Ihania kaikki


Viimeisen viikon aikana olen saanut ihania sanoja,
ohjausta, kuiskauksia, oikeita voimasanoja.
Äitiys, se jossa eniten ankara itselleni olen.
Jossa maalailen liian helposti huolipiruja seinille.
Nyt pyydetään ehkäpä relaamaan, luottamaan.

Kaupassa törmäsin tietämääni iloiseen naiseen, joka
toimii opettajana. Ei tosin suoraan minun lapsille, mutta
samassa koulussa kuitenkin. Hän tuli kehumaan minulle yhtä
lapsistani. Hän ihasteli kuinka kohtelias hän on, tervehtii
ja tulee välillä juttelemaankin. Ja että on niin iloinen.
(Kauppa-reissun lopun leijailin. Harvoin olen saanut
suoraan tuollaista palautetta, ja vielä positiivista.
Ihan melkein itketti. Vaikka lastani siinä kehuttiin,
niin kyllä se hiukan silitti minun äitiyttäkin.)

Luokanvalvojakeskustelussa kuulin lapsestani sanoja:
eloisa, iloinen, fiiliksennostattaja, huumorintajuinen.
Lämmitti jotenkin kovasti sisintä.
Sain kirjeen, ihkaoikean kirjeen naapurilta. Naiselta,
äiti/mummo/isomummo-ihmiseltä. Hän oli lukenut joskus
tekstini lehdestä, jossa mietin perustuksia mitä lapset
ovat saaneet, kun pesästä pois lentävät. Ja se kirje
kosketti syvältä. Hän kertoi omasta äitikokemuksesta, 
mutta antoi myös rohkaisun sanoja minulle. Vastaus
odottaa lähtemistä takaisin päin, kortin muodossa.
Ja siitä ei puutu sydämiä.
Kuulin kuinka tärkeä olen. Kuinka mielipiteitäni
arvostetaan. Kuinka minun puoleen on helppo kääntyä.
Kuinka olen tuki ja turva.

Sain kuulla "läpän", joka kuului Rakastan sua.
Useaan kertaan olen aikonut tehdä jotain, mennä jotain
reittiä ja unohtanut. Ja sitten törmännytkin juuri
siihen ihmiseen, sen asian äärelle, joka oli mielessäni.

Kaupassa sain suoraa palautetta Anna-Marin ja minun
korteista. Että kuinka niistä tykätään.

Päivätyö. Se on kohta totta.

Voi ihana sähköposti, jossa jatkuvuuden tuulet.

Ihania kaikki <3

29 kommenttia

  1. Kiitos! Sinun tekstit tempaavat aina niin mukaansa, että muu maailma katoaa <3

    VastaaPoista
  2. Kiva ope teillä!Lapsissa kaikissa on hyviä puolia.Itse kannustan aina jokaista.Kävitkö jo blogini arvontaan osallistumassa?

    VastaaPoista
  3. Kuulostaa ihanilta jutuilta ja se että kaikki nämä asiat tekevät sinut onnelliseksi, on tärkeintä.
    Rentoa viikonloppua.

    VastaaPoista
  4. Onnea kaikesta tästä, on niin hyvä saada palautetta, usein pienikin sana riittää.

    VastaaPoista
  5. Sinä olet tärkeä! Mie pidän myös kovasti sinun kirjoituksista ja niihin on niin helppo yhtyä. Ihana kun joku osaa pukea sanoiksi ne mitä itsekkin monesti pohtii ♥♥

    VastaaPoista
  6. Oih, ihania sanoja ja kauniita asioita! Tiedän kuinka hyvältä palaute tuntuu <3

    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  7. Voi että, niin paljon ihanaa <3 Nuo ovat niitö tärkeitä sanoja ja hetkiä :)

    VastaaPoista
  8. Äitinä sydäntä lämmittää, kun lapset saavat kehuja. Ainakin jotain tietää tehneensä oikein <3
    Mukavia hetkiä muutenkin sinulla ollut, kiva välillä keskittyä positiiviseen!!

    VastaaPoista
  9. Ihana postaus. Kivasti kuvitettu myös :).
    Minäkin olen itselleni ankara erityisesti äitiydessä. Ne huolet ovat raskaita ja usein onneksi aivan turhia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin totta. Kaikenmaailman juttuja sitä osaakin ennakkoon "sairastaa" :)

      Poista
  10. <3. Ihanaa, että on tuollaisia ihmisiä, jotka osaavat sanoa positiivista ja ihanaa että olet osannut ottaa kaiken hyvän vastaan. Ihanaa ystävänpäivää!

    VastaaPoista
  11. On ihanaa saada kuulla tuollaista palautetta.
    Hyvää ystävänpäivää, Katja ❤︎

    VastaaPoista
  12. Oi kuulostaa ihanalta. Kauniisti kirjoitat myös aiheesta. Kivaa tulevaa viikkoa :)

    VastaaPoista
  13. Positiivisellä palautteella on uskomattoman suuri vaikutus. Kunpa kaikki me saisimme edes kerran viikossa kaunista ja hyvää kohdallemme. Ihana kirjoitus. Voimauttava

    VastaaPoista
  14. Ihanaa palautetta!! Toki se lämmittää itseäkin!:) ihania kuvia sinusta mietiskelemässä ja tanssitouhuissa!

    VastaaPoista

Kommenttisi tuo minulle suuresti iloa! :)