Hetki särkyväinen


Pidemmällä kuin käden mitan päässä.
Itsenäisyyden siivet aluillaan.
Oven takaa pulppuava puhe.

Tiukka reviiri, oma raja.
Omiin oloihinsa vetäytynyt
silloin kun ei laumansa luona.

Kun se hetki, että suu kertoo jotain,
oltava varovainen, ettei riko sitä.
Sitä hetkeä. Ettei työnnä pois.
Saa sulkeutumaan taas omaan kuoreensa.

Ne hetket. Silloin sitä on kuin bambi
heikoilla jäillä. Varoen, lähestyen.
Mielessä ajatus Kestä jää, älä ratkea.

Tämän ohessa itsekseni istun.
Mietin miten kestän. Sen, että olen
jotenkin vähemmän. Vaikken kuitenkaan
ehkä ole. Mietin, että yksin en taida
olla. Tätä samaa kokee joku muukin.

Silti mietin. Miten kestän katsoa
kun pieni lintu siivilleen pyrkii,
jossain vaiheessa lehahtaa lentoon,
välillä ehkä putoaa ja törmää. Joskus
niin kaukana, etten näe. Joskus lähellä,
mutta ei silti laskeudu pesäpuulle.

Mutta onneksi kaikki tapahtuu vaivihkaa.
Pikku hiljaa lipuen. Vaikka jossain vaiheessa
sen varmasti tuntee - sen kun laastari
kiskaistaan irti.

Niin se elämä kiertää eteenpäin.




8 kommenttia

  1. Äitinä, emona on niin vaikeaa sisäistää se, että lapsosemme ovat vain meillä lainassa.
    Kuvaat niin hyvin tuota murroikäisen kanssa herkillä olemista!
    Miten kova paikka oli, kun esikoinen muutti omilleen...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä <3 Oma nuori jää vielä kotiin, mutta hurjalta se muutto-ajatus tuntuu jo valmiiksi :D

      Poista
  2. Kauniisti (ja koskettavasti) kirjoitettu <3

    VastaaPoista

Kommenttisi tuo minulle suuresti iloa! :)