Oletpas lihonut

"Sinä olet kyllä lihonut, oot ennen ollut niin hoikka, niin sitä pittää."

Sepäs oli sukulaiselta kiva isku vatsaan, varsinkin kun edellisenä iltana olin ystävälle kipuillen kertonut, kuinka häpeä omasta vartalosta on niin pinnalla. Se, että keho on muuttanut muotoaan, ei ole niin helppoa minun hyväksyä. Alkuun ehkä ajatus, "vähän turvotusta" ja sitten huomaa, että vaatekoko onkin siirtynyt numeroissa ylöspäin.

Vaikka en ole suostunut menemään tämän muutoksen aikana vaa´alle, enkä mene, niin luulen, että olen normaalipainon rajoilla edelleen. Mutta se ei kerro kovinkaan paljon siitä, mitä korvien välissä tapahtuu. Se miten minä näen itseni, voi poiketa siitä miten joku muu näkee minut. Tosin nyt tuo kommentti sopi varsin hyvin yhteen oman ajatuksen kanssa.

Mutta kyllä minä ihan sitä mieltä kuitenkin olen, että minun painoni, on minun asiani, enkä tarvitse siihen ulkopuolisen kommentteja kertomaan, että olen lihonut. Moni lihonut tietää sen varmasti itsekin. Joskus, joillekin se voi olla motivaattori liikkelle lähtemiseen, elämäntaparemonttiin, mutta minulla se ei toimi niin. Ja kun se painon taakse voi sisältyä niin paljon kaikkea - monenlaista henkistä kipua, sairastamista (niin fyysistä kuin psyykkistäkin), lääkitykseen liittyvää jne. Omalla kohdalla uskon, että lisääntyneeseen painoon vaikuttaa moni asia - liikkumisen väheneminen, syömisen suppeus, emotionaaliset haasteet, stressi jne.

Kaikesta tästä huolimatta, minä haluan osoittaa itselleni lempeää hyväksymistä. Olipa kilomäärä mikä tahansa, niin lempeyttä kehiin. Toki minä myös haluan, että kehoni voi mahdollisimman hyvin ja haluan sitä liikuttaa ja ravita laadukkaasti. Mutta suunnan hakeminen nyt ailahtelevaa.
Ennen tätä kommenttia ja sitä edeltävää iltaa, katsoin Jenny + jaksoa "Kukaan ei ole riittävän kaunis", joka liittyy juuri näihin ulkonäköpaineisiin. Siinä oli joukko naisia, eri ryhmittäin, joilta kysyttiin kysymyksiä ja jos oli kokenut samaa, astuttiin rivistä eteen. Vastailin itsekin mielessäni muutamiin kysymyksiin.

"Oletko kokenut ulkonäköpaineita somen vuoksi?"

Kyllä olen.
Seuraan somessa esimerkiksi innostavia, positiivishenkisiä, aidonoloisia ihmisiä. Joskus se on sanoja mitä seuraan, joskus vain puhuttelevia, kauneutta ruokkivia kuvia tai näitä molempia yhdessä. Sitten on sometilejä, joissa ihailen tehokkuutta, aikaansaavaisuutta, liikunnan riemua, mutta huomaan, että niiden kautta oma huonommuuden tunne saa iskuja (tämä on vain siis minun oma kipeä kohtani, "vikani"). Siitä tunteesta nousee ajatuksia: pitäisi liikkua enemmän, minunkin pitäisi mennä salille, tämä pömppömaha pitää saada sulatettua ja sisäreidet tiukoiksi, minun pitäisi meikata enemmän että näyttäisin kauniimmalta, ollakseni hyväksytty minulla tulee olla itsekuria treenata jne. Ja vaikka noissa kivun hetkissä on kasvunpaikka, niin tällä hetkellä olen todennut viisaaksi teoksi sen, että en kiduta itseäni kyseessä olevilla sometileillä. Haluan enemmän löytää itselleni lempeyttä, jota kautta teen itselleni rakkaudentekoja. 

"Oletko koskaan ajatellut kauneuskirurgiaa?"

Kyllä, mutta realistisesti lähinnä vain rasvaimun kohdalla, niin ja intiimialueen operoinnin tiimoilta (tätä jälkimmäistä tutkiessa, havaitsin kuinka monet naiset kipuilevat erilaisten intiimialueen ulkonäköpaineiden kanssa ja tästä olisi hyvä puhua enemmänkin avoimesti). Ainahan monenlainen kohennus voisi olla kiva, mutta silti minussa on sisällä se vahva halu hyväksyä minut näin ja saada muutos liikkeelle sisältäpäin. 

"Oletko jättänyt jotain tekemättä ulkonäkösi vuoksi?"

Kyllä olen. Jätin tankotanssin pois oman kehosuhtautumisen vuoksi. Alkoi olla liian raastavaa psyykata itseä tunnille, kun häpeä puski niin päälle. Entisten, aiemmin poisjääneiden liikuntajuttujen uudelleenkäynnistäminen on myös todella vaikeaa, juurikin tämän samaisen häpeän vuoksi. Mutta oma tanko odottaa "asentajaa" varastossa ja aikomus on kyllä herätellä sitäkin uudelleen. En minä nyt aio koko valtaa, valtaa ylipäänsä häpeälle antaa, vaan "akuuttivaiheen vakauttamisvaihe" nyt menossa. 

"Lupaatko katsoa ihmistä pintaa syvemmälle?"

No kyllä. Tätä minä haluan asiassa kuin asiassa, aina uudelleen tehdä.

Hyväksyvä katse - itseä ja muita kohtaan. Siitä minä pyrin aina päiväni aloittamaan.
(Ylin valokuva liittyy Voimauttavan valokuvan eri teemaan, mutta yllättäen se kävi tähänkin aiheeseen. Ja täytyy sanoa, että olipa kynnys julkaista se, mutta hitto miksei!)

11 kommenttia

  1. Se on kyllä totta, että ei ole toisten asia painosta huomautella. Minusta vartalosi on kaunis ja olisin oikein tyytyväinen tuollaisessa kropassa. Olen aika sinut itseni kanssa, mutta myönnän, että vatsa on se minun heikkokohtani. Ei riitä pyöräily mahan pienennykseksi ja jotenkin olen liian tyytyväinen nykyisiin juttuihini, että en ole tehnyt muuta asian suhteen. No mutta, ymmärrän siis täysin, mistä puhut!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. <3 Minulla tämä vähän joka asiaan reagoiva vatsa on se korvien välin suurin ongelma - kuvasta ei tietystikään näy kuinka se on usein kuin kiinteä ilmapallo (johon niitä raskauskyselyitä tuon tuostakin saan) ja se jo tekee varmasti hankaluutta, ja korostaa "kipupistettä". Ja varmastakin se lihominen entisestä olemuksesta on se toinen hyväksymättömyttä nostattava tekijä.

      Minusta on ihana, kun ihminen on sinut itsensä kanssa, niin kuin sinä <3 Sitä minäkin aina vain uudelleen toivon ja siihen suuntaan ajatuksia, vaikka välillä itseni kanssa nyrkkiä puin :D

      Poista
  2. Jokainen on kaunis ihminen!!!
    Kun itse hyväksyy ja tuntee kauneuden, se riittää. Joskus sitä pitää harjoitella, mutta kiitos seisoo lopussa. 'Olet kaunis!', sano se itsellesi ja hymyile peilikuvalle. Kun etsii ne ihanat omat piirteensä, voi ohittaa ne hieman vähemmän miellyttävät kohdat ja lopulta huomata että kokonaisuus onkin mitä mainioin! =)
    Nykyaika luo kauneuspaineita ja ikä tuo niitä lisää.
    Itsekin tunnen etten voi enää kasvojani suoraan kameralle näyttää kun ikä on tuonut merkkinsä uurteina esille. Mutta silti kauneus asuu meissä jokaisessa!
    Ihanaa toukokuuta sinulle kaunis nainen! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todellakin, itsensä hyväksymisestä se lähtee ja kun se puoli ok, ei maailman tuulet niin heilauttelu <3 Kauneus-mantroja, itseni silittely jne onkin käytössä ;)

      Yhdyn sanoihisi, että kauneus on meissä jokaisessa <3 Ihanaa toukokuuta sinullekin kaunis ihminen, nainen <3

      Poista
  3. Voi että kuinka me ihmiset todellakin voidaan nähdä toisemme niin eri tavoin.

    Näissä sun kuvissa näen sut todellakin kauniina normaalipainoisena omana itsenäsi. Sellaisena kuin olen sut tottunut "tuntemaan". Ja Instan stooreissa ihailen, kuinka joku voikin liikkua niin sulavan pehmeästi kuin sinä tanssahdellessasi.

    Mietin, että johtuisiko se meille lähes kaikille tyypillinen itsekriittisyys siitä, että sitä omaa peilikuvaa on aikaa tuijotella, ja kääntyillä siinä peilin edessä niin, että varmasti tulee kaikki epäkohdat (huonoina päivinä) noteerattua. Ja vielä puristeltua vatsamakkaroita kaupanpäälle, että oikein on kurja olo. Kun taas toista ihmistä katsoo ihan vaan sillälailla "normaalisti" ja keskittyy muihin tärkeämpiin asioihin, kuten kuuntelemiseen ja keskusteluun.

    Jos yhtään lohduttaa, niin mullekin on kerääntynyt tässä alkuvuoden aikana melkoisesti ylimääräistä vyötärölle, ja olo oli/on osin vieläkin ihan kuin jonkun itselle tuntemattoman kropassa, mutta alkoi helpottaa, kun tajusin, että kyseessä on mitä todennäköisimmin stressihormoni kortisolin aikaansaannos. Tai ainakin iso osa sitä. Ja pelkkä sen tajuaminen sai aikaan sen, että turvotus alkoi laskea ja läski niin sanotusti lähteä, vaikken muuttanut mitään.

    Oma olo ratkaisee, eikä siinä aina auta, vaikka muut kuinka vakuuttaa, että olet kaunis. Mutta nyt toivon, että auttaa silti <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anteeksi, että kesti vastata.

      Kiitos ihanista sanoista, Annukka <3

      Peili on kyllä viheliäinen, nyt kriisin hetkellä paras, kun ei siinä edessä seisoskele :D Ja itseensä myötätuntoisemmin suhtautuminen olisi niiiin tärkeää.

      Ja kyllä, stressihormonia minäkin kyllä syytän... Oikeastaan tuon lukeminen, mitä siitä kirjoitit, antoi jonkinlaista huojentumista. Että se on sen syy, ei minun :D;) Mutta myös myötätuntoisella ajatuksella myös.

      Kiitos siis sanoistasi, niillä oli merkitystä <3

      Poista
  4. Löysin tieni blogiisi Instan kautta, en ole edes tainnut aiemmin huomata, että sinulla on blogikin. On se kumma, miten toiset ihmiset katsovat asiakseen kommentoida toisten painoa! Aiemmin kun olin hyvin hoikka, sain koko ajan siitä jotain kommentteja ja kun sittemmin olen hieman pyöristynyt, niin siitäkin toki sopii samojen ihmisten mainita. No,tärkeintä kai tosiaan on, että on itse sinut peilikuvansa kanssa ja jättää kommentit omaan arvoonsa. Mukavaa uutta viikkoa ❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä - joko se on sitä, että "lihaa luiden ympärille" tai sitten "ootpas pyöristynyt" :P Ja siitähän se tosiaan lähtee, omasta hyväksymisestä, sillä tiellä ollaan vaan ei ihan putkeen aina mene :D

      Poista
  5. Sen pitäisi riittää, että on itse tyytyväinen. Mutta miten olla, miten hyväksyä? Armollisuuden opettelua tämä elämä. Omatkuvat toimivat mulla itseen katsomisen, näkemisen ja hyväksymisen välineenä, sullakin varmaan. Eikä pitäisi verrata. Niin, kattelin tuolla instassa jotakin sun tanssipätkää ja aattelin, että vitsi miten rohkea, hyvännäköinen ja -kroppainen. Tämäkin on tietty arvostelua, mutta yritetään ottaa kaikki hyvä vastaan, eikö?

    Itsellä on kertynyt kiloja, sokeri ja liikkumattomuus syynä, keski-ikäkin, ja tiedän kyllä, mikä auttaisi, mutta en saa aikaan. Liikunnan ilon ja himon tarttisin/ haluaisin takaisin. Aloitus on vaikeampi kuin koskaan, jooga kerran viikossa ei riitä.

    Kiitos tästä. Hienot kuvat taas!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin ja siitähän se tosiaan lähtee, että on itse tyytyväinen. Eikä ne muiden esim. kehut paljoa pitkälle lämmitä, jos itse on tyytymätön. Jos jotain voisin sormia napsauttamalla muuttaa, niin yksi asia olisi kehoni hyväksyminen :)
      Ja todellakin omakuvien kautta pyrin tätä matkaa myös tekemään <3 Ja kiitos sanoista, kiitos kiitos kiitos <3

      Tiedän tunteen tuosta, ku ei saa aloitettua, mutta kaipaisi liikunnaniloa taas <3

      Poista

Kommenttisi tuo minulle suuresti iloa! :)