Hitokseen!

Katson rohkeasti takaisin
Vaikka se tulisilla silmillä minua tuijottaa
Yrittää saada minua maan rakoon painumaan
Pienuuteni tunnustamaan
 
Katson rohkeasti takaisin
Silmääkään räpäyttämättä
En aio antaa periksi
En enää
 
-Katja Pellikka-Mikkonen-

Paluuta entiseen ei ole! Monessakaan asiassa. Mutta
varsinkin siitä pidän kiinni, että mielen on turha
ruveta pullikoimaan pitkiä aikoja sellaisissa
asioissa, joissa ei ole "järkeä". Kuten vaikka
pitelemään kiinni sellaisista ajatuksista kuin
 
Et sinä kuitenkaan onnistu.
No niin, pitihän se arvata että vituiksi menee.
Huolivuori, huolivuori, ahdistu sen alle.
Maan matonen, kaikki ei ole mahdollista,
se on vain joidenkin herkkua.
 
Tajusin tässä taannoin, että vuosien jankuttamiset
itselle, se positiivinen psyykkaus on tuonut jotain
tulosta. Se itsensä alas painaminen oli vaihtoehto
nro yksi. Kyllä se nytkin tulee melko nopeasti
pintaan, mutta kovin kauaa en jaksa sellaisten
mietteiden kanssa enää olla. Kun toinen ääni kuiskii
korvaan sanoja Kaikki on mahdollista, kaikki järjestyy,
muista visualisoida, luottaa ja suunnata ajatuksia
positiiviseen. Niitä en voi olla enää kuulematta.
 
Ja jos joskus hukkaan sen äänen, niin hitokseen
muistuttakaa minua, aina vaan uudelleen!
Koska mitä vain voi tapahtua, mikä vain on
mahdollista! No siihen lottovoittoon tarvin
kyllä vielä apu-buusteria ;)
 


13 kommenttia

  1. Miten helpompaa se onkaan itseään lytätä, kuin jalustalle nostaa ja kannustaa. Ykköspallipaikan on kuitenkin jokainen omassa elämässään ansainnut <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niinpä :) Ja totta, ykköspallipaikka kuuluisi kuulua itselle <3

      Poista
  2. Luin enemmänkin postauksiasi... Rohkeaa puhetta ja hyvää yritystä mennä eteenpäin ja muuttaa asioita. Tuttuja juttuja ja itsekin olen suhteellisen syvissä vesissä uiskennellut varsinkin parisuhderintamalla. Hyvä Sinä! Onnea kaikkiin yrityksiin, tärkeää on uskoa ja luottaa että selviää, pystyy ja osaa!!

    VastaaPoista
  3. Kaunis ja koskettava runo. Tässä vaiheessa toivotan hyvää pääsiäistä sinulle :)

    VastaaPoista
  4. Ajatusmallin kääntäminen vaatii hirvittävästi työtä.
    Välillä tulee itsellenikin takapakkia.
    Hyvää pääsiäistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta. Ja tosiaan takapakkeja kyllä aina välillä tulee :D

      Poista
  5. Yep! Se on niiiiiin paljon helpompi olla inhottava itselleen kuin kiva!! Miksi?? M i k s i?? :((

    Täällä yritetään oikein toden teolla muuttaa äänensävyä ja opetella uusi tyyli puhua itselleen! Vaatii kyllä kovaa harjoittelua!

    VastaaPoista
  6. Vielä kun saat sen sisäisen äänen huutamaan niitä hyviä asioita niin a'vot.
    Lempeää paluuta arkeen pyhien jälkeen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) No tosiaan joo, siinä on vielä tavoitetta - saada se oikein huutamaan hyviä asioita :)

      Poista

Kommenttisi tuo minulle suuresti iloa! :)