Kuinka paljon oikeastaan tiedämme

On olemassa faktoja, jotka näemme. Sitten on olemassa arvauksia, siitä mitä näemme.

Olin työni puolesta keväällä Scit-koulutuksessa, jossa pohdimme monen muun asian lisäksi yllä olevaa ja sitä kuinka voisimme mielenterveystyössä tukea asiakkaita mm. parempaan vuorovaikutukseen.

Mutta faktat ja arvaukset - ihan kaiken kansan elämässä noista voi syntyä haasteita. Kun arvaukset määritellään ja uskotaan faktoiksi.

[Tekstissä käytän sanaa Me. Se on arvaus. Minä on fakta.]

Joskus asiasta voi olla ihan varma, se on fakta. Mutta hyvin usein me ihmiset sorrumme tekemään arvauksia ja päätelmiä ja vieläpä omien likaisten linssien kautta. Se mitä minä näen/koen, voikin toisen linssien kautta näyttää aivan toiselta. Asioista voi syntyä monia eri arvauksia ja tulkintoja. Me teemme hätiköityjä johtopäätöksiä, reagoimme nopeasti meissä heräävään tunteeseen. Teemme olettamuksia ja päätämme niiden olevan totta. Joskus arvaus osuu oikeaan, mutta usein mennään myös metsään.
Teen usein pohdiskelevia tulkintoja, sanon usein myös ääneenkin niitä. Ja sitten varmasti yhtä usein totean (ainakin mielessäni), että hitostako minä tiedän! Se on herkullista välillä, pohtia päätelmiä, joskus ihan tahallaan tulkita väärinkin. Joskus pohdinta on tarpeenkin, varsinkin jos vaistot piiputtavat reagointiaan.

Tulkinnat ja arvailut, voivat olla myös kuluttavia, ainakin jos vatuloinniksi muuttuvat. Jos tulkitsen jotain mikä järkyttää minua, pyrin kysymään/sanomaan. Ainakin silloin, jos vatulointi jää päälle - jos koen esimerksiksi loukkaantumisen tunteita. Toisten sanoja, tekemisiä ja tekemättä jättämisiä voi laittaa monien arvauksien ja vääristyneiden tulkintojen piikkiin ja pahoittaa sitten mielensä. Ja pysyä pahassa mielessään, katkeroituakin.

Me voidaan arvailla toisistamme monenlaisia asioita. Mutta kuinka varmoja voimme olla niistä? Joku erosi, joku jäi sairaslomalle, joku muutti pois, joku on hiljaisempi, joku on ostanut uuden auton, joku on myynyt talon, joku ei saa myytyä taloa - vaikkapa näitä ja monia muita voidaan arvailla. Ja mikä pahinta, laittaa eteenpäin juttua, joka oli arvaus, mutta muuttuikin puheissa todeksi.

Ja sitten ne pessimistiset arvaukset oman elämän suhteen. Kun "tiedämme", että tulemme epäonnistumaan, mokaamaan, kaatumaan, särkymään, kuolemaan.

Onko tämä totta? 100% totta? Olenko varma? Mitä arvelen tapahtuvan juuri nyt? Mitä tiedän varmasti tapahtuvan juuri nyt? Mikä on totta juuri nyt? Mitä voimme tietää huomisesta varmaksi?

Indican sanoin Ainoa varma on vain tämä hetki. [Jos edes sekään.]


6 kommenttia

  1. Muutaman kerran olen kohdannut ihmisen, joka on kuullut minua koskevan arvauksen totena. Silloin olen kyllä ihmetellyt ihan ääneen, että anteeksi mitä!

    VastaaPoista
  2. Kaikenlaista hiihtäjää ja arvauksia riittää. Luotan itse paljon intuitioon ja se on kyllä hyvin kantanut elämässä.

    Sydämellistä viikonloppua Katja <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, ja ainahan niitä varmasti riittää :) Ja itsekinhän siihen sorrun välillä :D Ihanaa loppu viikonloppua <3

      Poista
  3. Kuulostaa tutulta. Liian usein törmää tähän olettamukseen tiedon sijaan. Ihmisten tulisi kommunikoida keskenään enempi. Kysyä suoraan, miltä sinusta tuntuu, mitä tapahtui oikeasti, loukkasinko sinua,...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, kommunikoida enemmän, sitä meidän tulisi tehdä <3

      Poista

Kommenttisi tuo minulle suuresti iloa! :)