Peukutatko?

 Voithan sinä vaieta / iäti vaieta

Mutta itse sinä sanasi joudut nielemään / karvasta makua maistamaan

Itse sinä joudut niille sisältäsi tilaa etsimään / sanoille

Voit sinä vaeita mutta maksajana olet sinä

Sinä maksat siitä hiljaisuudesta joka sisälläsi kirkuu

Sinä maksat / itsesi hiljaiseksi

 Täällä ei sanoja nyt pidätellä, vaikka runo sellaista tavuttaakin. Ei niitä

sen kummemmin viljelläkään. Kuhina kyllä käy pään sisällä ja sen vuoksi

ulos tulevat sanat menevät helposti solmuun ja sekaisin. Änkyti.

Eilen ja toissapäivänäkin hain selkeyttä, voimaa, sujuvuutta takametsästä

- oma takametsä, olenpas iloinen siitä. Huokailin ja puhaltelin saapunutta

syksyä itseeni. Syksyn raikkaus, kosteus, puhtaus. Se on voimauttavaa.

Siinä samalla ideoin naisten voimailtaa nyt tälle syksylle.

Mutta siinä samalla vähän taas haaveilin. Visioin. Kuulkaas, saisinko hiukan

visio-apuja. Vaikka tiedänhän minä, kaikki menee niin kuin tarkoitettu

ja ajallaan. Mutta mielelläni otan teidät vastaan, yhtymään ajatukseeni.

Lähikaupungissa alkaa nyt minun toivomani Voimauttavan valokuvauksen-

koulutus, josta olen haaveillut useamman vuoden. Kouluttautumisen vibat

olisivat nyt ilmoilla. Nytpä siis voisi peukuttaa, että pääsisin tämän syksyn

porukkaan mukaan. Siihen hiukan runsautta ja suotuisia tuulia työnkin osalta

kaivattaisiin.  Kiitos, kiitos, kiitos. 

Tämän ja perjantain olen saanut olla vapaalla - tämä on tehnyt terää.

Pieni pysäytys omalle aivotoiminnalle. Kiitos tästä.