Tilaa hiljaisuudelle


 Viime aikoina. Olen pyrkinyt elämään joka hetken.
Pysymään kiitollisena, poimimaan kauneutta.
Ottamaan kesästä kaiken mahdollisen irti. Töiden
jälkeen olen yrittänyt pysyä liikkessä, etten istuisi
sohvalla tuhlaamassa ihanaa kesää. Aina, kun aurinko
paistaa, olen jotenkin pakahtua. Kun haluaisin vain
olla siinä lämmössä. Haluaisin olla tyynen veden
äärellä, laskevan auringon seurana. Ihan hiljaa. Tai
kuiskaillen. Mutta hötkyilemättä, ilman kiristäviä
pinnoja. Samalla kuitenkin tajuan, että en voi olla
niin itsekäs. Vaikka minä haluan olla pysähdyksissä,
perheeni ei aina tahdo. He haluavat liikkua ja elämöidä.
Ja haluan olla siinä mukana. Olla osa perhettäni.

Samalla kuitenkin kuulen koko ajan sen kutsun.
Hiljaisuuden kutsun. Ja minusta tuntuu, että
pieni hetki ei aina riitä. Kun jään kiinni siihen
tunteeseen, tuntemukseen, olotilaan. Siinä minä haen
tasapainoa. Yritän varastoida minun vuodenaikaa
sisälleni. Lämpöä ja valoa. Joihin lisään tulevan
syksyn voiman, voimauttavat värit ja puhdistavat tuulet.

Haen tasapainoa - olla täydesti osa elämää, mutta
silti antaa tilaa hiljaisuudelle. Ilman syyllisyyttä.
Blogi päivittyy hitaasti, mutta Instagramiin tiputtelen
kuvia ja pieniä sanoja tiheämmin. Löydät minut sieltä. 

10 kommenttia

  1. Niin ihanasti kirjoitat ja voin samaistua ihan täydellisesti tuohon samaan tilaan. Nautitaan näistä pienistä valon pisaroista ♥

    VastaaPoista
  2. Ekassa kuvassa tiivistyy kesän olemus. ♥

    VastaaPoista
  3. Tuo eka kuva on aivan ihana ja rauhoittava, kaunis <3

    VastaaPoista
  4. Osaat niin kauniisti kirjoittaa <3 Näin juuri minäkin ajattelen ja olen monestikin lenkkipolullakin vaan pysähtynyt imemään kesää sisään ja koittanut "pakastaa" sen talvea lämmittämään. <3

    VastaaPoista

Kommenttisi tuo minulle suuresti iloa! :)