Ojennetaan käsi

Puolisoni katsoo paljon luontodokumentteja. Minä en yksin osaa hakeutua niiden pariin, mutta aina silloin tällöin, kun mies ehdottaa. Ja aina sitä ihmettelee - miten raadollista elämä voi olla. Luonnossa luonnon lait.

Mietin Leijonia. Julmia uroksia, jotka naaraan pennut raatelee ja sitten parittelee samaisen naaraan kanssa. Mutta suojelee sen jälkeen laumaa muilta uroksilta ja vaaroilta. Mietin emon tuskaa, tunteekohan leijona sellaista. Antautua pentunsa raadelleelle ja ehkä tappaneelle urokselle.

Entä ihmiset? Meissäkin raadollisuutta - ihmisen poikaakin raadellaan ja aikuinen ei uskalla tehdä välttämättä mitään. Puhaltaa vain pimeässä ja pyyhkiä kyyneleitä.
Mietin Apinaa. Joka synnytti viallisen poikasen. Yritti hoivata ja kantaa. Mutta lauma teki lähtöään. Yritti kantaa vielä mukanaan. Mutta huomasi, että jää laumasta, jos kuljettaa mukanaan. Lopulta jätti poikasen. Katsoi monta kertaa taakse, mutta lähti silti lauman mukaan. Tunsiko kipua sydämessä? Ehkä yksinjäämisen tuska oli pelottavampaa - olla ilman laumaa.

Meissäkin lauman kaipuuta - joskus lauma menee oman lapsen edelle. Jos et sovi laumaan, sinut syrjäytetään. Olit kuinka samaa lihaa ja verta. Koska on sääntöjä, periaatteita ja yhteisen hyvän aatteita. Sellaisia juttuja missä sydäntä ei kuunnella, vaan joku muu tekee päätökset. 
Raadollista. Elämä. Mutta onneksi myös niitä, jotka ottavat hoiviinsa eri lajin poikasia. Lauman hylkiöitä. Varsinkin ihmisten elämässä tätä tarvitaan. Ojennetaan kättä, pelastetaan hukkuva, kerrotaan ääneen mitä nähdään, puututaan kun on tarpeen puuttua, avataan ovi tai etsitään sellainen ovi, missä sydän kohtaa toisen.

4 kommenttia

  1. Luontodokkarit on kyllä usein todella raakaa katsottavaa. Raakaa on tosin tämä ihmisenkin elämä joskus.
    Iloisia ajatuksia iltaasi <3

    VastaaPoista
  2. Elämän raadollisuus koskettaa ja mietityttää.
    Luonnon lakeja myötäillen.
    Ihminen auttaa, yleensä, jos maalaisjärki kulkee.
    Siis...ojennetaan käsi!

    VastaaPoista

Kommenttisi tuo minulle suuresti iloa! :)