Lomalla lilluen

Turku. Harvoin siellä käyn, mutta pidän kyllä
kaupungista kovasti. Ilmajooga-kokemuksen lisäksi
vietimme yhden yön kylpylässä, jotta lapset
pääsivät purjautumaan lämpimiin vesiin, kun
kelit ei muuten kesäisyydellään hellinneet.
Ja kylläpä minä itsekin mielummin noissa
vesissä kellun kuin mitä luonnonvesissä
- arkajalka kun olen :)

Yövyimme siis Sokos Hotel Caribiassa, josta kysyin ennen
reissuun lähtöä tarjouksen. Eka kerta kyseisessä paikassa.
Näitä hotellin käytäviä taplatessa tuli
 aavistuksen sellainen tunne, että nyt ollaan 
jossain muualla kuin Suomessa. Hyvin pian palasin
kuitenkin todellisuuteen :) Ja jatkoin haaveilua
siitä, että loppuvuoden aikana pääsisin oikeasti
etelän lämpöön, kahden puolisoni kanssa. <3

Huone oli sopivan tilava meidän 5 henkiselle porukalla.
Kuopus tosin nukkui meidän keskessä ja siitä voi olla
montaa mieltä, että oliko minulla hyvin tilaa nukkua :)




Hassua oli verhojen takana oleva näkymä.
  Ei ollut parveke näkymää Turun kaupungille
 tai puiden sekaan, vaan Radio City areena.
Esiintyjiä ei aitiopaikaltamme nyt nähty, mutta
oman porukan kesken siellä aikaa vietimme.

Meidän perhe on melko toiminnallista väkeä, 
paitsi minä taidan olla laiskimmasta päästä
tällä hetkellä... Mutta kyllä minäkin sulkapalloa
pelasin - lapset aina nauravat minulle, kun olen niin
surkea pallopeleissä. En ole koskaan niistä erityisemmin
pitänytkään. Mutta sulkapallosta kyllä tykkään.
Esikoinen siinä sivussa hieman akrobatiaakin
touhusi. Kuntosalikin olisi löytynyt ja aikomus oli
olla niin reipas, että sielläkin olisimme piipahtaneet
ennen aamu-uintia, mutta haaveeksi jäi kun nukuimme pitkään.

Kylpylästä ei ole kuvia, paitsi pieni
raotus, jonka aamupala pöydästä nappasin.
Mutta kylpylässä oli useita erilaisia altaita ja
 muutamia liukumäkiä, joista minäkin kahteen
uskaltauduin menemään. Kumirenkaalla oli turvallista
laskea, vaikka vähän vauhtia yritinkin jarruttaa :)
Illan päälle oli vielä tarkoitus lillua miehen kanssa
kylpyammeessa hotellihuoneen kylppärissä, mutta
touhukas meno vei voimat ja Kotipizzan kotzonella täyteen
ahdettu vatsa oli osaltaan estämässä moisen hemmottelun.

(Mukava plussa hotellin ravintola-tarjonnassa oli Hesburger
ja Kotipizza, josta kiljuvan nälkäisen porukan
oli mukava napata eväät mukaan.)

Mutta se mitä eniten odotan näiltä hotelli-öiltä
on aamupala. Ja vaikka gluteeniton ja laktoositon
hiukan hidastaa nyt normi tahtia, niin kyllä sain
vatsani täyteen. Ilolla ja kiitollisuudella.
Ja kiittää täytyy kaikkia, tätäkin, hotelleja
joissa on selkeästi merkitty millainen tuote on:
siis laktoositon, vähälaktoosinen, gluteeniton jne.
Mukava vuorokausi meillä Caribiassa oli. 
Kyllä tämä kylpylä-hotelli oli paljon monipuolisempi
kuin moni huonompi ;) Eli suosittelen. Ja ihmismäärästä
päätellen tämä paikka on monen muunkin mieleen. 
Varsinkin lapsille kylpylässä riittää touhuja.

Kuten aiemmin kerroin, niin kylpylä-fiilis
yllätti meidät positiivisuudellaan ja tarkoitus
olisi ottaa jollakin aika väleillä kylpylä"lomaa"
tavaksi. Onkin tullut kahlattua nettiä ja katsottua
missä kaikkialla niitä onkaan - omasta pitäjästäkin
sellainen löytyy, mutta se on jo aika nähty :)

10 kommenttia

  1. Onnistuneen kuuloinen reissu teillä on ollut. Mukavaa kun on sen kokoinen huone, että sinne mahtuu useammankin lapsen kanssa.

    VastaaPoista
  2. Olimme vuosi sitten Caribiassa muutaman yön. Me olimme selkeästi jossakin halvemmassa huoneessa, sillä se oli tosi pieni meidän nelihenkisen perheen tarpeisiin. Ja todellakin, seinät olivat kuin pahvia. Mutta itse kylpylästä pidimme ja vietimme siellä aikaa tuntitolkulla. Aamupala on aina ihana ja nautinnollinen hotelleissa. Kotona en syö aamupalaa ollenkaan, mutta valmiista aamupalapöydästä pystyn syömään ruokaa napa paukkuen.

    Mukavia kesäpäiviä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minullekkaan ei aamupala kotona isommin maistu, mutta hotelleissa kyllä voin vetää isoja määriäkin :) Ja noita huoneita on vissiin 3 eri tyyppiä - tämä oli kai se keskimmäinen, sitten on "normihuone" ja tätä isompi sviitti?

      Poista
  3. Aikoinaan Turussa asuessa tuli Caribiassa käytyä polskimassa, mutta hotellipuolta en testannut. Kovasti olen kehuja siitä kuullut :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse hotellin muut tilat jäivätkin ehkä vähän pimentoon, kun huoneesta suunnistimme pääsääntöisesti hissillä kylpylä-osastolle ja takaisin :) Ja kun saman reitin varrella oli vielä ruokapaikatkin :)

      Poista
  4. Oi oi oi, saiko sieltä aamupalalla makeaa? Sitä aika harvoissa paikoissa on kun monen vatsa ei aamuisin taida haluta vaahtokarkkeja ja donitseja vaikka lomavaihteella oltaisiin. Laivalla ainakaan ei ole tunkua aamuisin korvapuustipuolella missä viihdyn :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä vaan :D Joo eipä kyllä itselläkään hirveästi hirveän makeat ihan aamusta maistu - vaikka makeahiiri olenkin. Vaahtokarkki-kuva tyttären lautaselta :D

      Poista
  5. Oi ihanaa, mäkin haluun kylpylään! Ja hotelliaamupala, se on parhautta! <3

    VastaaPoista

Kommenttisi tuo minulle suuresti iloa! :)