Kodin ilmavirtaukset

Ilmapiirin luominen kotiin. Turvallisuuden tunteen
luominen kotiin. Niitä olen pohtinut vanhemmuuden
ja parisuhteen näkökulmasta.

Oli aikoja - silloin kun olimme vanhempina nuoria
ja melko kipupisteissä pyöriviä. Jolloin ilmapiiri
saattoi roikkua raskaana useitakin päiviä ja pikku
hiljaa hiipiä ennalleen. Ilman sen kummempia isoja
porinoita asian suhteen, tai tunteen purskahduksia.
Sellaista mökötystä. Piinaavaa, ahdistavaa. Se
oli sellaista opettelua. Kuinka ollaan yhdessä.
Kuinka hoidetaan vaikeuksia, kuinka vaikeita
asioita käsitellään, kuinka omat tunteet tuodaan
esille.

Minä jätin kirjelappuja pöydälle, kun en kyennyt
asioita aina sanoiksi muodostamaan eikä toinen olisi
aina ehkä sillä hetkellä ottanut vastaan. Pelkäsin
alkaa purkamaan niitä vyyhtejä, koska tunteet mylvi
itsessä niin voimakkaana. Hain niille lupaa olla.
Saanko tuntea näin, liioittelenko, suuttuuko toinen
jos otan puheeksi. Minun oli vaikea kestää riitelyä.
Mutta äärimmäisen hankala olla siinä välitilassakin.

Joten aina ei ole ilmapiiri ollut helppohengitteinen
- ei siis näille lapsillekaan.
Ja lapsethan ovat usein melkoisia tunnemittareita.
Ja tunnistan sen meidänkin taloudesta. Sen
kuinka lapsistakin on nähnyt ilmapiirin raskauden.

Mutta tässä pari päivää sitten saunassa istuessani tajusin,
että sieltä vanhemmuuden alkuhaparoinnista ollaan tultu
rutkasti eteenpäin. Ollaan opittu puhumaan, vaikeistakin
asioista. Pidempiä mökötys-jaksoja, vihanpitoja ei juurikaan
ole. Jo senkin takia ettei kestetä sellaista olotilaa enää.
Ja elämä on muutenkin löytänyt vakautta kaaoksen jälkeen.

Mutta tajusin senkin kuinka tärkeässä roolissa me vanhemmat
olemme sen kodin ilmapiirin suhteen. Se, että vanhemmat
riitelevät, mököttävät, paiskovat ovia, haukkuvat, huutavat,
ilkeilevät - se koskettaa muitakin. Siltä ei voi useinkaan
välttyä ne muut saman katon alla asuvat, eli lapset.
Ja varsinkin, jos heitä vedetään mukaan siihen soppaan.
Haetaan heistä liittolaisia.

Riitelyt, mielen pahoittamiset jne on toki elämää nekin.
Mutta jos sellainen kuormittaa isosti asianosaisia, on
jatkuvaa, menee jo vääryyksiin ja kohtuuttomuuksiin, niin
sellaisen ei soisi kuuluvan kodin jatkuvaan ilmapiiriin.
Ilmapiirin lisäksi tärkeää on se, että omassa kodissa
voi tuntea olevansa turvassa. Jos koti on paikka,
jossa joutuu pelkäämään, piilottelemaan itseään, onko
se koti alkuunkaan. Meidän aikuisten tehtävä on luoda
lapsille turvallisuudentunnetta, rakentaa seinistä
syliin ottavat sen sijaan että ne kaatuisivat päälle.
Tänään koen ilmapiirimme olevan pääsääntöisesti hyvä.
Sellainen, jossa on helppo hengittää. Ja jos ei ole,
tajuntaani hiipii vahvasti ajatus Tee asialle jotain.
Itsesi, parisuhteesi mutta myös lastesi tähden.

Itse asiassa nämä ajatukseni lähtivät liikkeelle
siitä, kun pitkästä aikaa avasin Märta Tikkasen
kirjan Vuosisadan rakkaustarina. Kirja täynnä
vahvoja sanoja ja tunteita. Mutta eritotetn
alla olevan kaltaiset sanat saivat pohdintani
liikkeelle:

"...Yöllä hänen täytyy hiipiä vuoteestaan
ja tarkistaa ettei kumpikaan ole muuttanut
pois ja kadonnut. Hän koskettelee heitä varmuuden
vuoksi niin, että hän tietää että molemmat makaavat
siinä ja nukkuvat vierekkäin kumpikin sängyssään.

Hän on aina huolissaan, hän pelkää
jatkuvasti romahdusta. Hän tietää, että
se tulee, hän ei vain tiedä koska.
Hän ei uskalla kulkea ohi avoimen ikkunan,
ei kävellä torin poikki. Hän ei uskalla
enää mennä kouluun. 

Pian hän ei enää uskalla elää..."

( Ps. Tämä postaus on kirjoitettu parisuhteen ja
vanhemmuuden näkökulmasta. Tiedän kuitenkin, että
ilmapiiriin voivat vaikuttaa muutkin asiat - mm.
murrosikäisen kipuilut, "erityishaasteet" jne -
joiden suhteen pelkkä oma osuus ei aina riitä
tilanteen korjaamiseksi, parantamiseksi. Mutta
tämä katsontakantani oli nyt kirjoitettu tuosta
yhdestä näkökulmasta.)

4 kommenttia

  1. Ihana kirjoitus. Mä olen aina ajatellut, että koti on paras paikka kaikille lähimmille. Sitten kun on tullut poikaystävät kuvioihin, niin koti on myös heille avoin. Toinen tytöistä kun muutti omaan kotiin, niin silti tulee puhuttua nimellä hänen huoneesta, vaikka se nyt onkin mun työhuone ja pikkuisen tyttären tytön leikkihuone. Ja nyt koti on hänelle myös eräänlainen koti, on kaivettu esille vähän aikaa varastossa olleet lelut ja kirjat. Ja on kiva selittää hänelle, että kenen entisiä lelut ovat. Mun mielestä myös hänelle tuo turvaa tämä meidän koti, kun hänelle löytyy omat kaapit ja tietyt paikat, mistä lelut, pelit yms. otetaan esille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, kaikille lähimmille. Itsekin toivon, että kotimme olisi sellainen paikka, jos tyttö- ja poikaystävätkin viihtyvät <3 Ja tuokin on ihana, että kun tulee käymään kotona, löytää tuttua ja vanhaa.

      Poista
  2. Hyvä kirjoitus! Sanonta, että vanhempien parisuhde on lasten koti on monella tapaa totta. Asiat heijastuvat lapsiin ja he oppivat vanhemmiltaan, kuinka ollaa suhteessa toiseen ihmiseen. Kenenkään elämä tuskin on ristiriidatonta ja pettymyksetöntä ja ehkä se tärkein oppi on kuinka selvitä noista tilanteista.

    Oma vahvuuteni on ollut se, että pystyn puhumaan monista asioista varsin rauhallisesti ja käsittelemään niitä järjellä. Oppimisen paikka tulikin sitten lasten kanssa. Heihin argumentoinnilla, järkiperusteluilla ei ole välillä mitään vaikutusta, kun asiaa käsitellään pelkästään tunteella. Koska oma ratkaisumallini onkin ollut täysin toimimaton, olen monta kertaa sortunut menemään itsekin mukaan tilanteeseen tunteella. Sitten meitä onkin ollut kaksi kiukkupussia yhden sijasta :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, se onkin hienosti sanottu. Eikä varmasti kenenkään elo ole aina ruusuista, ja ruusuinen aikakin voi välillä heilahdella.

      Ja vaikka itsekin koen, että olen Useimmiten järkevä keskustelija, niin varsinkin lasten kanssa ne taidot joutuu joskus todellakin romukoppaan. Ja kiukkusäkin tunnistan itsestäkin. Mutta kun ne lähimmät, lapset, tulee niin iholle ja sydämeen, niin taitanee kuulua asiaankin <3

      Poista

Kommenttisi tuo minulle suuresti iloa! :)