Luulot pois lahjattomalta!

Unelmat ja tavoitteet - niitä on tullut kirjattua, piirreltyä, visioitua, kerrottua. Nyt on suvanto-vaihe meneillään. Saattaa olla hiukan luottamuksen hiipumista, osittain arjen sanelemaa ja väsymystä, toivon mukaan tämä on myös sitä unelmien muhimis-aikaa.

Heli kirjoitti, useampikin on kirjoittanut huijarisyndroomasta. "Psykologinen ilmiö, jonka vaikutuksena ihminen ei kykene sisäistämään omia saavutuksiaan todisteista huolimatta. Huijarisyndroomasta kärsivä on vakuuttunut olevansa huijari ja että hänen saavutuksensa ovat ainoastaan hyvän onnen tai ajoituksen tulosta, tai että hän on vain harhauttanut muut luulemaan itseään todellista kyvykkäämmäksi."  Tätä asiaa olen aina välillä pyöräyttänyt mielessäni. Kokenut jotain samaistumista unelmien tiimoilta.
Joistakin, niistä herkimmistä, omista unelmista ja tavoitteista en uskalla kaikille kertoa - ja toisaalta ei kai tarvikaan. Niiden saavuttamisesta kerron suoraan ääneen vain valituille. Heille, joiden luotan ottavan asiani rakkaudella vastaan ja joiden uskon olevan kiinnostuneita. Koska pelkään niitä toisia reaktioita. "Mitä sinä oikein itsestä kuvittelet, kuka tahansa pystyisi tuohon. Ei tuo nyt mitään merkitse, ei siitä kannata sen isompaa numeroa tehdä. Lopeta haihattelu ja keskity arkeen. Luovuta ennen kuin joudut naurunalaiseksi. Karmeaa luettavaa. Ootko nyt oikeasti varma, että susta on siihen."  Tai sitä vaivaantunutta hiljaisuutta ja lattiaan katsomista myötähäpeästä. Pelkään, että joku paljastaa minut ja taitamattomuuden. Tiputtaa minut luuloistani alas. Murskaa minun visioni. Ja niiden myötä tajuan, että ne onnistuneet jutut on todella vain ainutkertaisia ja onnen kantamoisia.

Pelkäisinkö niitä lyttääviä reaktioita, jos olisin itsevarmempi? Tiedän unelmieni/tavoitteideni motiivit ja tahtotilan. Mutta kuinka niille kävisi, jos jäisin murskaavan jyrän alle. Löytyisikö tahtotila senkin jälkeen. Ai, mutta olenhan minä saanut lievempinä versioina (elämään kuuluvia) pakkeja, kieltäviä vastauksia ja jäänyt huomiotta, mutta silti jotkut visiot elää edelleen. Ja saa elää niin kauan, kun elää tahtovat. Jos jyräkohtelu on tullakseen, niin sitten se on. Ja jos paljastun lopulta lahjattomaksi huijariksi, lupaan vetäytyä takaisin ruotuuni.
Ps. Uskon kuitenkin myös, että opin tiellä tulee vastaan opettajia, joiden kautta visio ja tahtotila voi vahvistua kannattavalla tavalla. Ne mielipiteet, kyseenalaistamiset yms voivat saada timantit hioutumaan. Tai tajuamaan senkin, että on aika luovuttaa. Mutta niitä opin hetkiä en halua pelätä. Ilkeys ja totaalityrmäys on niitä kauhukuvia, vaikka sellaisten jälkeenkin moni on noussut.


8 kommenttia

  1. Minusta asioita voi kyseenalaistaa, ilman että murtaa toisen unelmat.
    Ihanaa viikonloppua sinulle Katja <3

    VastaaPoista
  2. Tärkeää pohdintaa ja Outin kanssa samoilla linjoilla. Aurinkoista syysviikkoa Katja. Minulle tämä sinun blogi saa aina aikaan sellaisen pakko pysähtyä -fiiliksen ja pureskella elämän asioita. Kiitos siitä, se on hienoa!

    VastaaPoista
  3. Löysin blogisi nimen perusteella, Unelmien kera. Itsekin kun unelmoin ja haaveilen. :)
    Ihana blogi sinulla ja tämä postauksesi laittoi taas ajattelemaan. Miksi joudumme pelkäämään niitä lyttääviä kommentteja ja miksi toisten ihmisten täytyy lytätä toinen? Ajattelen että, lyttäämisen tarve on lyttääjän epävarmuutta.
    Joten, selkäsuoraan ja kohti unelmia! <3
    Lisäsin sinut heti lukilistalleni, jotta löydän blogiisi uudelleen. Mukavaa ja aurinkoista alkanutta viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana, kun löysit tänne ja tykästyit <3 Niinpä, miksi ihmisten täytyy lytätä toisia :/ Ja kyllä, unelmia kohti mennään silti:)

      Poista
  4. Hieno, avoin postaus. Uskon, että pelko lyttäämisestä on kuitenkin enemmän omien korvien välissä. Sitä pelkää itse epäonnistuvansa ja tavallaan jo lyttää itse itsensä ennen kuin on muuta ajatellutkaan tai sanonut asiaa ääneen. Tuo huijari-syndrooma on mielenkiintoinen. En ole enää pitkään aikaan kokenut ko. tunnetta, mutta joskus nuorempana ihmettelin häpeissäni, miksi tunnen sellaista oloa, vaikken oikeasti ole huijannut yhtään ketään, vaan vain yrittänyt parhaani. Vasta näin paljon myöhemmin tämäkin ilmiö on tullut päivänvaloon & keskusteluun ja on ollut vapauttavaa lukea siitä. Pitää vain uskoa itseensä ja tietenkin työstää asiaa ajan kanssa, jos siinä on ongelmia, eli kehittää itseluottamusta ja -tuntemusta päästäkseen eroon ko. tuntemuksista. Kiitos tärkeän aiheen kirjoittamisesta Katja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, pelko on hyvinkin usein korvien välissä. Miksi sitä helpommin pelkää epäonnistumista kuin uskoo onnistumiseen. Itseensä uskominen, sehän se on kuitenkin lopulta tärkeintä <3 Kiitos kommentista Pilvi :)

      Poista

Kommenttisi tuo minulle suuresti iloa! :)