Voi minua ja huonoja käytöstapoja

Olen usein miettinyt, että minua ei voisi päästää minnekään "hienojen ihmisten pariin". Takuulla tiputtelisin haarukoita ja muuta välineistöä lattioille silkasta paniikista. Kädet hikoaisivat siitä, että kuinka kuuluu toimia - ketä kätellään ensin (ja milloin on ok olla kättelemättä ja yleisesti tervehtiä paikalla olijoita), milloin ja miten, ketä kaikkia onnitellaan, miten puhutellaan. MIlloin haarukan saa ottaa käteen ja laittaa suuhun, milloin nostaa lasin huulille. Hikikarpaloita aiheuttaisi myös se, että olenko alipukeutunut vai liian pukeutunut (harvemmin varmasti tätä). Niin, sinne "parempiin piireihin" minua ei kannattaisi päästää, koska ihan "tavistenkin, meikäläisten" juhlissa ei aina kaikki mene putkeen. Hyvistä aikomuksista huolimatta. 

Siitä kuitenkin pyrkimykseni on lähteä liikkeelle, että ystävällisesti tervehdin väkeä. Pientä päähierontaa aiheuttaa kuitenkin se, että milloin käyn ihan käsipäivää kierroksen koko seurueelle (tutuille ja tuntemattomille) ja milloin yleinen tervehdys riittää. Toki järkeni sanoo, että jos vieraita on vaikkapa 100 niin tuskin on järkevää lähteä kaikkia kädestä pitäen kiertämään vaan tehdä tämä keskustelun yhteydessä mikäli aiempaa tuttavuutta ei ole olemassa. Silti huomaan miettiväni, jännittäväni tätä asiaa myös pienemmissä juhlissa, joissa minulle tuntemattomia henkilöitä on. Joka kerta. 
Minusta on kiva tietää juhlissa (lähinnä niissä pienemmissä), että ketä väkeä paikalla. Mikä on henkilön suhde juhlaväkeen jne. Ja mielestäni se kuka tulee juhlatilaan, voisi esitellä itsensä kädestä pitäen jo paikalla olijoille, tai kertomalla kaikille yhteen ääneen, että Hei olen Katja, jotta asia valkenee. Tai sitten juhlinnan tuoksinassa käydä esittäytymässä. Ristiäisissä olisi fiksua onnitella myös isovanhemmat ja häissä tämä toki luontevasti tuleekin. Ja esittäytymisessä ajattelen plussaa olevan jämäkkä, mutta ei liian puristava kättelyote ja selkeä artikulointi samalla, kun katsotaan silmiin. Nooh, saahan sitä olla hyviä aikomuksia, jos ei sitten itse niitä noudata.

Itsenäisen Suomen juhlapäivänä ei Katjan käytös mennyt niin kuin Linnan juhlissa. Saavuin ristiäistilaisuuteen, josta en ihan kaikkia tuntenut - 99% tiesin kasvoilta (että kuka on kuka), mutta takuulla minun tunnettavuus ei ollut taattua. Siinä sitten lahjapöytää etsiessä, ihmisten seassa, jossa hiukan joka puolella oli joku, kaikki visioni valuivat lattianrakoon. Asetin lahjan pöydälle, sanoin kuuluvalla äänellä Päivää kaikille ja istuin pikaisesti lähinnä olevalle penkille, jossa tuttu henkilö oli vieressä. (Välillä se vieraiden ihmisten katseiden alla oleminen tuntuu niin epämukavalta ja sitä haluaa välttää.) Juhlat sujuivat hyvin ja hyvässä hengessä mukavan jutustelun parissa. Mutta käsi ei koskettanut kättä ja niin ne juhlat päättyivät. 

Myöhemmin illasta iski tajuton huonommuuden ja syyllisyyden tunne. Tätä yhdessä ystävättären kanssa vatvoimme, ja jaoimme saman kokemuksen. Mitä ihmeen moukkia, käytöstavoiltaan puutteellisia olemmekaan. Ei käsipäivää ja minun tapauksessa ei onnitteluja vauvan isovanhemmillekaan. Kertakaikkiaan! Yöunet meinasi mennä.

No, ehkä maailma ei tähän kaadu ja saan vielä joskus tilaisuuden olla selkärangallisempi ja paikata itsestäni jättämän huonon kuvan. Joskus sitä vaan jännittää ja möhlää, ajatus herpaantuu väärille urille ettei huomaa olennaista. Sentään älysin ainakin kahtaa "emännistä" kiittää hyvästä tarjoilusta. Yksi asia ehkä meni oikein.

Mutta hei te tiistain juhlavieraat (ja muidenkin juhlien), muutamat joita en tunne ja joiden kanssa en ole koskaan esittäytynyt, Olen Katja ja olipa mukava tavata.

10 kommenttia

  1. Virtuaalisesti käsipäivää sinnekin! Mä olen Outi ja ollaankin tuttuja jo näin blogien välityksellä :)

    VastaaPoista
  2. Tämä oli melkein punastuttavaa luettavaa, sillä olen itse ihan toivoton noissa tilanteissa. Sitten jälkeenäpäin nolostelen ja vaivun syvälle maan uumeniin... :D Kerrankin eräissä juhlissa, joihin menimme muita myöhemmin, emme kätelleet ketään (koska olin jostain lukenut "faktan", että jos vieraita on tyyliin yli 20, ei ole tarpeen alkaa kaikkia kätellä, vaan moikkaus riittää). Sitten myöhemmin eräs nainen teki tästä numeron ja kailotti kovaan ääneen jotain "niistä, jotka eivät esittäytyneet..." Voi luoja, miten noloa!

    Että käsipäivää vaan! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oii, ihana kun on kohtalotovereita tässäkin asiassa - se näyttää ettei se niin vakavaa ole tämä juttu :D Koska ihan varmasti sinä ja minäkin ollaan muuten vallan kohteliaita ja ystävällisiä :)

      Käsipäivää siis <3

      Poista
  3. Niin tuttua. Sen lisäksi, että kammoan jo ennakkoon tilaisuuksia, joissa on paljon ja/tai itselleni tuntemattomia kutsuvieraita. Etenkin, jos tulee tunne, että kaikki muut tuntee toisensa, mutta minä en ketään, eikä kukaan minua. Vaivaannuttavaa ja kiusallista, kun ei tosiaan oikein tiedä, minkälainen esittäytyminen/tervehtiminen on liikaa tai liian vähän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin ja tosiaan, joskus tuntuu että sitä tekee muka itsestä numeron, jos alkaa kaikkia kättelemään :) Juu paljon vieraita ihmisiä - mahanpohjasta kipristävää :)

      Poista
  4. Niin kuulostaa tutulta. Monesti jälkeen päin tulee huonommuuden tunne ja itsensä syyttely, että ei olisi pitänyt ja olisi pitänyt jne.

    VastaaPoista
  5. Voi sinua ihana. <3 Varmasti kukaan ei ole ajatellut sinusta noin, olet itsellesi niin ankara. Ihan samanlaisia asioita itsekin aina vatvon ja jälkikäteen iskee tuskanhiki. Mutta hei parempi ajattelevainen, kuin ei ajattelevainen. Se se on, mikä erottaa "huonotapaisista", eiks je. Minäkin jännitän aina uusia tilanteita ja uusia ihmisiä, ihan niin paljon, että ahdistaa.

    Mukavaa uutta viikkoa Katja ja tuo kuva on maailman paras ja saa hymyn huulille. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Just näin, en minä kovin tökerö voi olla, kun kerran älyän olla pahoillanikin :D

      Ihanaa viikkoa sinullekin Tiia <3

      Poista

Kommenttisi tuo minulle suuresti iloa! :)