Kun ei tiedä muusta

Jos ei tiedä muusta, kuin siitä missä on ikänsä taplannut. Jos on kulkenut samaa polkua, ollut samoissa tuulissa ja myrskyissä. Jos on nähnyt auringosta vain yhden puolen. Jos on kuullut vain samoja asioita. Jos on itkenyt samoja itkuja.

Niin silloin ei välttämättä tiedä mistään muusta. Ei vaikka asiat olisivat kovinkin lähellä.

Ei tiedä erilaisista katseista ja sanoista, lempeämmistä. Ei tiedä että polkuja ja teitä on monenlaisia, tasaisempiakin. Ei tiedä auringon kokonaisesta voimasta. Ei tiedä kuinka suureksi voisi kasvaa, kuinka voisi olla helpompi hengittää, kuinka olo voisi olla turvallinen, kuinka iloon voi herätä, kuinka itseään voi arvostaa ja rakastaa.

Entä jos sinä voisitkin tietää muusta. Entä jos kyse olisi vain rohkeudesta ja itsellesi hyvän tekemisestä. Se, että poikkeaa polulta, lähtee etsimään vaikkei vielä tietäisi, saattaa tuoda tullessaan löytämisen.

Löytämisen. Että kun katsoo taaksepäin, tajuaa. Tajuaa, että hitto, minä en oikeasti tiennyt että tällaistakin voi olla olemassa.

Entä jos sinäkään et vain tiedä muusta. Mutta se on silti hetken päässä.