Nyt kirjoitan sen sanoiksi

Tätä postausta olen viimeksi ollut aikeissa kirjoittaa huhtikuussa, mutta en näköjään kyennyt etenemään tämän kanssa. Mutta nyt hetki tuntuu sopivalta. Jossain aiemmassa postauksessa olen toki tätä jo sivulauseessa raottanut, mutta en ole kyennyt kirjoittamaan kokonaiseksi.

Siitä on jo nyt tovi (reilu vuosi oikeastaan), siitä yhteisestä päätöksestä ja askelluksista yksin. Huhtikuussa kirjoitin näin:

Silti minulla edelleen hankaluuksia. Ymmärtää tätä kaikkea. Välillä on helpompaa, välillä vaikeampaa. Jos sanon sen ääneen, jos en sano ääneen - niin miten se minuun vaikuttaa.

Mutta faktahan se on. Eronnut nainen. Sellainen minä olen. Niin kipeältä kuin se tuntuukin. Nainen, jota en ajatellut olevani, oikeasti. Kaikesta selvitään, niin minä aina ajattelin. Toivon ylläpitäminen tilanteesta toiseen. Mutta toisin elämä vei.
Kirjoitin tuolloin, että eronnut nainen. Siinä on ollut joku negatiivinen kalkatus mukana ja tiettyjä säälittäviä mielikuvia itseeni liittyen. Mutta tänään en halua käyttää tuota termiä. Sen ei tarvitse määrittää minua, värittää minusta tietynlaista. Olen toki sitä edelleen, mutta tänä päivänä haluan viljellä itsestäni erilaisia sanoja.

Minä olen edelleen Katja, mutta erilaisessa elämäntilanteessa. Olen risteyksessä, jossa moni suunta on mahdollista. Olen avara peltomaisema, jossa voin levätä ja antaa auringon lämmittää, tuulten puhaltaa hiuksiani. Olen Katja, mutta uusista näkökulmista. Olen laajentunut, kaikesta kivusta huolimatta.

Haluan olla omavarainen, pystyvä nainen. Mutta en halua olla sitkeästi yksin pärjäävä, en halua pitää yllä asennetta tässä mitään miehiä tarvita. Haluan voida pyytää apua renkaiden vaihdossa, koska en ole kiinnostunut itse niiden vaihtamisesta. Haluan, että hankalimmat poraustyöt tekee joku osaavampi. Haluan olla kaveri ja ystävä sekä naisille, että miehille, olla osa porukkaa, jossa annetaan ja saadaan, ollaan ja jaetaan. Mutta ennen kaikkea haluan nauttia itsenäisestä elämästä, mihin en uskonut viime vuoden puolella enää pystyväni. Nyt orastava toivo on pulpahtanut pintaan, niin että suonissa syke paukkaa.
Olen Katja, mutta kasvanut jotenkin enemmän mittaani. Olen Katja, joka rakastaa itseää enemmän kuin vuosi sitten. Olen Katja, joka on alkanut tuntea sisällään uudenlaista kihelmöintiä. Ennen kaikkea olen Katja, joka nauttii uudella tavalla omasta seurasta.

Tämän postauksen kirjoittaminen saa minussa jotain vahvasti virtaamaan, se on kauhua ja helpotusta yhtä aikaa, pelkoa ja rakkautta. Mutta silti minä painan Julkaise-nappia. Tämä on askel eteenpäin.

(Koska yläasteen ruotsin tunnit ainakin kirjoitin runoja, niin en ymmärrä tästä biisistä kuin sanat kuuletko minua (jos nekään oikein), mutta tässä äänessä ja sävelissä on jotain äärimmäisen rakkaudellista tähän hetkeen. Toivottavasti hän laulaa edes jotain sen kaltaista :D

JA hetki ennen kuin olin painamassa julkaise-nappia, alkoi soida Brädin ja Irinan biisi Joutsenet --> https://open.spotify.com/track/0kvjpXrQygsHmimfk6TcTZ?si=7Wqvd9OdTmq2RyLIU8QaaQ)


4 kommenttia

  1. Sinä olet supernainen!!
    Nyt on uusi sivu kirjasta avautunut ja olet sanonut sen ääneen, kirjoittanut kirjasi uudelle sivulle 'Minä elän ja olen ansainnut kaiken hyvän ja kauniin elämääni!'
    Uusi alku, muutos, aina parempaan. <3

    Nauti kesästä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. <3 Kiitos :) Ja juuri tuota opettelen, olen ansainnut kaiken hyvän ja kauniin <3

      Poista
  2. Instassa olen myös sinua seurannut ja miettinyt, että sinulla tuulee nyt uudet tuulet ja ne tuulet vaikuttavasti positiivisilta <3

    VastaaPoista

Kommenttisi tuo minulle suuresti iloa! :)