Arki viime aikoina

Arki soljuu eteenpäin, juuri nyt hidastamisen merkeissä. Haluaisin kirjoittaa jostain, mutta sille ei ole vielä sanoja. Niinpä otan ensin sanan kerrallaan ja katson mihin ne minua vievät. Arki on  juuri nyt osaltaan aikomista, mutta lopulta hiukan saamattomuutta. Mutta saamattomuus tuntuu välillä ookoolta, jopa hyväksyttävältä. Mutta arjessa on monia muitakin asioita - osa ärsytyksiä ja turhautumisia, osa ilon hetkiä.

  • Uudehkolla koneella ei ole kuvankäsittely-ohjelmaa - käyttämäni ilmainen nettiversio PicMonkey tullut maksulliseksi. Haussa hyvä vastaava versio. Mutta nyt juuri kuvien käsittely, se vähäinen mitä niille teen, on rääppimistä.
  • Tällä samaisella koneella ei myöskään ole kunnon kirjoitusohjelmaa. Taitanee olla tarpeen ostaa Word-paketti, että tulisi jokin tolkku kirjoitushommiin.
  • Greyn anatomian alkaminen Ruutu+-palvelussa. Haluaisin ahmia heti kaikki, mutta aina pitää viikko odottaa, mur. 
  • Leivinuunin lämmittämistä, kun talvea lupaileva tuuli alkaa hiipiä lattian rajassa.
  • Kahden saadun kukan hengissä pitämistä.
  • Suolalampun valossa lukemista. 
  • Tyhjien hetkien äärellä istumista ja sisimmän kuuntelua, sietämistäkin. Hyväksymistä. 
  • Hyvän mielen vuosi-kirjan täyttämistä. 
  • Kaaoksessa olevan kodinhoitohuoneen sietämistä.
  • Vara-autolla (puolison "mehtäauto") ajoa, jota tuuli ja piiskaava sade 5-tiellä heiluttelee.
  • Aux-piuhan kautta autossa Spotifyn huudattamista. Vaikkapa Anna Erikssonin Kesällä kerran. 
  • Yöllistä pyörimistä pedissä.
  • Teen siemailua.
  • Kuopuksen kanssa korttipelejä - jätkää, paskahousua ja lännen nopeaa.
  • Parin demonin taltuttamista.
  • Ärsytystä aiempaa hiustenleikkuuta kohtaan, en ole tyytyväinen.
  • Gladiaattorien machoilusta ärsyyntymistä.
  • Kynttilöiden polttamista.
  • Anni Saastamoisen Depressio-päiväkirjat kirjan lukemista. Pieninä hetkinä mindfulness-kirjojen makustelua.
  • Harvoista auringon pilkahduksista ilahtumista.
  • Visioissa käydä katsomassa Ikitie ja suosikkipitseriassa syönti. 
  • Toiveilua, että syyslomaviikolla vaihtaisimme pariksi päivää kaupunkia. 

Ihanaa tätä viikkoa Sinulle <3

12 kommenttia

  1. Kuulostaa ihan hyvältä arjelta ja voin moneen kohtaan samaistua.
    Kivaa iltaa sulle Katja <3

    VastaaPoista
  2. Kokeile Photoscape ohjelmaa, ilmainen ja tosi helppo käyttää! Mä oon tehnyt blogiin muutamia perusohjeita ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkistä. Olenhan minä niitä perusohjeita lukenut, mutta nyt ei muistunut koko ohjelma mieleen :)

      Poista
  3. Lähetän sinulle suuren vakallisen iloa, valoa ja aurinkoa arjen keskelle!
    Onneksi asioilla on aina tapana sutjaantua ja elämä voittaa!

    VastaaPoista
  4. Samaa meinasin ehdottaa kuin S- beauty of life. Photscape on helppo ja simppeli (vai onko noi synonyymejä?) käyttää, jos ei mitään ihmeempiä tarvi. Itse koitin joskus jotain sillä PicMonkeyllä tehdä, mutta tuntui liian monimutkaiselta. Mulle siis.

    Aikomuksia ja saamattomuutta on täälläkin ilmassa. Mutta enimmäkseen vissiin kaikki hyvin niin siellä kuin täälläkin <3. Ja alkoi harmittaa, kun en enää muista, miten paskahousua pelataan..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ohjelma ladattu nyt koneelle :)

      Paskahousuakin on muuten montaa eri versiota. Juuri opin jonkun extrakortin olemassaolon :) Mutta mukava pitkän tauon jälkeen lätkiä korttia. Lapsena ja nuorena tuli pelattua paljonkin.

      Poista
  5. Oon ihan unohtanut noiden pelien säännöt! Lännen nopein oli ihan mun lemppari lapsena. :) Iloa viikkoosi!

    VastaaPoista
  6. Olipas monipuolinen arkikatsaus :) Kuvankäsittelyyn voin suositella ilmaista PhotoScape-ohjelmaa, joka ladataan koneelle. Aivan loistava ainakin omiin tarpeisiin, tuolla käsittelen kaikki blogini kuvat.

    VastaaPoista

Kommenttisi tuo minulle suuresti iloa! :)