Siulla on oikeus siun ommiin tunteisiin

Pohdin keskustelua, jossa puhuttiin vanhempien oikeuksista lapsiin, mutta myös lapsien oikeudesta "hyviin vanhempiin". Pohdin perhejuhlia, joissa kaikki eivät voi hyvin toistensa seurassa. Pohdin meidän ihmisten tunteita, tuntemuksia ja kokemuksia. Pohdin ihmisten rajoja, niin lasten kuin aikuistenkin. Pohdin biologisia siteitä ja kuinka paljon niiden avulla voi ratsastaa. 

Vien ajatukset hetkeksi siihen, että onko biologinen side oikeutus jollekin. On se toki sitäkin, mutta on asioita, missä sillä ei ole hittojakaan väliä. Puhutaan nyt aikuisista - jos Antti-aikuisella on ahdistava olo vaikkapa Ilpo-isän seurassa. Ajatellaan, että taustalla on kipeitä tekoja ja lapsen sielun rikkomista. Onko Antti-aikuisen pidettävä näennäistä kontaktia yllä, koska Ilpo-isä on kuitenkin Isä ja Isä (ehkä) katuu, mutta Antti-aikuisella ei ole hyvä ja turvallinen olo hänen seurassaan.

Ei tarvi, ajattelen minä. Minä ajattelen, että Antti-aikuisen on kuunneltava itseään ja rakennettava omat rajat. Vaikka Ilpo-isä (Tai Annikki-äiti) kuinka katuisi, niin jos Antti-aikuinen ei koe sellaista sidettä elämää kannattalevaksi, niin ei tarvi teeskennellä. Antti-aikuisella on oikeus omiin tunteisiin ja kokemuksiin sekä siihen ketä omaan piiriin kuuluu. Biologinen side ei ole estänyt pahan tekoa, eikä se lupaa automaattista anteeksiantoa ja paikkansa lunastamista vain koska suonissa virtaa samaa verta. Eikä biologisella siteellä voi perustella vaikkapa psyykkisistä sairauksista johtuvaa käytöstä - ei jos joutuu kuolettamaan itseään eikä kestä sellaista.

 Mietin lasten oikeuksia ja oikeutta vanhemmuuteen. Vanhempana voin sanoa ja toivoa, että ansaitsemme uusia tilaisuuksia korjata asioita, näyttää itsestämme sen rakkauden mitä koemme lapsiamme kohtaan ja lupaa avata suumme lastemme asioissa. Mutta kyllä silti rajansa on silläkin. Jos lapsen kokemus on se, että hän pelkää elää vanhempiensa kanssa/tavata biologisia vanhempiaan tai kerta toisensa jälkeen joutuu ymmärtämättömänä särkemään sydämen, joutuu tunteiltaan tai fyysisesti hylätyksi ja saa vihat niskaan, niin kyllä silloin ennemmin kysyisin mitkä ovat lapsen oikeudet ja mitkä vanhemman. Kenen oikeuksia ja sisintä siinä voisi silloin kuunnella.

Minä ajattelen niitä vapisevia sydämiä, jotka ovat rikkoutuneet usein, ja rikkoutuvat taas uudelleen. Minä ajattelen heidän tietä aikuiseksi kasvamisessa. Ajattelen ehkä sitäkin, että kasvavatko rohkaistuen kuuntelemaan omaa sisintään - mitä minä haluan, miten minä koen, miltä minusta tuntuu. Vai kasvavatko niin, että kuolettavat oman äänen, ajattelevat vain vanhempien vuodattamaa tuskaa ja kadottavat itsensä.

Niin, minä pohdin vain sitä, että jokainen meistä saisi kasvaa aitona ja tuntevana ihmisenä. Että olipa pieni tai iso, niin saisi tehdä mahdollisimman paljon päätöksiä omista tunteista käsin eikä valheellisen maskin kanssa - vain että joku toinen ei murenisi. Jokaisella on oikeus katsoa ihmissuhteitaan niin, että jos eivät tunnu hyvältä ja hajottavat, niin pakko ei ole itseään niille altistaa.

Tämä on kirjoitus siitä, että ihminen saisi kuunnella itseään ja omia rajoja - jos ei saa olla ihmisen seurassa oma itsensä, vaan pelkää ja jännittää, niin silloin saa katkaista siteet. Koska kuitenkin tärkeintä on se, että saa elää turvalliseksi kokemassaan piirissä ja kokea olevansa rakastettu.