We Love The Planet - haluaisitko kokeilla?

Ekodödöt eivät ole oikein osoittaneet minulle tukeaan, tai ne muutamat joita olen jaksanut lähteä testaamaan näillä hiki-geeneillä. Mutta näissä "We love the planet"-deoissa on selkeästi sitä jotain. Sain niitä testiin Ruohonjuuresta.

We Love The Planet-deodorantit ovat 100 % luonnonmukaisia, uusiutuvista raaka-aineista valmistettuja. Dödöt ovat voidemaisia, ja ne levittyvät hyvin. Alkuun tuntui oudolta laittaa voidetta kainaloon, mutta hyvin pian siihen tottui. Näistä löytyy montaa eri ihanaa tuoksua, mutta myös tuoksuton vaihtoehto. Tuoksuttoman lahjoitin ystävälle testiin ajatellen, että tuoksuton nyt ei ainakaan minulla toimi. Mutta nämä todella pitävät "tuoksut" pois, olin positiivisesti yllättynyt. Ekoversio ja pitää hurmaavan tuoksuni loitolla, mahtavaa!
Mutta mutta! Mutta harmikseni ihoni reagoi jotenkin kummasti. Ensi alkuun ajattelin, että se on vain iholta totuttelua, mutta ei. Minulla siis muutamien päivien jälkeen alkoi kainaloissa tuntua kihelmöintiä ja iho alkoi punoittaa. Yritin vähentää määrää, mutta sekään ei tuntunut auttavan. Pidin välipäiviä, kokeilin toista tuoksua ja jatkoin, mutta sekään ei auttanut. Kainaloissa oli ikävä kihinä. Vaikka kainalot eivät jääneet märän tuntuisiksi, niin ilmeisesti kuitenkin "kosteus jäi muhimaan"? Vai onko kyse ruokasoodasta, kuten Ida blogissaan mainitsi? Reagoiko kehoni siihen ruokasoodaan? Vai tuoksuihin? Jäin pohtimaan, että olisiko sittenkin tuoksuton, ruokasoodaton ollut se juttuni?
Mutta omasta jälkikokemuksesta huolimatta, uskon somessa lukemieni hehkutuksien olevan ansaittuja. Klik, klik ja klik. Hajuttomuus, siinä se kyllä antoi tuen ja turvan minullekin. Olen nyt "tauolla tuotteesta", mutta aion kokeilla myöhemmin vielä uudelleen muutamalla tuoksulla, mitä en vielä testannut ja katsoa miten käy. Tai ehkäpä testaan nimenomaan sen tuoksuttoman version. Ystävän kokemukset siitä ovat olleet hyvät.

Haluaisitko sinä mahdollisuuden testata We love the planet Sweet serenity-tuoksuista deodoranttia? Kommentoi tämän postauksen alle, blogin Instagramiin tai Facebookiin, niin arvon purnukan jollekin 24.11 :)

10 kommenttia

  1. Vaikuttaa kovin mukavalta tuotteelta!
    Tosin jos sinulle tuli iho-ongelmia, se on aina ikävämpi juttu...toivottavasti pystyt vielä jatkamaan kokeilua!
    Mukana kivassa arvonnassa! :)

    VastaaPoista
  2. Voi kyllä, mielläni testaisin!
    Maisa
    pienet.suloisuudet@gmail.com

    VastaaPoista
  3. Todellakin haluan testata sillä olen monesti kuullut noista kehuja mutta arvaapa vain muistanko koskaan niitä itselle ostaa. Eli riemusta hyppisin tasajalkaa jos voittaisin ja pääsisin näitä testailemaan <3

    VastaaPoista
  4. Tälläisesta dödöstä olen haaveillut. Urheiluhommia teen työkseni ja asiakkaan edessä haluan olla freesi. En ole ehtinyt kokeilemaan, josko nyt sitten :)

    VastaaPoista
  5. Haluaisin kyllä testata :) ihan uusi tuote minulle.
    Saikku
    s.a.i.k.k.u(at)hotmail.com

    VastaaPoista
  6. Testaisin milelelläni uutta tuotetta,kivan näköinen pakkauskin siinä.
    paivi.englund@gmail.com

    VastaaPoista
  7. Kiitos voisin kokeilla! :)
    urkki62@gmail.com

    VastaaPoista
  8. Enpäs ole tuollaisesta kuullutkaan. Mielenkiintoisen kuuloinen!

    VastaaPoista
  9. Oi, kiinnostaa kovasti! :) saraana.makela@gmail.com

    VastaaPoista

Kommenttisi tuo minulle suuresti iloa! :)