Se mitä vastustat...

Tänään törmäsin tähän Keiju Vihreäsalon kirjoitukseen Hidasta elämää-sivustolla. Ja jotain liikahti. Viime kuukausina olen paininut muutaman oman piirteeni kanssa. Olen harmitellut, miettinyt, analysoinut, tsempannut, vihoitellut. Olen myös kuvauttanut niitä osia itsestäni. Luullut ehkä hyväksyvänikin, olevani lempeä. Mutta tuon jutun luettuani tajusin, että hitto! Minähän olen koko ajan inhonnut niitä asioita itsessäni ja halunnut, että ne vain pyyhkäistäisiin minusta pois. En minä ole hyväksynyt. Olen katsonut vain sivusilmällä.

Mutta tosiaan. "Ensimmäinen askeleeni lempeään rehellisyyteen oli myöntää itselleni, että olin ihminen, kokonainen ihminen, ja minulla oli myös sellaisia piirteitä ja tunteita, joista en ollut niin ylpeä. Jos halusin niitä muuttaa, olisi minun välttämätöntä olla niiden suhteen rehellinen. Nähdä itseni sellaisena kuin olin."

Ihan melkein naurattaa. Miten sen välillä unohtaakin. Että hyväksymällä asiat saavat mahdollisuuden liikahtaa johonkin. Että se mitä vastustat, se lisääntyy ja tulee aina vain lähemmäksi. Niin sitä joskus kulkee laput silmillä. 

"Lempeyttä tarvitaan siksi, että ilman itseen kohdistuvaa hellyyttä meidän on vaikea olla omissa silmissämmekään erehtyväinen, puutteellinen ja epätäydellinen. Haavoittuvainen. Ilman lempeyttä, emme pysty rehellisyyteen, emme myöntämään negatiivisia piirteitä itsessämme, joudumme kätkemään ne ensimmäisenä itseltämme. Kaikkein vähiten haluamme menettää oman arvomme omissa silmissämme. Siksi lempeyden täytyy olla osa rehellisyyttä, sen kumppani."

Lempeän katseen matka jatkuu <3

Ps. Hetki aikaa osallistua arvontaan. Ja alekoodi ihanaan aarrekauppaan.