla nyt itselle
sellainen voimakuva. Että muistan sen hiljaisuuden
ja pysähtymisen voiman. <3

(Kuvat on otettu hiljaisen hetkeni jälkeen.
Hetki oli oikeasti hiljainen eikä kameran
raksutuksen peittelemä :))

12 kommenttia

  1. Tuo on niin tärkeä muistaa: aina löytyy oikea suunta. Kiitos tästäkin postauksesta, liian harvoin tulee jätettyä kommentti. <3

    VastaaPoista
  2. ihanaa, maailman parasta "terapiaa" :) <3 Ja loistavia kuvia! :)

    VastaaPoista
  3. Tästä postauksesta tuli itsellekin rauhallinen fiilis. Mukavaa, että löysit hetken keskeltä sisäisen rauhan. Hiljaisuus on aina kaunista kuultavaa :)

    VastaaPoista
  4. Aivan huippuhienoa!
    Olet kauniisti osannut pukea sanoiksi sen, mitä koen mökillä ollessani, joka kerta!

    VastaaPoista
  5. Ihana postaus <3 Pysähtyä miettimään niin, että oikeasti on aidosti aikaa kuunnella mieltään, se on harvinaista. Siitä saa hirmuisesti voimaa. Joskus on ollut viikon loma, kun mies on mennyt lasten kanssa mökille ja ensin on tullut vapauden huuma, sitten masennus ja lopulta kirkastuminen kun olen saanut kaikki ajateltua.

    Onnea myös siitä, että töissä kliksahti askel eteenpäin <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, siitä saa voimaa <3 Jos sattuu niin, että olen kotona ja muut ovat poissa, niin alkuun on levoton olo, ja tyyliin siivoilen - kunnes tajuan istua vain alas :)

      Poista

Kommenttisi tuo minulle suuresti iloa! :)